Selçukissa, Efesin ulkopuolella, vietetty päivä.

Aloita Efes-museosta, joka on lyhyen kävelymatkan päässä Selçukin asemalta. Museo sijaitsee Atatürk Mahallessa, Uğur Mumcu Sevgi Yolun varrella, ja se on avoinna ympäri vuoden. Aamulla saapuminen on suositeltavaa, sillä salit ovat silloin rauhallisempia ryhmien saapuessa myöhemmin, ja voit varata ulkotilojen kolme osaa iltapäivään. Museon historia ulottuu vuoteen 1929, jolloin se oli varasto. Rakennus avattiin museona vuonna 1964, laajennettiin vuonna 1976, suljettiin vuonna 2012 ja avattiin uudelleen marraskuussa 2014 perusteellisen kunnostuksen jälkeen. Nykyään esineet on järjestetty teemasalien mukaan: Tietosali, Suihkulähteiden löydöt, Rinteiden asuntojen löydöt, Kolikot, Efes vuosisatojen ajan, Keskipuutarha, Kybelen kultti, Artemiin temppelin löydöt ja Keisarikultti. Tämän reitin muut kohteet Selçukissa yhdistyvät tähän museoon. Suunnittele vierailusi siten, että yhdistät tämän reitin muihin kohteisiin ja jätä tunnetuin sali viimeiseksi. Aloita Keskipuutarhasta: täällä on avoimessa tilassa pylväitä, reliefiä, patsaita, sarkofageja ja obeliskeja, jotka ulottuvat arkaaiselta ajalta itäroomalaiseen aikaan. Etsi puutarhasta Belevin muistomerkin osia; voit tutkia muistomerkin marmorityöt tarkemmin, jonka näet myöhemmin reitillä. Muistomerkin sarkofagi siirrettiin tähän puutarhaan vuonna 1963 ja oli esillä siellä kuuden vuosikymmenen ajan. Aktüel Arkeologian mukaan se siirrettiin vuonna 2023 İzmirin kulttuuri- ja taidekeskukseen, joten etsi puutarhasta sarkofagin sijaan kasetin, pylväiden ja reliefien osia. Wikipedian mukaan museossa on myös esillä muistomerkin katon reunassa olevien leijona-grifi-patsaiden esimerkkejä; kysy henkilökunnalta niiden sijainti. Siirry sitten "Efes vuosisatojen ajan" -saliin. Tämä sali kertoo kaupungin koko historian yhdessä huoneessa esittelemällä löytöjä vuodesta 7000 eaa. vuoteen 7. vuosisadalle jaa. Çukuriçinin kumpuun kuuluvat neoliittiset esineet ovat tämän tarinan alku. Salin huomattavin esine on Polion suihkulähteestä löydetty "Lepäävä soturi" -patsas, joka on osittain makaava ja jolla on kilpi ja miekka. Nämä varhaiset kerrokset auttavat ymmärtämään, miksi Ayasulukin kumpu oli kaupungin ensimmäinen asuinalue, johon tulet myöhemmin reitillä. Suihkulähteiden löydöissä on esillä kahden monumentaalisen suihkulähteen veistokset: Vuosisadalta peräisin oleva Artemiin patsas seisoo temppelin muotoisessa jalustassaan ja sen koristavat hedelmällisyyden symboleja. Tämä on museon tunnetuin esine, joten voit tällä kertaa vain tervehtiä sitä ja jatkaa matkaa. Keisarikulttisalissa näkyy Domitianuksen temppelistä peräisin olevan patsaan pää ja käsivarret, jotka kertovat kaupungin keisarikultin laajuudesta. Museossa on äänioppaan palvelu; tiedustele sen käyttöehdot henkilökunnalta. Valokuvausta varten keskipiha on parhaimmillaan aamulla. Älä käytä salamavaloja saleissa. Pidä lyhyt tauko puutarhassa ja täytä vesipulloasi, sillä seuraava etappisi vaatii kiipeilyä. Museosta lähtiessäsi katso pohjoiseen: Ayasulukin kukkula ja sen muurit näkyvät kaupungin yllä. Linnoitukseen pääsee St. Jeanin arkeologisen alueen portista; tämä sisäänkäynti on noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä museosta. Matkan varrella näet İsa Bey -moskeijan kaksi minarettia; tämä rakennus on toisen reitin kohde, joten ohita se tällä kertaa ja suuntaa kohti kukkulaa. Lähde: Turkin kulttuuriministeriö, Turkin museot; KVMGM Google Arts & Culture -esitys; Aktüel Arkeoloji; Wikipedia, Ephesus Archaeological Museum.

