Gülhanesta Cağaloğlun alue: Kirjoja, huviloita ja katuja.

Sir Keci'den rannantietä pitkin, käänny Kennedy Caddesiin ja suuntaa kasvosi Sarayburnuun päin. Topkapı-palatsin merimuurin yläpuolella, tien oikealla puolella oleva kivirakennus on Sepetçiler Kasrı. Rakennusta käytetään nykyään Yeşilayn päätoimiston tiloina, joten tätä pysähdystä voi vain ihailla ulkopuolelta; älä yritä avata ovia, sillä rakennuksen julkisivu kertoo jo tarinan. Rakennus on kuitenkin reitin paras aloituspiste, sillä se on ainoa osa palatsin rannikkoelämästä, joka on säilynyt.

Sultan Ibrahim rakennutti Sepetçiler Kasrın vuonna 1643, arkkitehti Kasım Agan johdolla, Halić-lahden suulle rakennettujen bysanttilaisten muurien päälle. Seitsemänneltä vuosisadalta peräisin olevissa rakennuksen ulkoseiniä ympäröivissä muureissa oli useita pienempiä rakennuksia; tästä on jäljellä vain tämä. Rakennuksen nimi tulee alueella työskennelleistä korentajista; tarinan mukaan he olivat kiinnostuneita korentajelusta ja auttoivat rakennuskustannusten kattamisessa. Toisen tarinan mukaan nimi on peräisin Edirne-palatsin korkeista paviljongeista, joille käytettiin sanaa "sepetçi" (korentaja). Molemmat tarinat ovat lähteissä.

Tutustu rakennukseen ensin kauempaa, sitten lähietäisyydeltä: alakerran holvit ja kaaret tukevat yläkertaa, eli rakennus on itse asiassa rakennettu muurin päälle, aiemmin venevaraston paikalle. Venevarastossa säilytettiin kuninkaallisia veneitä; sulttaani kävi sieltä seuraamassa laivastoparaateja, ja haremissa olevien naisten uskotaan seuranneen seremonioita yläkerran ikkunoista. Alakerran holvikaaret kuuluivat tähän venevarastoon. Yläkerran pohjapiirros on kuution muotoinen, keskellä kupoli ja siitä ulospäin kolme ulokeetta; sisäänkäynnin vieressä on suorakulmainen huone. Kiinnitä huomiota ikkunoihin: alimmassa kerroksessa on suorakulmaisia marmorikehyksiä, yläkerroksessa teräviä kaaria; tämä ero on nähtävissä jo kaukaa. Yeşilayn julkaiseman tiedon mukaan punainen marmori on tuotu Darıcasta ja Rusçukista, laattakuvioinnit İznikistä, metallityöt Samakovista ja Thessalonikista. Rakennuksen parhaan kuvan saa aamulla, kun aurinko nousee idästä; taustalla näkyy Sir Kecin rautatieaseman katto ja etualalla Halić-lahdelle meneviä veneitä. Rakennuksen ikkunoista näkyy Galata-silta, Galata-torni ja Karaköy; voit ihailla samaa maisemaa kävelytieltä.

Lähteet kertovat, että rakennus kunnostettiin uudelleen I. Mahmudin Sarayburnun kärjessä Marmara-meri, Bosporinsalmi ja Kultainen Horn yhdistyvät samaan pisteeseen. Pysähdy hetkeksi ja katso, miksi tätä niemenkärkeä on vuosisatojen ajan pidetty sopivana paikkana palatsille. Kulttuuriportaalin mukaan niemenkärjessä sijaitseva, vuonna 1926 valmistettu Atatürk-muistomerkki on Turkin ensimmäinen Atatürk-muistomerkki. Täältä on vain muutaman askeleen päähän Gülhane-puiston merelle päin avautuvan portin. Seuraava pysähdyspaikka alkaa juuri tuosta portista. Lähde: TDV Islam-ensiklopedia, Sepetçiler Kasrı; Yeşilay; Kulttuuriportaali.

