Yarımburgazista Yalıköyluun: Çatalca, rajaseinämä, väestönvaihto ja Mustameri.

Aloitamme matkamme Başakshehirin Altınşehir-alueen pohjoispuolella, Halkalista Altınshehriin johtavan tien varrella sijaitsevalla kallioisella kukkulalla. Luola avautuu noin kilometrin ja puolen kilometrin päässä Küçükçekmece-järven pohjoisrannalta, jyrkän rinteen juurella, joka avautuu Sazlıderen laaksoon. Jätämme ajoneuvomme sopivaan paikkaan ja kävelemme ylös kukkulan juurelle. Ensimmäiseksi katsomme luolan yleisilmettä. Kallio on muodostunut eoseenikaudelta peräisin olevasta kalkkikivestä, ja luola on syntynyt, kun pohjavesi on kulkenut sen läpi. Edessämme näkyy kaksi erillistä sisäänkäyntiä, jotka ovat eri korkeuksilla. Ylemmän sisäänkäynnin takana on laaja, noin kymmenen metrin korkuinen sali, joka kuuluu ylempään luolaan. Alempi sisäänkäynti on pitkä tunne, joka kaartuu syvälle kallioon, ja se johtaa alempaan luolaan. Turkin arkeologisten kohteiden projektin tietojen mukaan alemman tunnelin sisäänkäynnistä noin 240 metrin päässä se jakautuu, ja toinen haara kapenee ja päättyy. Tällä pysähdyksellä emme yritä mennä luolan sisään, sillä alue on julistettu vuonna 2001 ensimmäisen asteen arkeologiseksi ja luonnonsuojelualueeksi. Matkan tärkein osa on pysähtyä sisäänkäynnin edessä ja miettiä, miksi tämä paikka on niin merkittävä. Luola tuli tieteen maailman tietoisuuteen 1800-luvun puolivälissä, ja ensimmäiset kaivaukset tehtiin vuonna 1963 Şevket Aziz Kansun johdolla ja Kılıç Köktenin valvonnassa. Vuonna 1986 Istanbulin yliopisto teki pelastuskaivauksia, ja vuosina 1988–1990 sama yliopisto toteutti yhteistyöprojektin Kalifornian yliopiston Berkeleyn kanssa. Nämä kaivaukset osoittivat, että luolassa on asuttu jo varhaisella paleoliittisella kaudella. Alemman luolan löydöksiin kuului tuhansia luurankoja luolakarhuista sekä obsidiaanista valmistettuja työkaluja. Ylemmässä luolassa on kerroksia, jotka ovat peräisin neoliittiselta, kalkoliittiselta ja pronssikaudelta. Seinissä olevien reikien perusteella voidaan päätellä, että ylemmän salin on käytetty rakennuksena bysanttilaisella kaudella. Osa tästä paikasta löydetyistä esineistä on nykyään esillä Istanbulin arkeologisen museon kokoelmissa. Valokuvausta varten paras valaistus on aamulla, koska sisäänkäynnit ovat etelään, laaksoon päin. Käänny sisäänkäynnin edestä alaspäin, Sazlıderen laaksoon ja järvelle päin. Huomaat, että muinaisen ihmisen näkem

Shamlarin luonnonpuistoon pääsee Kayabaşı-kaupunginosan ja Shamlar-kylän kautta kulkevaa reittiä pitkin, joka yhdistyy vanhaan Edirneen johtavaan tiehen ja johtaa Arnavutköyn kaupunkiin. Başakşehirin kunnan ohjeiden mukaan, lähestyttäessä Arnavutköyiä Gaziosmanpaşa-tietä pitkin, asfaltitielle, joka kääntyy vasemmalle Nokta-alueella, pääsee luonnonpuistoon. Puistossa on kuusi sisäänkäyntiä; vaikka osoitteessa mainitaan Başakşehir, jotkut sisäänkäynneistä sijaitsevat lähellä Arnavutköyn rajaa. Alue on luokiteltu luonnonpuistoksi maatalous- ja metsäministeriön luonnonsuojelu- ja kansallispuistojen pääosaston listalla 11. heinäkuuta 2011. Sisään päästyäsi ensimmäisenä huomaat laajat, tasaiset alueet pistaasiapuumetsien alla. Näillä alueilla on opasteita, puisia piknikpöytiä, leikkipaikka, WC ja pesupaikka. Suosittelemme, että et pidä piknikiä tässä, vaan lähdet lyhyelle metsäkävelylle. Seuraa kävelyreittejä ja laskeudu mäntyjen läpi laaksoon, ja kuuntele veden ääntä. Puiston historiallinen rakennelma on Shamlar-pato, joka on Shamlar-joen, Sazlideren suurimman haaran, yllä. Başakşehirin