Surin ulkopuolella sijaitsevat kolme myllyä, jotka ulottuvat Kağıhtanesta Kazlıçeşmeen.

M7-metrolinjan Kağıthane-asema on suoraan Kağıthane-joen varrella, joten reitin ensimmäinen vaihe on poistua asemalta ja katsoa jokea. Tämä joki, jota bysanttilaisaikana kutsuttiin Barbysosiksi, laskee Halić-lahdelle, ja koko Sadabadin tarina sijoittuu sen molemmille rannoille. Asemalta poistuttua kävele joen suuntaisesti, eli etelään. Tämä noin kilometrin mittainen kävely näyttää, miltä alue näytti Lale Devri -aikana, jolloin alueella oli huviloita. Kävellessäsi kiinnitä huomiota joen pohjaan, sillä vuonna 1722 joki puhdistettiin ja sen molemmat rannat reunattiin siisteillä rantakävelyillä, ja siitä tehtiin kanava, jota kutsuttiin nimellä Cedvel-i Sim, eli Hopeajoki. Lähteiden mukaan kanavan marmoriosat tuotiin Çengelköy'ssä sijaitsevasta Kulelibahçe-palatsista. Kanavan yllä oli patoja, vesiputouksia ja marmorilammikoita; vesi kulki näiden vesiputousten läpi ja kerääntyi lammikoihin. Sultan III. Ahmed määräsi, että satoja puita, kuten jalopuu-, lehmus-, tammi-, pähkinä- ja kastanjapuita, tuotaisiin Yoros-vuorilta istutettavaksi tähän puutarhaan. Kävelyn päätteeksi päädyt nykyiseen Kağıthane kunnan rakennukseen, joka on Sadabad-palatsin alkuperäinen paikka. On tärkeää ymmärtää, että tähän paikkaan on noussut peräkkäin useita palatseja. Ensimmäinen palatsi valmistui nopeasti Damat İbrahim Pašan valvonnassa vuonna 1722, ja runoilijat antoivat sille nimen Sadabad, mikä tarkoittaa "onnekasta ja kukoistavaa paikkaa". Vuoden 1730 Patrona Halil -kapinassa ympäröivät palatsit ryöstettiin ja tuhottiin; I. Mahmud esti palatsin polttamisen, mutta ei pystynyt estämään sen tuhoamista. II. Mahmud purkautti rapistuneen palatsin vuonna 1809 ja rakennutti sen uudelleen Krikor Amira Balyanin toimesta. Sultan Abdülaziz rakennutti kolmannen palatsin, jonka nimi oli Şelale Sarayı (Vesiputouspalatsi), vuosina 1862-1863 tämän toisen rakennuksen tilalle, jonka olivat suunnitelleet Sarkis ja Agop Balyan. Kağıthane'n piirikunnan mukaan palatsi purettiin vuonna 1943, ja sen tilalle rakennettiin vuonna 1952 sotilaskoulurakennus, jota nykyään käytetään kunnan palvelurakennuksena. Wikipedian mukaan palatsin muutamista jäänteistä voi nähdä avoimen näyttelyn kunnantalon lähellä; etsi näitä kivipalasia ympäristöstä. Samalla alueella sijaitseva Sadabad-moskeija tunnetaan myös nimellä Aziziye-moske Parhaan kuvan saa, kun kuvaa joelta yläpuolella olevista siltoista ja suuntaa kameraa virtaavan veden suuntaan. Aamunvalo valaisee joenrannan pehmeästi. Käveltyäsi alueella noin tunnin, siirry M7-linjalla Mecidiyeköyiin ja jatka matkaa Davutpašaan M2- ja M1A-linjojen kautta. Lähde: TDV İslam Ansiklopedisi, Sadabad ja Kağıthane; Kağıthane Kaymakamlığı, Sadabad Sarayları; Wikipedia, Birinci Sadabad Sarayı.