Gülhanen puistoon menemme tällä kertaa pääportista, vaan merelle päin olevasta portista; tämä sisäänkäynti avautuu puiston toiselta puolelta, alhaalta ylöspäin, toisin kuin useimmat kävijät. Heti portista astuessa, puiden seassa oleva yksittäinen marmoripylväs on "Gottien pylväs"; se on helposti huomaamatta, koska se on tien reunassa. Pylväs on peräisin roomalaiselta ajalta, kolmannelta tai neljännellä vuosisadalla, ja se on veistetty yhdestä marmorilohkareesta, joka on peräisin Prokonnesoksesta, nykyisestä Marmaran saaresta. Sen koriste on korinttilaista tyyliä, ja se on koristeltu akantuslehdillä; sen jalustassa oleva latinankielinen teksti ylistää voittoa "goteista". Wikipedian mukaan tämä on yksi vanhimmista roomalaiselta ajalta säilyneistä rakennuksista, ja on edelleen kiistanalaista, minkä keisarin voittoa teksti ylistää. Pysähdy hetkeksi pylvään juurella ja yritä löytää jalustassa oleva teksti; kirjaimet ovat kuluneet, mutta niitä voi erottaa aamun valossa. Täältä pääset ylös, pääporttia kohti, ja kuljet puiston sydäntä muodostavien puiden alla; Englanninkielisen Wikipedian mukaan osa näistä puista on peräisin 1800-luvulta. Puiston pinta-ala on noin 9,7 hehtaaria; osmanien aikana tämä oli Topkapın palatsin ulkotarha, ja se oli suljettu yleisöltä. Palatsin Marmara-merelle päin olevalla ulkotarhalla oli kenttä, jossa pelattiin cirit-nimistä peliä, ja sen yläpuolella sijaitsi Gülhane-palatsi; Abdülmecid kuunteli Gülhane-manifestin, joka aloitti Tanzimat-uudistukset, juuri tästä palatsista 3. marraskuuta 1839. Palatsi purettiin vuonna 1865 Abdülazizin määräyksestä, eikä sen jäänteitä ole enää nähtävissä; mutta puiston nimi tulee juuri tästä "gülhanesta", eli palatsin ruusutarhasta. Puisto avattiin yleisölle vuonna 1912, kun kaupunginjohtaja Cemil Paşa avasi sen; vuonna 1926 sinne pystytettiin Turkin ensimmäinen Atatürk-muistomerkki. Kaupunginvaltuuston sivuston mukaan Atatürk esitteli uudet kirjaimet ensimmäisen kerran yleisölle juuri tässä puistossa 24. marraskuuta 1928. Ylämäkeä noustessa, oikealla, puiston länsireunassa näkyy pitkä ja matala rakennusrivi; nämä ovat palatsin tallit, ja niissä sijaitsee nykyään vuodesta 2008 lähtien Islamilaisen tieteen ja teknologian historian museo. Samalla alueella on myös vuonna 1917 avattu professori Fu Ennen kuin poistut ovesta, käänny ympäri ja katso alas kohti Sarayburnua. Täältä näet parhaiten puiston rinteen ja sen, kuinka palatsi on sijoittunut kaupungin yläpuolelle. Seuraava pysähdyspaikka on vain muutaman askeleen päässä, samassa kulmassa sijaitsevassa huvilassa. Lähde: TDV Islam-ensiklopedia, Gülhane-palatsi; Istanbulin maakuntahallitus; Wikipedia, Gotien pylväs.

