Anastasius Suru (Uzun Duvar)

Anastasiuksen muuri oli pitkä puolustuslinja, joka rakennettiin Bysanttikaudella suojamaan Istanbulia Traakiasta tulevilta hyökkäyksiltä. Se ulottui Mustanmeren rannikolta Marmaranmerelle. Kuudennella vuosisadalla kirjoittaneet historioitsijat ja myöhemmät lähteet kutsuivat sitä "Pitkäksi muuriksi". Muurin nimi on peräisin Bysanttisen valtakunnan keisari Anastasioksen (hallitsi 491–518) nimestä. Lähteiden mukaan keisari rakennutti tai kunnosti muurin vuosien 507 ja 512 välillä; Çatalcan piirikunta antaa päivämääräksi vuodet 507–511. Englanninkieliset lähteet mainitsevat myös, että linnoituksia oli olemassa jo keisari Leonin aikana vuonna 469 ja keisari Zenonin aikana vuonna 478. Kuudennella vuosisadalla kirjoittaneen Prokopiosin mukaan muuri oli noin 65 kilometrin päässä kaupungista, erittäin pitkä, mutta riittämättömän vahva, koska se oli rakennettu kiireesti, ja sen suojeleminen vaati suuren sotilasjoukon. Muurin pituudesta on eri lähteissä erilaisia lukuja. Englanninkielisessä Wikipediassa sanotaan, että muurin alkuperäinen pituus oli noin 56 kilometriä. Feridun Dirimtekinin laskelmien mukaan pituus on noin 52 kilometriä. Çatalcan piirikunta antaa pituudeksi 45 kilometriä, ja toteaa, että 22 kilometrin pituinen osuus on edelleen olemassa. Muuri alkoi Mustanmeren rannikolla, Evcik İskelesi -nimisestä paikasta, jatkui lyhyen matkan länteen, kääntyi sitten etelään ja saavutti Hisartepen. Sieltä se kulki Karacaköyn lähellä, ylitti useita puroja ja laskeutui etelään Kurfallın ja Gümüşpınarın välisen tien varrella. Kurfallin läpi kulkeva osuus kulki Fener-kylän länsipuolelta ja saavutti Marmaranmeren rannikkoa Silivrin länsipuolella, Karınca Burussa. Englanninkieliset lähteet toteavat, että muurin jäänteitä on edelleen nähtävissä Karacaköyn lähellä sijaitsevassa Gümüşpınar-risteyksessä, Yalıköyn lähellä sijaitsevassa Hisartepessä, İhsaniyen lähellä sijaitsevassa Pınarcassa ja Kurfallin kylässä. Muurin paksuus oli 3,3 metriä ja korkeus yli 5 metriä. Ulkopinnat oli päällystetty kivillä, kun taas sisäosa oli täytetty kiviraunioilla, jotka oli sitomalla savilaastilla. Joissakin kohdissa näkyy erilaisia tekniikoita ja materiaaleja, mikä tulkitaan myöhemmissä vaiheissa tehdyiksi korjauksiksi. Linjan varrella oli torneja, portteja, linnoituksia, vallihautoja ja sotilasreitti. Turkin sanat esine on, sen olmasa da, turkkilaiset lähteet kertovat, että korjaustyöt jatkuivat 10. tai 11. vuosisadalle. Vuosien saatossa suurin osa sen kivistä käytettiin uusien rakennusten rakentamiseen lähikylissä. Evliya Çelebin matkakirjassa kerrotaan, että Silivristä Terkosiin ulottuvat muurit, perustukset ja vallit olivat vielä nähtävissä, ja että lähikylien talot ja muut rakennukset oli rakennettu näiden muurien kivistä. Saksan tutkija Schuchhardt totesi vuonna 1898, että portin muuraukset olivat hyvässä kunnossa, mutta ne ovat sittemmin kadonneet. Muurin parhaiten säilynyt osa on nykyään pohjoisessa, metsäisellä alueella. Muurin näkeminen vaatii suunnitellun vierailun, koska suurin osa raunioista on metsän sisällä ja kaukana kyläteiltä. Helpoin lähtöpiste on, kuten lähteetkin kertovat, Karacaköy ja Gümüşpınar. Täältä muurin suuri kivimuuraus on nähtävissä tiheän kasvillisuuden seassa. Koska rauniot ovat suojeltava historiallinen kohde, on tärkeää olla kiipeämättä muurille eikä vahingoittaa kiviä. On mahdollista matkustaa bussilla Çatalcan keskustaan ja sieltä kylille, mutta raunioille pääseminen vaatii usein ajoneuvon ja kävelyn. Metsäisille alueille on suositeltavaa pukeutua suljettuihin kenkiin, ottaa mukaan vettä ja offline-kartta, ja käyttää pitkiä housuja suojautuakseen piikkisiltä. Paikallishallinnon mainitsemat Kurşun Germe ja Ballı Germe -vedenjakeluput ovat myös lähellä Gümüşpınarissa ja nähtävissä samalla alueella. Pohjoisessa Yalıköy ja Çilingoz sijaitsevat lähellä Itämeren rantaa, lähellä sitä kohtaa, jossa muuri ulottui mereen.