St. Jeanin rauntaineen sisäänkäynti on muinaisen alueen portista, ja lipunmyynti sijaitsee siellä. Koska rauntaineen sisäänkäynti on mahdollista vain tietyllä aikavälillä, tarkista ajantasaiset aukioloajat osoitteesta muze.gov.tr, äläkä jätä tätä vierailua myöhäiseen iltapäivään. Sisäänkäynnin jälkeen ota mukaan basilikan jäännökset ja seuraa kivistä polkua ylöspäin. Sisempi rauntainen sijaitsee basilikan pohjoispuolella, paikan korkeimmalla kohdalla. Selçukin kunnan mukaan sisempi rauntainen sijaitsee suoraan sen alueen yläpuolella, joka uusimpien tutkimusten mukaan on Efesoksen varhaisin asutuspaikka. Nykyään nähtävät muurit ovat kolmen eri aikakauden tuotosta: bysanttilainen pohja, sekä Aydınoğulları- ja osmanien kunnostukset. Muurit on rakennettu kivestä, tiilistä ja laastista, ja ne on tuettu viidellätoista tornilla. Tornien laskeminen on helpoin tapa selvittää, mikä osa on rakennettu milloin. Sisempään rauntaiseen pääsee kahdesta portista, jotka sijaitsevat itä- ja länsipuolella. Nämä portit eivät johda ulompaan rauntaiseen, vaan suoraan ulos. Vierailijareitti vie sinut toisen näistä porteista. Portin läpi kävelemisen jälkeen näet kapeita portaita, jotka johtavat muurien sisäpuolella oleviin torneihin ja ampuma-aukkoihin. Älä kiipeä ylös paikkoihin, joissa ei ole kaiteita. Rauntanisen sisällä on kivettyjä katuja, eri kokoisia säiliöitä, moskeija ja korkeimmalla kohdalla olevat kirkon rauniot. Seuraa katuja ja mene ensin keskellä sijaitsevaan Kale Camii -moskeijaan. Tämä rakennus muistuttaa aikaa, jolloin Aydınoğulları teki tästä paikkakunnasta pääkaupungin vuosien 1348 ja 1390 välillä, ja rakennutti tänne useita moskeijoita, kylpylöitä ja meditoimiskeskuksia. Tällä reitillä moskeijaa tarkastellaan vain historiallisena rakennuksena. Vuonna 2008 aloitettu kunnostustyö keskittyi ensin rauntanisen länsipuoleiseen sisäänkäyntiin ja tämän moskeijan minareettiin. Moskeijan länsipuolella on rakennusjäännös, jota pidetään mahdollisena kylpylänä. Museon arkistoissa mainitaan tässä paikassa myös rauntanien huvila ja kylpylä. Kiipeä ylös korkeimmalla kohdalla sijaitseviin kirkon raunioihin: apsis on muutettu säiliöksi Aydınoğulları-kaudella, joten voit nähdä kahden eri aikakauden työtä samalla seinällä. Museon arkistoissa olevat rakennusluettelot antavat sinulle tarkistuslistan vierailu Kun kävelet reittiä pitkin, näkymä paljastaa sen jatkeen: heti alapuolella on vuoden 1375 İsa Bey -moskean rakennus, alhaalla tasango, jossa sijaitsi Artemisin temppeli, ja etelässä Efesokseen johtava laakso. Jos saavut aamulla, aurinko on selkäsi takana ja moskean sinua päin oleva julkisivu valaistuu. Yleiskuvaa varten valitse paikka, josta näet kukkulan länteen suuntautuvat tornit. Linnan sisällä on vähän varjoa, joten ota vettä mukaan ja pidä hattu päässä tuulisina päivinä. Ayasulukin kukkula on yksi Efesoksen neljästä UNESCOn maailmanperintökohteesta, johon kuuluvat myös Pyhän Johanneksen basilika, İsa Bey -moskea ja Artemision. Siksi älä koske kiviin äläkä kirjoita seiniin. Laskeudu takaisin samaa reittiä pitkin ja poistu Pyhän Johanneksen raunioilta. Sieltä voit kävellä takaisin rautatieaseman alueelle. Minibussit tai muut ajoneuvot, jotka menevät Çamlıkille, lähtevät kaupungin keskustasta. Çamlık sijaitsee noin 7 kilometriä Selçukin eteläpuolella, ja reitti vie sinut laaksoon, jossa kulkee vanha İzmir-Aydın -rautatie. On käytännöllisintä pitää lounastauko kaupungin keskustassa, sillä Çamlikissa ilta-auringonvalo riittää hyvin junien kuvaamiseen. Lähde: Selçukin kunta, Selçuk (Ayasuluk) -linna; Kulttuuriministeriö, Turkin museot, Ayasuluk-linna; Kulttuuriportaali; TDV Islam-ensiklopedia, Ayasuluk; DergiPark, Büyükkolancı 2023.