Alay Köşkille pääsee puiston sisältä, aivan pääportin vieressä olevaa leveää ramppia pitkin. Älä mene ulos portista, vaan köşkille johtava sisäänkäynti on puiston puolella, ei muurien puolella. Ramppia ylös noustuasi pääset ensin suureen huoneeseen, josta jatkat terassille ja lopulta itse köşkkiin, joka on pyöreä sali. Nykyään tämä on Kulttuuriministeriön 12. marraskuuta 2011 avaama Ahmet Hamdi Tanpınar -kirjallisuusmuseo. Sisäänkäynti on vapaa, kuten yleisessä kirjastossa, mutta hiljaisuutta odotetaan. Köskin alkuperäinen muoto oli 1500-luvun lopulla rakennettu puurakennus. Nykyinen marmorirakennus rakennettiin uudelleen II. Mahmudin aikana, ministeriön mukaan vuonna 1819. TDV:n (Türk Diyanet Vakfı) islam-ensyklopedian historiallisen tekstin analysoineet tutkijat ovat arvioineet, että rakennustyöt suoritettiin vuosien 1810 ja 1819 välillä, ja tyylin uskotaan olevan Balyan-suvun Krikor Amira Balyanin työtä. Rakennus sijaitsee Fatih Sultan Mehmetin rakennuttaman muurin kulmatornin päällä ja sen julkisivu on empire-tyylinen, marmorilla verhoiltu ja se avautuu Alemdar Caddesi -kadulle. Pyöreässä salissa on seitsemän kaarevaa ikkunaa. Jokaisen ikkunan kehys on mustaa marmoria, ja yläpuolella on Keçecizade İzzet Mollan köşkkiä varten kirjoittaman runon säkeistöjä. Seiso ikkunoiden edessä ja katso kadulle: suoraan edessäsi on Bab-ı Ali -portti, ja jalkojesi alla kulkee raitiotie. Hallitsijat katsoivat samoista ikkunoista kauppiaiden paraateja, armeijan lähtöjä sotaretkille ja kaupungin paraateja. TDV:n mukaan köşk oli ainoa osa palatsia, joka oli suorassa yhteydessä kaupunkiin. Ministeriön sivulla kerrotaan, että IV. Murad katsoi tästä köskistä kauppiaiden paraatin, jossa oli neljäkymmentä valkoista kamelia, ennen Bagdadin sotaretkeään. Tanzimat-kauden jälkeen paraatireitti siirtyi Dolmabahçeen, ja köşk menetti merkityksensä. Vuonna 1855 siitä tuli lennätinasema, vuonna 1926 Atatürk määräsi sen siirrettäväksi Taiteilijaliittoon, ja vuonna 1938 se liitettiin Topkapı-palatsiin. Myöhemmin siellä toimi myös Eminönün kansankoti ja vanhojen esineiden suojeluyhdistys. Ennen kirjaston perustamista siellä esiteltiin Topkapı-palatsin museon kansantaiteen kokoelmia. Nykyään saleissa on esillä yli sata esinettä ja dokumenttia, jotka kuuluvat kol Kirjaston nimen kantavan kirjailijan elämästä, julkaisuista, henkilökohtaisista kirjoituksista ja Varlık-lehdessä julkaistuista teksteistä on erillinen osio; jos sinulla on mukana Tanpinarin kirja, tämä on paras paikka lukea sitä. Valokuvausta tehdessäsi, älä häiritse muita lukijoita äläkä käytä salamavaloja vitriineissä. Kirjasto on suljettu sunnuntaisin; tarkista aukioloajat virallisilta verkkosivuilta ennen vierailua. Tällä pysähdyksellä voit viettää 20 minuuttia näyttelyssä, lopun ajan lukemisessa ja ikkunasta maisemien katselussa. Lähtiessäsi, laskeudu rampista takaisin puistoon, mene pääovesta Alemdar Caddesi -kadulle ja käänny vasemmalle, kohti Sultanahmetia. Muutaman askeleen jälkeen vasemmalla, muurien varrella nouseva kapea katu on Soğukçeşme Sokağı, ja seuraava pysäkki on siellä. Lähde: Kulttuuriministeriö, Alay Köşkü; TDV Islam-ensiklopedia, Alay Köşkü; Fatih'in piirikunta; Istanbulin maakunta.