piirikunnan tietojen mukaan pato rakennettiin II. Mahmudin aikana vuosien 1826 ja 1828 välillä. Sen korkeus on hieman yli kymmenen metriä, huipulla leveys on kaksitoista metriä ja pohjalla leveys on yli viisitoista metriä. Pysähdy patoa vastapäätä ja katso, kuinka sen runko levenee alaspäin; vedenpitävän seinämän paksuus kasvaa alhaalla. Suuri osa Istanbulin vesihuollosta osmanien aikana perustui tällaisiin patoihin, joihin vesi kerättiin ja johdettiin kaupunkiin. Siksi Shamlar edustaa reitin toista aikakerrosta, kaupungin suhdetta veteen, luolan jälkeen. Kunnan verkkosivusto kertoo, että metsässä elää villieläimiä, kuten kettuja ja haukkoja; pidä silmällä puita kävellessäsi. Yritä ottaa valokuva patosta joen suuntaan, ja sisällytä kuvaan veden heijastus. Viikonloppuisin alueella on paljon ihmisiä, erityisesti perheitä ja ryhmiä, joten aamupäivät ovat rauhallisempia. Tulen tekeminen ja grillauksen säännöt määräävät alueen ylläpitäjä; noudata opasteita ja vie roskasi mukanasi. Pidä lyhyt tauko varjossa ja juo vettä, koska seuraava pysäkki vaatii pitkän ajomatkan. Kunnan verkkosivusto mainitsee, että metsässä on monia erilaisia puulajeja pistaasiapuumetsien lisäksi. Shamlar

Anastasiuksen muurien parhaiten säilyneitä osia on Pohjois-Çatalcassa, Karacaköyn lähellä sijaitsevassa metsäalueessa. Englanninkielisen Wikipedian artikkelin mukaan raunioita voi nähdä muun muassa Karacaköyn Gümüşpınar-risteyksessä, Yalıköyn Hisartepe-kukkulalla, İhsaniyen Pınarcassa ja Kurfallı-kylässä. Tässä kohdassa suuntaa metsäalueeseen, joka sijaitsee Karacaköyn lähellä, sillä muuri on parhaiten säilynyt juuri tällä alueella. Jätä auto turvalliseen paikkaan kylätietä pitkin ja kävele lyhyen matkan päästä muurille. Tarkastele ensin muurin rakennetta; turkkilaiset lähteet kertovat, että ulkopinnat on päällystetty kivillä, kun taas sisäpuoli on täytetty tiilistä ja kivistä koostuvalla materiaalilla. Eri materiaalien ja tekniikoiden käyttö eri kohdissa viittaa myöhemmissä vuosisadoissa tehtyihin korjauksiin. Muurin paksuudesta lähteet antavat arvioita, jotka ovat hieman yli kolme metriä, ja säilyneessä osassa korkeus on mitattu yli viisi metriä. Muuri on saanut nimensä bysanttilaiselta keisari Anastasiukselta, ja sen uskotaan olevan hänen aikanaan vuosien 507 ja 512 välillä rakennettu tai kunnostettu. Englanninkielinen lähde mainitsee, että on olemassa viitteitä siitä, että linnoitus oli olemassa jo ennen Anastasiuksen aikaan, keisarien Leonin ja Zenonin hallituskausina. Muuri alkoi Evcik-laiturista Mustanmeren rannikolla ja ulottui Silivrin länsipuolelle Marmaranmeren rannikolle. Sen pituudesta lähteet antavat arvioita, jotka vaihtelevat viidenkymmenen kahdesta viiteenkuuteen kilometriin. Muurin keskellä, lähellä Karacaköyiä, sijaitsi noin 250–300 metriä pitkä ja suorakaiteen muotoinen linnoitusalue. Lähteiden mukaan muurin pituus teki siitä vaikeasti puolustettavan pienellä määrällä sotilaita, ja se joutui useita kertoja hyökkäysten kohteeksi lännestä. Evliya Çelebi kuvailee teoksessaan "Kirja matkoista" tämän linjan torneja, perustuksia ja ojia, jotka ovat edelleen nähtävissä. Kävele muurin varrella muutaman sadan metrin matkan. Huomaa, että ympäröivissä kylissä käytetään muurista irrotettuja kiviä rakennusmateriaalina; on kirjoitettu, että yli puolet muurin pituudesta on poistettu tällä tavalla. Jäännökset ovat suojeltuja muistomerkkejä, joten älä kiipeä muurin päälle äläkä koske kiviin. Odota, että valo osuu muurin pintaan sivulta, jotta voit ottaa hyviä valokuvia metsän varjossa. Metsät

