Siirry pääsisältöön
Radar Türkiye
Löydä tapahtumat sovelluksessa
Avaa
Radar Türkiye

Çanakkalen keramiikka: Alacasta valmistetuista lautasista hevosenkuvioituun posliiniin.

Kun joku saapuu Çanakkaleen, hän usein selittää kaupungin nimen viitaten sen sijainnin lähellä oleviin linnoituksiin. Itse asiassa nimen toinen osa viittaa maaperään.

Radar TürkiyeRadar Türkiye4 Kasım 2026
Ei vielä arvioita

Kirjaudu sisään tykätäksesi ja arvioidaksesi

Çanakkalen keramiikka: Alacasta valmistetuista lautasista hevosenkuvioituun posliiniin.

Çanakkale'ye gelenler genellikle şehrin adını, boğazdaki kalelerle ilişkilendirirler. Ancak adın ikinci kısmı toprağa atıfta bulunur. Dokuz Eylül Üniversitesinden Serap Işıkhan'ın makalesi, şehrin eski kaynaklarda "Kale-i Sultaniye" olarak geçtiğini, ancak zamanla hem seramik üretimi hem de kalesi nedeniyle "Çanakkale" olarak anılmaya başladığını belirtir. Bu yazı, o seramiğin izini sürer. Önce üretimin nasıl canlandığına, ardından çamura, astara ve sırra, daha sonra formlara ve hayvan figürlü kaplara odaklanır. Son olarak, bu seramikleri günümüzde nerede görebileceğinize ve şehirde bu mirası nasıl yorumlayabileceğinize dair öneriler sunar.

Şehrin adını taşıyan atölyeler

İstanbul Üniversitesinden Belgin Demirsar Arlı ve Şennur Kaya'nın makalesine göre, Osmanlı seramik sanatı üç büyük merkezden beslenmiştir: İznik, Kütahya ve Çanakkale. Yazarlar, Çanakkale'yi diğerlerinden ayıran şeyin, teknikte, biçimde ve desende görülen sade, halk sanatına yakın yaklaşım olduğunu belirtirler. Aynı makale, bölgede seramik üretiminin Antik Çağ'a kadar uzandığını ve Roma ve Bizans dönemlerinde de devam ettiğini anlatır. Beylikler döneminde kurulan atölyeler, İznik ile rekabet edemeyince kapanmış, üretim 17. yüzyılın sonlarından itibaren yeniden canlanmıştır. Çanakkale İl Kültür ve Turizm Müdürlüğünün Kültür Portalı'ndaki kaydı da, araştırmaların Çanakkale seramiğini 17. yüzyıla kadar tarihleyebildiğini belirtir. Şehir bir liman olduğu için, bu kaplar ticaret yoluyla Anadolu'nun dışına da taşınmıştır. Işıkhan, 1740'ta şehri ziyaret eden İngiliz gezgin Richard Pococke'in, buradaki seramikleri Hollanda'nın Delft seramiklerine benzettiğini ve halkın ipek, yelken bezi ve seramik ticaretiyle geçindiğini yazdığını aktarır. 19. yüzyılın ikinci yarısında, seramikçilik şehrin en önemli gelir kaynağıydı. Aynı makaleye göre, Şemseddin Sami bu dönemde Çanakkale'de fabrika büyüklüğünde on iki atölyenin bulunduğunu not eder. Satışlar Kıbrıs, Yunanistan ve Romanya'ya kadar uzanıyordu. 1890'da satılan kapların sayısı bir buçuk milyonu aşmıştı, 1899'da sadece dışarıya satılan parça sayısı 1.431.566'ydı ve bunun 389.750'sini Mısır almıştı.