Gülhanen pääportista poistuttuasi älä ylitä Alemdar Caddesiä, vaan käänny vasemmalle. Heti portin jälkeen vasemmalle kaartuva, kivetty katu on Soğukçeşme. Se nousee muurien varrella Ayasofian taakse. Kadun nimen antanut marmorilähde sijaitsee Gülhanen päässä, joten aloita kävelysi siitä. Wikipedian mukaan lähde on peräisin III. Selimin ajalta, noin vuodelta 1800. Itse katu on vanhempi: sen uskotaan saaneen muotonsa 1700-luvulla, ja vuoden 1784 kiinteistörekisterit osoittavat, että alueella oli jo tuolloin taloja. Kiipeillessäsi ylämäkeä vasemmalla puolellasi näet Fatih Sultan Mehmetin rakennuttamat palatsin muurit, niihin nojaavat, parvekkeelliset, parvekkeiden ja ikkunoiden takana olevien ritilöiden sekä kahden ja kolmen kerroksen puutalot, sekä bysanttilaisen vedenkeräyssäiliön. Talot olivat 1800- ja 1900-luvuilta peräisin olevia, neljän tai kymmenen huoneen osmanien taloja, jotka olivat 1980-luvun alussa huonokuntoisia. Turkin matkailu- ja autoliiton (Türkiye Turing ve Otomobil Kurumu) puheenjohtaja Çelik Gülersoy kunnosti kadun kokonaan vuosina 1985 ja 1986 ja sulki sen liikenteeltä. Nykyinen ilme on tämän projektin tulos. Englanninkielisen Wikipedian mukaan kunnostus tehtiin betonilla, ja julkisivut peitettiin puulla. Istanbulin kirjaston verkkosivusto vahvistaa, että suurin rakennus rakennettiin uudelleen betonista ja sen ulkopinta peitettiin puulla. Huomaa, että parvekkeiden suhde, ikkunoiden ritilät ja maalit on suunniteltu vanhojen valokuvien perusteella, mutta materiaalit ovat uusia. Useimmat talot toimivat majoitusliikkeenä, eikä niihin pääse sisään. Katu on suunniteltu vain ulkoiseen ihailuun. Älä katso kyltteihin, vaan talojen julkisivuihin. Jokaisen talon kerrosmäärä ja parvekkeiden järjestys on hieman erilainen, ja kadun rytmi syntyy tästä vaihtelusta. Kadun alaosassa, muurien juurella, on bysanttilainen vedenkeräyssäiliö. Wikipedian mukaan sen mitat ovat noin 16 metriä x 11 metriä, korkeus 12 metriä, ja siinä on kuusi marmorisarveketta. Säiliö kunnostettiin vuosina 1985–1987 ja se annettiin yrityksen käyttöön. Jos ovi on auki, voit kurkistaa kynnykseltä ja nähdä sarveket. Kadun suurin talo on kolmikerroksinen, 775 neliömetrin kokoinen rakennus, jossa sijaitsee Istanbulin kirjasto, johon Çelik Gül Kujan yläpäässä, oikealla, näkyy Ayasofian takaseinä. Edessä avautuu aukio, jossa sijaitsee Topkapı-palatsin Bab-ı Hümayun -portti ja III. Ahmedin suihkulähde. Käytä noin puoli tuntia kukkulan hitaaseen nousuun, ja varaa loput aika kirjastolle ja vesivarastolle. Kadulla ei ole penkkejä, joten lepääkää aukion yläpäässä. Sieltä voitte siirtyä Ayasofian edestä Sultanahmet-aukiolle ja kävellä länteen Divanyolu Caddesi -katua pitkin, seuraillen raitiotielinjaa. Basın Müzesi, joka on viimeinen pysäkki, sijaitsee noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä, kadun oikealla puolella, ennen kuin saavutte Çemberlitaşiin. Lähde: Wikipedia, Soğukçeşme Sokağı; Çelik Gülersoy -säätiön Istanbulin kirjasto; Wikipedia, Soğukçeşme Sokağı.