Vaihtomuistomuseo sijaitsee Çatalcan keskustassa, Kaleiçi-kaupunginosassa, lähellä toria. Säätiön verkkosivujen mukaan museo koostuu kolmesta osasta: päärakennus, vaihdopaikka ja kulttuuritalo. Aloita vierailu pieneltä aukiolta ja katso päärakennuksen julkisivu. Säätiön mukaan rakennusta käytettiin vuosina 1913–1923 kreikkalaisen yrittäjän toimesta kaupallisiin tarkoituksiin. Vaihdon jälkeen se siirtyi valtion omistukseen, toimi Ziraat Bankan konttorina, myytiin vuonna 1961 ja sitä käytettiin jonkin aikaa ompelukurssina. Vuonna 1967 Ölçer-perhe osti rakennuksen ja lahjoitti sen myöhemmin säätiölle, joka kunnosti sen museoksi. Restaurointiprojektin suunnittelivat säätiön arkkitehtijäsenet, ja museo perustettiin yhdessä Çatalcan kunnan kanssa osana Istanbulin vuoden 2010 Euroopan kulttuuripääkaupunki -ohjelmaa. Museo avattiin 20. joulukuuta 2010, ja sitä pidetään Turkin ensimmäisenä maahanmuuttoaiheiseen museona. Sisätiloissa voit tutustua vitriineissä oleviin esineisiin. Suuri osa kokoelmasta koostuu käsin kudotuista lakanoista, pitsiverhoista, tyynyliinoista ja pöytäliinoista. Musiikkiosastolla on esillä säveltäjä Faiz Kapancın, joka oli kotoisin Thessalonikista, ud, mandoliini ja nuottikirja. Keittiö- ja kodintarvikkeiden joukossa on kuparipannuja, -alustoja, saviruukkuja, rautahöyrytysrautoja ja kaasulamppuja. Valokuva- ja dokumenttiosastolla kiinnittävät huomion valokuvaaja Hamza Rüstem Beyn käyttämä kamera ja negatiivilasit, jotka ovat peräisin Kreikan ensimmäisistä valokuvaajista. Samassa osastossa on myös vaihdossa mukana olleiden ihmisten omaisuuden selvityslomakkeita ja osmanien aikaisia karttoja. Kulttuuriinventaariossa mainitaan, että museossa on esillä sekä Çatalcasta lähteneiden kreikkalaisten jättämiä etnografisia esineitä että Kreikasta saapuneiden vaihdossa asettuneiden ihmisten tuomia tavaroita. Tämä kaksisuuntainen esitys muuttaa museon sodan tarinasta kertomukseksi perheistä, jotka joutuivat muuttamaan kotiaan. Varaa aikaa lukemaan esineiden vieressä olevia pieniä etikettejä; monet niistä sisältävät perheen nimen ja alkuperäpaikan. Museo on suljettu maanantaisin, ja muiden päivien aukioloajat kannattaa tarkistaa säätiön verkkosivuilta ennen vierailua. Lähtiessäsi voit tehdä lyhyen kävelylenkin Kaleiçin kapeilla kaduilla; Wikipedian mukaan tämä oli ainoa kaupunginosa, joka selvisi Balkanin sodan aikana tulipalossa. Kulttuuriportaalissa main

Çilingozin luonnonpuisto sijaitsee Çatalcan kaupungissa, Mustanmeren rannalla, Binkılıcin pohjoispuolella sijaitsevassa lahdessä. Englanninkielisen Wikipedian mukaan puistoon pääsee kahdesta suunnasta: etelästä Binkılıcin kautta metsäpolkua pitkin tai idästä Terkos-järven, Ormanlin, Karacaköyn ja Yalıköyn kautta. Yalıköystä puistoon on noin kymmenen kilometrin matka. Puisto on luonnonsuojeluyhdistyksen listalla luonnonpuistona 11. heinäkuuta 2011 alkaen. Alue on julistettu luonnonsuojelualueeksi vuonna 2005 sen rikkaan kasvi- ja eläimistön vuoksi, joten alueella on jatkuvasti metsästyskielto. Saavuttuasi pysäköi autosi ja kävele rannalle, jotta saat yleiskuvan alueesta. Rannan pohjoispuolella on 1200 metriä pitkä, hienohiekkainen ranta. Çilingoz-joki virtaa pohjoiseen ja kohtaa meren kapealla, hiekkaisella suulla, jonka takana on laaja, ruokoilla ympäröity järvi. Tämän paikan parasta on se, että metsä, joki, järvi ja meri ovat vain muutaman sadan metrin päässä toisistaan. Kävele rannalta joen suulle ja katso, missä makea vesi kohtaa suolaisen veden. Sen jälkeen odota hiljaa