Nezaket'le

Ne ylipitkää, jotka aamulla talvella ahtaassa bussissa matkalla töihin, joille vieraiden tulo aiheuttaa kaaosta keittiössä, jotka haluavat hoitaa serkkuaan kuin omaa lastaan, jotka kiirehtivät isänsä sairaalakäyntiin, jotka pelkäävät rikkovansa jotain tai loukkaavansa muita sanoillaan – kaikki ne, jotka uuvuttavat itsensä yrittäessään olla kohteliaita.
"Etkä syntynyt kultalusikalla suussasi, ja kuten pelissäkin mainitaan, "et ole sellainen kaunis sisko, että hyvä avioliitto takaisi onnen, mielestäni sinun pitäisi aloittaa taistelu nyt, sillä elämä on vaikeaa." Sinä, minä, me, hän – me kaikki olemme tästä samaa mieltä."
Tässä hän on, Nezaket itse.
Ja yksinäinen nainen, omassa kuorestaan...
Ensin hänen oma perheensä aiheutti hänelle paljon kärsimystä. Hänen isänsä oli välinpitämätön ja äitinsä mielenterveysongelmien kanssa kamppaileva. Lumiukon jälkeisenä iltapäivänä, tullessaan koulusta ja yrittäessään lämmittää paleltuneita käsiään liedessä, hän oli epätoivoinen ihminen, jonka elämä oli rajattu siihen, että hän saattoi juuri ja juuri päästä ovelle, jossa seisoi Hacı Hasan -sedän vanha, hippityylisesti maalattu pakettiauto, ja jossa hän saattoi vahingossa pudottaa haarukan juustotarjottimelle. Nezaket-rouva on hienostunut nainen.
Lopuksi, toivotetaan hänelle matkaa.
"Kohteliaasti" tai "Ystävällisesti".