Divanyolua kävellessä, ennen kuin saavutatte Çemberlitaşin, kadun oikealla puolella sijaitsee nelikerroksinen, symmetrinen, uusklassinen kivirakennus, joka on Turkin journalistiyhdistyksen tiedotusmuseo. Rakennuksen rakennutti vuonna 1865 opetusministeri Safvet Paşa, ja sen ensimmäisinä käyttäjinä olivat opetusministeriö ja Istanbulin yliopisto, eli Osmanien valtakunnan opetusministeriö ja yliopisto. Wikipedian mukaan tässä museossa järjestettiin 1. heinäkuuta 1875 Turkin toinen taidenäyttely, ja siellä esiteltiin myös Şeker Ahmet Paşanın teoksia. II. Abdülhamidin aikana rakennus siirrettiin sensuurikomitean käyttöön; on ironista, että paikka, jossa mediaa valvottiin, on nykyään tiedotusmuseo. Vuonna 1908 rakennus siirtyi Istanbulin kaupungin hallintaan, ja siihen asti kaupungin eri osastot toimivat siellä. Vuonna 1983 kaupunki ja journalistiyhdistys päättivät muuttaa rakennuksen museoksi; restauroinnin jälkeen, joka kesti vuodesta 1984 vuoteen 1988, museo avattiin 9. toukokuuta 1988. Wikipedia esittelee museon Turkin ensimmäisenä ja maailman neljäntenä tiedotusmuseona. Ennen kuin astutte sisään, tarkastelkaa julkisivua: ikkunoiden järjestys, kerrosten koristeet ja kivitykset heijastavat 1800-luvun Istanbulin julkisten rakennusten tyyliä. Jos museo on suljettu, vierailu päättyy rakennuksen ulkopuolella; yhdistys ilmoittaa, että se on avoinna arkipäivisin iltapäivällä ja että sisäänpääsy on ilmainen; tarkistakaa ajantasaiset tiedot yhdistyksen verkkosivuilta ennen vierailua. Jos museo on auki, sisällä odottaa neljä galleriaa, ja vierailu alkaa lehdistöhistorian galleriassa. Ensimmäisessä osassa on Ibrahim Müteferrikan vuonna 1729 perustaman painotalon täysikokoinen malli; tämä on ainoa paikka, jossa voi nähdä Osmanien lehdistön ensimmäiset askeleet kolmiulotteisesti. Samassa kerroksessa on vuodelta 1828 oleva Vekayi-i Mısriye -lehti sekä dokumentteja II. Konstantinopolin ajalta ja tasavallan perustamisvuosilta. Kirjainasetus- ja painukoneet ovat museon kerroksesta vievin osa: siellä on vuodelta 1870 oleva kivipainokone, vuodelta 1892 oleva kirjainpainokone, Leipzigissä valmistettu offset-kone, klisepaja ja Anadolu Ajansının käyttämät koneet. Kirjoittimien, teleksien ja telefoto-laitteiden avulla voi seurata, kuinka uutiset päätyivät lehteen; älkää jättäköt lukematta koneiden vieressä olevia selityksiä. Muisto Museosta poistuttuasi, kävele hieman eteenpäin, länteen. Keskellä katua kohoaa Çemberlitaş, eli Konstantinuksen pylväs. Olisi hyvä päättää reitti sinne, kaupungin vanhimpien monumenttien luo. Paluumatkalle voit käyttää T1-raitiovaunun Çemberlitaş-pysäkkiä, joka sijaitsee pylvään vieressä. Muutaman pysäkin matkan päästä pääset Sirkeciin tai Kabataşiin. Lähde: Turkin Journalistiliitto, Median museo; Kulttuuriportaali; Wikipedia, Turkin Journalistiliiton Median museo.