ruokoalueen rannalla; puistossa on raportoitu elävän mustakanoita, haikaroita, kotkia ja hakanoita. Kun siirryt metsän reunaan, näet itäkuusen, pyökkiä, tammea ja orapihlajaa, sekä niiden alla orvokkeja, laakeripuita, mustikkapensaita ja koiranmarjoja. Hiekkaisilla alueilla kasvavat kasvit muodostavat oman ekosysteeminsä, joten varo astumasta hiekkadyyneille. Lahden molemmilla puolilla olevat kalliot ja jyrkänteet tarjoavat hyvän kuvausympäristön; iltapäivällä valo tulee mereltä. Puistoa käytetään leiriytymiseen, kalastukseen, patikointiin ja piknikille; tarkista ajankohtaiset tiedot sisäänpääsymaksuista ja leiriytymisedellytyksistä virallisista lähteistä ennen vierailua. Jos haluat uida, tee se vain tyynellä säällä ja lähellä rantaa. Mustanmerellä pohjoistuuli voi nostaa aaltoja nopeasti, ja virrat voivat tulla vaarallisiksi. Vietimme täällä kaksi tuntia, sillä rannalla kävely, joen suu ja metsän reuna voidaan tutkia rauhassa. Vie omat roskasi mukanasi äläkä häiritse ruokoalueella pesiviä lintuja. Wikipedian mukaan rannikon vesissä elää merikurkkua, sardiineja, merikalaa ja makrillia, kun taas joessa ja järvessä elää särkiä ja matoja. Pu

Reitin viimeinen pysähdyspaikka on Yalıköy, yksi Istanbulin Trakiassa sijaitsevista rannikkokaupungeista, jonka vanha nimi on Podima. Kylä sijaitsee rannikolla, ja sitä ympäröivät kolmelta puolelta metsät, jotka jatkavat Istrancan vuoristoa. Englanninkielisen Wikipedian mukaan tämä oli historiallisesti kreikkalaisten asuttama kaupunki, ja vuonna 1923 Kreikasta saapuneet noin kuusikymmentä turkkilaista perhettä sijoitettiin sinne tyhjentyneisiin taloihin. Näin ollen aamulla museossa lukemasi tarina herää eloon tässä kylässä, sen todellisilla kaduilla. Jätä auto kylän sisään ja kävele rannalle. Ensimmäiseksi kiinnitä huomiota rannan pituuteen. Uutislähteen mukaan ranta ulottuu noin kahdentoista kilometrin matkalle. Rannalla sijaitsevat värikkäät kivet, joita kutsutaan "Podiman kiviksi", ovat huomattavia. Sama lähde kertoo, että näitä kiviä jaettiin aiemmin niiden värin ja koon mukaan ja kuljetettiin Istanbuliin, jossa niitä käytettiin talojen ja palatsien puutarhojen koristeluun. Alueen hiekka on myös taloudellisesti arvokasta; Wikipedian mukaan valtion vesihuoltolaitos käyttää Yalıköyn hiekkaa veden puhdistuksessa. Kylän tärkeimmät elinkeinot ovat metsätalous ja kalastus. Tässä pysähdyspaikassa suosittelemme pitkää kävelyretkeä rannalla sen sijaan, että menisit uimaan. Kävele rantaa pitkin, katsele aaltojen iskeytymistä rantaan ja tunne tuulen vaihtelua. Kesän alku ja loppu ovat rauhallisimpia aikoja rannalla, ja auringonlaskun aikaan valo luo pitkiä varjoja hiekkaan. Jos haluat uida, tee se lähellä rantaa, kun tuuli ei ole voimakas ja meri on tyyni, sillä meri syvenee jossain kohdissa äkillisesti. Yalıköyn Hisartepe-alueella on myös Anastasiuksen muurien raunioita; jos aikaa on, kuvittele muurien merelle ulottuva pääteosa. Näin huomaat, kuinka lähellä Mustameren metsässä näkemäsi seinä todella on. Wikipedian mukaan alueen väkiluku vuonna 2022 oli 1484 henkilöä. Uutislähde kertoo, että kyläläiset ovat ylpeitä hienojakoisesta hiekastaan, joka ulottuu kerroksittain merelle. Lisäksi lähellä sijaitseva yritys louhii piidioksidia raaka-aineeksi lasiteollisuuden käyttöön. Älä kerää kiviä rannalta, sillä ne ovat osa rannan luonnetta. Paluumatka on metsäinen ja pimeä, joten aloita matka heti auringonlaskun jälkeen. Yalıköystä on bussiyhteys Çatalcan keskukseen ja Yenibosnaan; jos aiot palata julkisilla liikennevälineillä,