Toprak, astar ve sır

Bu kapların rengini öncelikle toprak belirler. Işıkhan'ın derlediği bilgilere göre, ustalar çamuru, boyayı ve sırrı çoğunlukla yöreden sağlarlardı. Gelibolu Yarımadası'nda Eceabat çevresinden sarımsı bir kil çıkarılırdı, ancak yarımada koruma altına alındığı için bugün oradan kil alınmıyor. Ezine'ye bağlı Akköy'de, eski tuğla fırınının bulunduğu yerden kırmızı kil çıkarılırdı. Şehir merkezine yakın Jand Astar muuttaa astian värin ja luo puhtaan pohjan kuvioiden luomista varten. Ammattilaiset levittivät astarin upottamalla astian siihen tai valuttamalla sen päälle. Kun eri värisiä astareita valutettiin kostean astarin päälle, syntyi itsestään aaltoilevia kuvioita. Eläinmuotoisissa astioissa tätä astarikerrosta joskus raaputettiin, jolloin saatiin aikaan yksityiskohtia, kuten höyheniä tai suomuja. Yhdessä Işıkhanin esittelemässä esimerkissä kilpikonna-astian kuori oli kaiverrettu kalan suomujen tapaan. Ebru- tai marmorointitekniikassa pyörivän astian päälle levitettiin värikkäitä astareita viivoina, jolloin ne valuivat ja muodostivat kuvioita. Ennen kuin muoviset astiat yleistyivät, nämä marmoroidut lautaset ja kulhot olivat yleisiä keittiöastioita. Lasitteissa käytettiin eniten vihreää, ruskeaa ja keltaista. Kulttuuriportaali luettelee päävärien olevan tummanruskea, Çanakkalen vihreä ja Çanakkalen keltainen, valkoisen astarin lisäksi. Işıkhanin mukaan vanhat ammattilaiset käyttivät neljää erilaista lasitetta: lyijypitoisia, booripitoisia, peittäviä valkoisia ja läpinäkyviä värisiä lasitteita. Vihreään käytettiin smaragdia, joihinkin sävyihin Biga'sta hankittua kuparipölyä ja rautatangon uunissa hapettuneita kuoria. 1960-luvulla, kun lyijyn hinta nousi ja keramiikan kulutus väheni, työpajat siirtyivät käyttämään booria. Boori antoi kiiltävän pinnan, mutta se hilseili kosteudesta.

Missä kuvioita tehtiin?

Monissa 1800-luvun jälkipuoliskolta peräisin olevissa astioissa kuvio on maalattu lasitteen päälle. Işıkhan kertoo seramikko- ja tutkija Erdinç Baklan mielenkiintoisen havainnon. Baklan mukaan useimmat astiat lähtivät työpajasta ilman kuvioita, ja kuvioita maalattiin myöhemmin öljyvärillä noin kaksikymmentä myymälää Clock Tower -aukiolla. Siksi nämä kuvioitukset kuivuivat ja hilseilivät ajan myötä. Kun kuljet Clock Towerin ohi, tämä tieto auttaa sinua näkemään kaupungin markkinat entisenä keramiikkamarkkinana. Varhemmissa esimerkeissä kuvio on lasitteen alla. Işıkhan kirjoittaa, että 1700- ja 1800-lukujen alkupuoliskolta peräisin olevat astiat osoittavat edistynyttä taiteellista näkemystä tyylitellyillä ja vaikuttavilla kompositioilla. Taitavimmat kuvioinnit ovat yleisempiä kuopallissa lautasissa. Nämä kuvioinnit, joissa on ruskeita, violetteja, oransseja, k Työpajat koristeltiin usein "barbotine"-tekniikalla, eli kiinnittämällä niihin kohokuvioita, kukkia ja koristeita. Näistä työpajoista valmistui myös kuutioita, kansilla varustettuja kulhoja, sokerikuppeja, maljakoita ja grillejä. 1800-luvun puolivälin jälkeen eläinmuotoisten astioiden määrä lisääntyi. Arlı ja Kaya kertovat, että leijonan, hevosen, kamelin, karhun ja jopa kengurun muotoisia astioita käytettiin joskus koristeina, toisinaan laatikoina tai sokerikuppina. Näissä astioissa suhteet olivat tarkoituksella vääristyneitä. Kirjoittajat selittävät tätä joskus käsityöläisten nopeana ja käytännöllisenä työskentelynä, toisinaan haluna luoda humoristinen vaikutus. Esimerkiksi polvistavan kamelin muotoisissa vesikuppeissa vartalo oli suuri, kun taas jalat olivat suhteettoman lyhyet. Artikkelin huomionarvoisin ajatus on, että nämä muodot saattavat olla hyvin vanhan perinteen jatkoa. Kirjoittajat kertovat, että 1800-luvun lopulla Çanakkalessa valmistettu, käärmeillä koristeltu kahden kahvan astia muistuttaa hämmästyttävän paljon Assosin muinaisessa kaupungissa löydetyssä astiassa. Linnunpään muotoisia kannuja, renkaan muotoisia vartaloita ja eläinpäisiä tuttipulloja on löydetty myös Anatolian kaivauksista. Esimerkkinä mainitaan Kültepeessä, Kayserin lähellä, löydetty astia, jossa on eläimen muotoinen tutti. Kirjoittajien mukaan tämä jatkuvuus voidaan selittää sillä, että tuotanto siirtyi käsityöläiltä oppilaille riippumatta virallisesta taiteesta.