M1A-linjan Davutpaşa-YTÜ-asema sijaitsee Davutpašan puolella, viaduktin yläpuolella, noin puolen kilometrin päässä Otağ-ı Hümayunista. Lähdettyäsi asemalta, suuntaa kohti Yıldız Teknik Üniversiteetin Davutpašan kampusta ja noudata sisäänkäynnillä olevien vartijoiden ohjeita. Kampuksen alueella oleva tasanko tunnetaan osmanien lähteissä nimellä Davutpaşa-alue, ja se on saanut nimensä II. Bayezidin suurmestari Koca Davud Pašasta. Armeija kerääntyi ja majoittui tähän paikkaan lähtiessään läntisille sotaretkille; jos sulttaani ei osallistunut retkeen, armeija lähti täältä ja palasi myös tänne. Lähestyessäsi rakennusta, kiinnitä ensin huomiota sen kokoon, sillä TDV:n islamilaisen tietosanakirjan mukaan se on kaksikerroksinen rakennus, joka on tehty tasaisista kivistä. Lännessä olevia sisäänkäyntejä suojaavat terävät kaaret, jotka lepäävät yhdellä pylväällä, ja näiden kaarien yläpuolella on terasseja. Tietosanakirja korostaa, että terasseilta avautuu laaja näkymä itään; nykyään tämä suunta on täynnä kaupungin rakennuksia, mutta näkymä ei ole muuttunut. Jos rakennukseen pääsee sisään, kiinnitä huomiota alakerran neliön muotoiseen aulaan; tämän tilan, jonka jokainen sivu on yli kymmenen metriä, katto on ristikkäisillä holvikaarilla. Tämän kerroksen sisäänkäyntiseinässä on takka ja suihkulähde, jossa on I. Ahmedin kirjoittama runomuotoinen teksti, jossa hän käyttää nimimerkkiä Bahti. Yläkerran suuri aula on peitetty kupolilla, jonka halkaisija on noin kymmenen metriä, ja joka on tuettu pylväillä. Ikkunoiden järjestely kahteen riviin tuo runsaasti valoa molempiin kerroksiin; pysähdy sisällä ja tarkkaile, miten valo heijastuu kivipinnoilta. Rakennuksen historiasta on erilaisia kertomuksia. Perinteisen tarinan mukaan rakennuksen juuret ovat 1500-luvulla, mutta TDV:n mukaan nykyinen rakennus on Hassa-arkkitehdin Dalgıç Ahmed Agan suunnittelema ja rakennettu III. Mehmedin aikana, ja se valmistui I. Ahmedin aikana. Vuonna 1603 päivätyksessä pyydettiin İznikin keramiikkatehtaalta puuttuvien keramiikkalevyjen toimittamista tähän rakennukseen. Rakennuksen kulta-aika oli IV. Mehmedin aikana, joka oli tunnettu metsästysinnostaan, ja tuolloin sen ympärille rakennettiin useita lisärakennuksia. Tietosanakirja mainitsee, että III. Mehmed ja I. Ahmed ampuivat jousella tässä rakennuksen edessä olevalla alueella, ja kampuksen avoim Lähde: TDV Islam-ensyklopedia, Davud Paşa -palatsi; Esenlerin kunta, Esenlerin historia; Wikipedia, Otağ-ı Hümayun.

Bahçelievler metroasema sijaitsee D-100-tien pohjoispuolella. Villa on aseman luoteispuolella, noin kilometrin kävelymatkan päässä. Kohde on puisto, joka sijaitsee Bahçelievlerin kunnantalon ja piirikunnan hallinnon vieressä, sillä villa on nykyään kunnan puistoon muutettu alue. Kun astut puistoon, älä katso ensin rakennukseen, vaan altaaseen, sillä juuri allas tekee tästä villasta ainutlaatuisen Istanbulin muista vastaavista rakennuksista. Hamza Gündoğdun DergiParkissa julkaiseman analyysin mukaan allas on noin 25 x 12 metriä ja noin 1,5 metriä syvä. Itse villa on sijoitettu altaan keskelle, noin 13 x 12 metrin suorakulmion päälle. Maasto on kaltevaa idästä länteen, joten altaan seinä on idässä lähellä maata, kun taas lännessä se muuttuu yli kahden metrin korkuiseksi muuriksi. Siirry villan itäpuolelle, jossa on sisäänkäynti, ja seuraa siltayhteyttä, joka kulkee altaan yläpuolella. Sisäänkäynnissä on kaksi terävää kaarta ja portti, johon johtaa kaksi kaiteella varustettua portaikkoa. Tarkastele lähietäisyydeltä portin valkoisesta ja punaisesta marmorista koostuvan matalan kaaren ja sen yläpuolella olevan reliefikirjoituksen. Pienen, kuusikulmion muotoisen marmoriverkon ja sen viereisen pienen ilmanvaihtoluukun, jotka ovat villan vasemmalla puolella, antavat vihjeitä rakennuksen sisäisestä toiminnasta. Seuraa sitten allasta pitkin sen itäpuolelle ja etsi hienovaraista vesikanavaa, joka on kaiverrettu yhtenäiseen valkoiseen marmoriin. Gündoğdun mukaan tässä kohdassa, jossa kanava yhdistyy altaaseen, on pieni allas, jonka ympäristö on muotoiltu simpukankuoren muotoiseksi. Kierrä villan länsipuolelle ja tarkastele muurin kulmia; täältä näkyy parvekkeita ja kaappeja, jotka on sijoitettu kivipilareihin. Villan nykyinen katto, eli pohjoisen kupoli ja etelän holvi, on 1973-luvun kunnostuksen tulos, jonka Mualla Eyüboğlu on tehnyt. Tässä kunnostuksessa poistettiin 1800-luvun alussa lisätty tornimainen ylempi kerros, ja alkuperäisen tilan ollessa epäselvä, katto on rakennettu arvioidun suunnitelman mukaan. Rakennuksen perustaja, Siyavuş Paşa, oli valtiomies, joka oli kotoisin Kanijen alueelta, kasvatettu Enderunissa ja toiminut kolme kertaa suurvisiirinä Muradin III hallintokaudella. TDV Islam-ensyklopedian mukaan maatilan nimi, johon myös paikan huvila kuului, on säilynyt nykyään kaupunginosan nimenä Rakennuksen sisätilat saattavat olla auki tai suljettuina, mutta vaikka ne olisivat suljettuina, uima-altaan reunalla istuminen ja rakennuksen ulkopuolelta tarkastelu riittää usein. Tämän jälkeen palaa Bahçelievlerin metroasemalle, siirry M1A-linjalla Yenibosnaan ja nouse johonkin İETT:n linjoista, joka kulkee Kazlıçeşmeen. Lähde: DergiPark, Gündoğdu, Joitakin havaintoja Siyavuş Paşa -rakennuksesta; TDV Islam-ensiklopedia, Siyavuş Paşa; Wikipedia, Siyavuşpaşa-linna.