Selçukin keskustasta pääsee Çamlıkkiin minibussilla tai autolla. Museo sijaitsee asuinalueella, vanhan rautatieosuuden varrella, ja sisäänpääsymaksu peritään. Tarkista ajantasaiset aukioloajat ja hinnat ministeriön Turkin museoiden verkkosivuilta tai suoraan museosta. Tämä on Turkin suurin ulkoilmamuseo, ja sen tarina alkaa vuonna 1866 avatusta İzmir-Aydın-radasta, joka oli maan ensimmäinen rautatie. Çamlık oli tällä radalla sijaitseva asema, jossa oli myös korjaamotiloja. Asema, jonka nimi oli Aziziye, suljettiin vuonna 1991, kun rataa kunnostettiin. Museo valmistui samana vuonna ja avattiin yleisölle vuonna 1997. Alue, rakennukset ja veturit kuuluvat TCDD:lle (Turkin valtion rautateille), ja sen ylläpidosta vastaa aseman entisen vaihtotiehenkilön poika 99 vuoden vuokrasopimuksella.

Sisäänkäynnistä päästyäsi tutustu ensin vanhaan asemarakennukseen. Vuodelta 1866 olevat radan osat ovat edelleen paikoillaan, ja veturit seisovat näillä alkuperäisillä raiteilla. Alueen keskiössä on pyörivä alusta, jossa on 18 "varsi". Noin puolet vetureista on aseteltu kuin tuulettimen siivet tämän alustan ympärille, ja täältä saa museon parhaat valokuvat. Mene alustan keskelle ja käänny täysi kierros. Jokaisen "varren" päässä on eri maan veturi. Luvut vaihtelevat, mutta yleisesti ottaen kokoelma on yksi Euroopan suurimmista, ja sen veturit ovat peräisin 1890-luvulta 1950-luvulle. Veturit ovat peräisin Saksasta, Ruotsista, Englannista, Yhdysvalloista, Ranskasta ja Tšekkoslovakiasta. On hauskaa lukea vetureiden kyljissä olevia valmistusmerkintöjä ja järjestää ne maiden mukaan, erityisesti lasten kanssa. Vanhin veturi on englantilainen Stephensonin valmistama puulla lämmitetty veturi, josta on jäljellä vain kaksi maailmassa, kuten Turkin matkaoppaassa kerrotaan. Toinen merkittävä veturi on numero 45501, joka oli mukana vuoden 1957 Yarımburgaz-junalinjassa tapahtuneessa onnettomuudessa. Tämä veturi on kuin hiljainen muistomerkki. Joihinkin vetureihin voi nousta sisään; portaat ovat jyrkät ja metalliset, joten ole varovainen märinä päivinä, äläkä koske ohjaimiin.

Seuraavaksi siirry vaunuihin: museossa on yhdeksän matkustajavaunua ja seitsemän tavaravaunua. Kahdessa matkustajavaunussa on puurakenne. Erityisen mielenkiintoinen on Atatürkille tarkoitettu salonkivaunu, johon voi mennä sisään. Sen sisustus on säilytetty alkuperäis Paluumatkalla ohitatte Selçukin keskustan ja suuntaatte pohjoiseen, kohti İzmir-Aydın-moottoritietä. Çamlık-alue on noin 16 kilometrin päässä Belevin keskustasta, aivan moottoritien vieressä. Matka Çamlıkista kestää noin puoli tuntia. Beleviin menevät minibussit lähtevät myös keskustasta; jos matkustatte ilman autoa, vaihto onnistuu Çamlıkissa. Pyrkikää saapumaan muistomerkille päivän päättyessä; kallioperä ja marmoriporrasaskelmat näkyvät parhaiten laskevassa auringonvalossa. Lähde: Wikipedia, Çamlık Höyryveturimuseo; Wikipedia, Çamlık Railway Museum; Turkin museot (Kulttuuriministeriö); Turkin matkaopas.