Miksi työpajat suljettiin?

1900-luvun alusta lähtien työpajojen määrä väheni vähitellen. Işıkhan luettelee useita syitä tähän. Halvoille muovikontille oli yhä enemmän kysyntää, ja työpajat, joissa työskentelijöivät sekä turkkilaiset että kreikkalaiset ja armenialaiset käsityöläiset, eivät enää pystyneet maksamaan palkkoja. Arlı ja Kaya toteavat myös, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella muuttaneet käsityöläiset veivät tämän perinteen joihinkin Egeanmeren saariin ja pitivät sitä yllä siellä. Kaupungissa viimeinen työpaja suljettiin vuonna 1965, kun se jouduttiin siirtämään kaupungin ulkopuolelle liiallisen savupäästöjen vuoksi. Työpajat menettivät myös asiakkaitaan, ja näin ne suljettiin. Çan alueen kulttuurisivulla todetaan, että 1800-luvun ja 1900-luvun alun aikana Çanakkalen keramiikan laatu heikkeni, mutta keramiikka kiinnosti edelleen keräilijöitä ja museo Kirjailijat mainitsevat myös, että nämä muodot esiintyvät taidemaalari Feyhaman Duranin asetelmissa, ja nykyajan turkkilaisten keramiikkataiteilijoiden töissä hevosenpäisiä kannuja ja pyöreävartisia astioita tulkitaan uudelleen. Missä näitä keramiikoita voi nähdä?

Çanakkalen keramiikan historiallisia esimerkkejä on nykyään hajallaan eri kaupunkien kokoelmissa. Kirjoittajat toteavat, että yksi näitä keramiikoita esittelevä kokoelma sijaitsee Antalyan Kaleiçissä, Suna ja İnan Kıraç -museossa. Arlın ja Kayn artikkelissa mainitut esimerkit ovat peräisin Istanbulin yliopiston Feyhaman Duran -kulttuuri- ja taidekeskuksen kokoelmasta, Istanbulin Çinili Köşk -museosta ja Ankarassa sijaitsevasta Etnografiamuseosta. Jos vierailet jossakin näistä museoista, muista etsiä hevosenpäisiä kannuja, raidallisia lautasia ja eläinmuotoisia laatikoita vitriineistä. Kannen valokuvassa esitellään Çanakkalen keramiikkaa, jota on esillä Ateenan Benaki-museossa. Tässä muutamia ehdotuksia, joiden avulla voit tutustua tähän perintöön Çanakkalessa. Kävellessäsi kaupungin keskustassa, kellotornin ympäristössä, kuvittele, että täällä on aiemmin ollut vanhoja myymälöitä. Kun näet keramiikkakaupassa hevosenpäisen tai ankanpäisen kannun, kiinnitä huomiota siihen, onko astia valmistettu punaisesta savesta, onko pohjamaali levitetty valuen vai siveltimellä, ja onko kuvio lasitteen alla vai päällä. Astian pohjan tarkastelu paljastaa usein saven värin. Ajankohtaista tietoa ateljeista ja näyttelyistä saat Çanakkalen maakunnan kulttuuri- ja matkailutoimistosta sekä yliopiston tutkimuskeskuksesta. Kun katsot kannua, muista, että se on valmistettu Bosporin rannalla, paikallisesta savesta ja mestarilta oppilaalle siirtyneellä tiedolla. Tällöin ymmärrät myös, miksi kaupungin nimi alkaa sanasta "çanak" (astia).

Lähteet:

Kommentit

0/1000

Kirjoita ensimmäinen kommentti