Kun saavut Kazlıçeşmeen asemalle, joka on IETT:n viimeinen pysäkki tai Kazlıçeşme-asema, jota Marmaray ja Sirkeci-Kazlıçeşme -aluekäytössä oleva rautatie käyttää, tavoitteenasi on löytää länsipuolella sijaitseva, muutaman sadan metrin päässä oleva suihkulähde. Suihkulähde sijaitsee Demirhane-kadun varrella (nykyään Abay-katu), joka jakaa Kazlıçeşme-alueen kahtia. Aiemmin se oli seinään kiinnitetty suihkulähde, mutta nykyään se on itsenäinen suihkulähde, koska sen takana oleva tie on avattu.

Aloita katsomalla suihkulähdettä edestä: Sen julkisivu on tehty kivestä ja sen ympärillä on koristeellisia yksityiskohtia. Siinä on matala, kaareva aukko. Aukon sisällä olevassa peilissä on turkkia kirjoitettu, koristeellinen teksti. Kulttuuriinventaarion mukaan teksti on päivätty vuodelle 1546 ja se mainitsee, että suihkulähteen rakennutti Mehmed Bey. On arveltu, että Mehmed Bey oli opettaja Aşık Pir Mehmed Çelebi.

Lähde lähelle valkoista marmoripintaa suihkulähteen alla: Täältä löydät paksun, ankkaa esittävän reliefin, joka antaa alueelle nimensä. Ankkaa ympäröi myös tähtimäinen oksa, jonka yksityiskohdat näet paremmin lähestyessäsi. Tämä marmori on itse asiassa bysanttilaiselta ajalta peräisin oleva osa, ja sen päivämäärä on viidennellä vuosisadalla. Wikipedian mukaan reliefi tuhottiin vuonna 2002, ja tutkittuaan sen palasia, havaittiin, että marmori oli käännetty ympäri osmanien aikana ja ankka oli kaiverrettu sen jälkeen. Nykyinen reliefi on Zeytinburnun kunnan vuonna 2010 tekemä tarkka kopio. Evliya Çelebi on ylistänyt ankkaa sanoen, että sen kauneutta ei voi pukea sanoiksi.

Kiinnitä huomiota myös kaareviin, vesialtaita muistuttaviin rakenteisiin suihkulähteen molemmin puolin: Ne muistuttavat siitä, miten vettä aiemmin käytettiin. Tarinan mukaan, valloituksen aikana vettä etsinyt varis löysi tämän lähteen seuraamalla lentävien ankojen jälkiä. Tämä tarina on kerrottu legendana.

Kun olet nähnyt suihkulähteen, siirry tutustumaan alueen historiaan. Wikipedian mukaan Fatih Sultan Mehmed varasi tämän alueen, joka sijaitsi muurien ulkopuolella, lihakauppiaille ja nahkateurastamoille, ja sinne perustettiin satoja nahkateurastamoja. Zeytinburnun piirikunnan mukaan Fatih toi myös Edirneestä ja Anatoliasta nahkateollisuuden ammattilaisia tälle alueelle. 1800-luvulla alueelle perustettiin u