Kulttuuri- ja taideoppaita, tapahtumasuosituksia ja tarinoita kaupungista.
Kun joku saapuu Çanakkaleen, hän usein selittää kaupungin nimen viitaten sen sijainnin lähellä oleviin linnoituksiin. Itse asiassa nimen toinen osa viittaa maaperään.
Monet filosofian historian kirjat alkavat samasta paikasta: Egeanmeren rannalta, lähellä nykyisen Aydınin Didim-alueen Balat-kylän sijaitsevasta Miletoksesta, noin 6. vuosisadalla ennen kristuksen syntymää.
Tänään, jos joku nousisi Miletoksen teatterin ylimpään kerrokseen ja katsoisi länteen, hän ei näkisi horisontissa merta. Hänen edessään avautuu tasainen, suoalueilla ja kastelukanavilla peitetty alue, jossa on puuvillapeltoja.
Kırklarelin koillisosassa, Bulgarian rajan lähellä, sijaitsee metsä, jonka pohja talvella peittyy usein veteen.
Istanbulista Edirneen johtaneen vanhan tien varrella, Kırklarelin läpi kulkevalla osuudella, on kolme suurta kivisiltaa, jotka ovat sijoitettu noin muutaman kilometrin välein.
Yalovan etelässä, Samanlı-vuorten metsäisillä rinteillä sijaitsevassa kapeassa laaksossa, maan alta nousee kuumaa vettä.
Monet tuntevat Yalovan sen matkailukohteena sen kuumien lähteiden, lahdenrannan ja läheisyytensä Istanbuliin. Kuitenkin kaupungilla on myös merkittävä historia: valtion ensimmäinen tunnettu paperitehdas perustettiin sinne 1700-luvun puolivälissä.
Alişar-kumpu, joka sijaitsee Sorgunin kaakkoispuolella, Kanak-joen laakson tasangolla, on nykyään rauhallinen kumpu. Sen ympärillä levittäytyy peltoja, eikä siellä ole vierailijapalveluita.
Yozgatin parasta tapaa tutustua on istua sen pöydän ääreen. Kaupunki sijaitsee korkealla ja laajoilla aroilla, alueella, jota kutsutaan Bozok-ylänköksi; talvet ovat pitkiä ja ankaria, ja kesät lyhyitä ja kuivia.
Safranbolu sai nimensä kukkakasvista. Tämän kasvin punaiset terälehdet ovat vuosisatojen ajan värjänneet kaupungin ruokia keltaiseksi ja antaneet makeisille niille ominaisen tuoksunsa.
Ensimmäistä kertaa Safranboluun saapuessa talot näyttävät ensin kuin maisemamaalaus. Valkoiset julkisivut, tummat puurunkoiset ikkunat, tiilikatot ja yläkerrokset, jotka ulottuvat kadulle, muodostavat yhdessä upean näkymän.
Ordussa asuminen tarkoittaa sitä, että asuu kauempana rannasta, korkeammalla. Rannikkokaupungin takana kohoavat vuoret, ja niiden rinteillä avautuvat laajat niityt, metsäalueet ja harvat asutukset, joiden korkeus ylittää usein tuhannen metrin.
Ordussa, ruokapöytä on helpoin tapa tutustua kaupungin kulttuuriin ja sen ympäristöön.
Kun astut sisään Konyn seldžukkien aikaisille rakennuksille, ensimmäinen asia, joka usein kiinnittää huomiosi, ei olekaan kivi, vaan väri.
Kun lähestyy Konyaa junalla tai maanteitä pitkin, ikkunasta näkyvä maisema kertoo myös kaupungin elämästä. Horisonttiin ulottuva laaja ja tasainen tasanko, sadonkorjuun jälkeen keltaisiksi muuttuvat pellot ja niiden välissä laiduntavat lampaiden parvet.
Henkilö, joka tuntee Trabzonin vain rannikkotietä pitkin, ei ole nähnyt puolta kaupungista.
Trabzonissa ruokapöytä asetetaan meren ja vuorten väliin. Toisella puolella on talvella rannalle saapuva silli, toisella puolella vuorilla laiduntavien eläinten maidosta valmistettu voi ja juusto, ja niiden välissä rinteillä kasvava maissi.
Joka kesän alussa Edirnen pohjoispuolella sijaitsevassa Sarayiçessä alkaa kuulua rumpujen ja zurnojen äänet, ja öljyttyinä olevat painijat astuvat nurmialueelle.
Kun joku saapuu Edirneen, ensimmäinen kysymys on usein sama: missä voi syödä maksaa? Kysymys on perusteltu, sillä jopa Edirnen kulttuuriministeriön esitteessä mainitaan paistettu maksa kaupungin tunnetuimpien ruokien joukossa.
Kun astut Erzurumissa sijaitsevan Taşhanin sisäpihalle, näet vitriineissä rivissä olevia mustia ja kiiltäviä kiviä. Tämän kiven nimi vaihtelee alueittain; jotkut kutsuvat sitä Oltu-kiveksi, toiset Erzurumin kiveksi ja jotkut mustaksi meripihkakiveksi.
Erzurumiin talvella saapuva henkilö muistaa ensin kylmyyden ja sitten pöydän, eli ruoan ja sen tarjoamisen.
Akarçay on joki, joka ei laske mereen. Se virtaa Afyonkarahisarin länsipuolella sijaitsevilta korkeilta alueilta, kulkee kaupungin keskustan läpi, kääntyy kohti itää ja halkoo laajan tasangon, päättyen matkansa Eber-järveen, joka sijaitsee Bolvadin ja Çayn välissä.
Kaikki, jotka vierailevat Afyonkarahisarissa, muistavat sen ensisijaisesti sen makean maun perusteella.
Henkilö, joka tuntee Adanan vain kebabiensa, kuumuutensa ja leveiden katujensa perusteella, kohtaa täysin erilaisen kaupungin, kun hän nousee muutaman askeleen Taşköprün länsipään yläpuolelle.