Belevissä, muistomerkkialueen pohjoispuolella, aivan İzmir-Aydın-tien varrella, sijaitsee yksinäinen kukkula, jonka rinteeseen se nojaa. Paikalliset kutsuvat sitä "Yatık Kale" -nimellä. Pääset paikalle autolla tien varrelta olevan sivutien kautta. Jos tulet minibussilla, nouse alas Belevin keskustassa ja kävele noin kilometrin matka pohjoiseen. Tämä on avoin arkeologinen kohde, joten tarkista ajantasaiset vierailuehdot Ministeriön Turkin museoiden verkkosivuilta. Vieraile mieluiten päivän hämärtyessä, ettei aika lopu kesken. Edessäsi kohoaa Anatolian toiseksi suurin muistomerkki Halikarnassoksen jälkeen. Se on rakennettu esikuvanaan Seitsemän ihmettä -luetteloon kuulunut Mausoleion. Ensin tutustu muistomerkkiin kauempaa, kukkulan juurelta: siinä on neliön muotoinen pohja, jonka päällä on pylväskäytävä, ja kaikki on rakennettu luonnonkivestä ja päällystetty marmorilla. Pohjan pituus on noin 30 metriä, ja sen korkeus ylittää kymmenen metriä. Se kohoaa kolmen porrasaskelman perustalle. Ylimmällä kerroksella oli kahdeksan pylvästä jokaisella sivulla; useimmat lähteet kuvaavat niitä korinttilaiseen tyyliin. Kokonaiskorkeus oli Aktüel Arkeologian mukaan 23 metriä; jotkut tutkijat uskovat, että muistomerkki ei koskaan valmistunut, joten sen lopullinen korkeus olisi voinut olla suurempi. Pitkään oletettiin, että katto oli pyramidimainen, mutta vuosien 1998 ja 2000 väliset tutkimukset eivät löytäneet todisteita siitä, ja vedenpoistokanavat viittasivat siihen, että ylimmän kerroksen olisi voinut olla avoin. Käydessäsi kivisen rakenteen ympärillä, tarkastele maassa olevia marmorilohkoja: ne ovat osia päällysteestä, pylväistä ja kattopaneeleista; älä istu niiden päälle äläkä siirrä niitä. Etsi eteläsivulta kallioon kaiverrettu hautakammio; kammio oli suljettu ulkopuolelta, ja pohjoissivulla on keskeneräinen, keinotekoinen ovi. Hautakammion sisällä olevassa sarkofagissa oli mieshahmo, joka oli makaamassa kline-sängyllä, partaattomana, seppeleen koristeltuna ja kädessään malja; hänen vieressään oli itämaisen palvelijan veistos. Sarkofagi löydettiin 1930-luvulla, se siirrettiin vuonna 1963 Efesoksen museon puutarhaan ja vuonna 2023, Aktüel Arkeologian mukaan, İzmirin kulttuuri- ja taidekeskukseen; aamulla museossa näkemäsi arkkitehtoniset osat ovat tämän muistomerkin päällysteestä. Katon reunalla oli kivistä Itävaltalaiset tutkijat ovat olleet kiinnostuneita tästä kohteesta vuosisadan alusta lähtien; ensimmäinen kattava julkaisu on Praschnikerin ja Theuerin. Huomioi myös kohteen sijainti: se sijaitsee muinaisen Efes-Sardes-reitin lähellä, kukkulan rinteessä, josta se on helposti nähtävissä. Auringonlasku korostaa kallioon kaiverrettujen askelmien ja marmoripinnoitteen jäljet. Maantiellä ajatessa monumentti näkyy kukkulan huipulla siluettina. Älä kiipeä ylös kallion päälle tai askelmiin; kivi on epävakaa, marmori on liukasta ja monumentti on suojeltu kulttuuriperintö. Alueella ei ole varjoa tai vettä, joten pidä vierailu lyhyenä, erityisesti kesällä. Reitti päättyy tälle kukkulalle. Ne, jotka palaavat autolla Izmiriin, jatkavat pohjoiseen maantiellä. Ne, jotka palaavat IZBAN-junalla, palaavat minibussilla Belevestä kaupungin keskustaan ja vaihtavat Selçukin asemalla junaan. Yhdistä nyt päivän neljä kohdetta: museon marmorit ovat peräisin tältä rinteeltä, linnoituskaupunki on sen alkuperäisestä paikasta, junat kulkivat ensimmäistä rautatietä pitkin tasangon halki, ja mikään näistä ei ole nähtävissä Efesuksen portista käsin. Lähde: Aktüel Arkeoloji, Belevin hautamonumentti; Wikipedia, Belevin mausoleumi; Wikipedia, Belevin muistomerkki; DergiPark, Bora 2019; Selçukin kunta; Visit İzmir.