Titreye Titreye Yağıyordu Kar ve Dilsizdi Gece

Hotellihuone. Nainen, mies ja heidän välillään vallitseva, kasvava yksinäisyys.
Tytön lapsuus oli kuin lumisade, kylmä ja ankara, kuin linnun vapina pakkasessa. Hänen olemassaolonsa oli kuin kaksi kättä, jotka kaipasivat jotain, jota ne eivät voineet saada.
He ovat kaksi sielua, jotka ovat eksyneet toistensa elämään, mikä on suurin virhe, jonka he ovat voineet tehdä. Kuitenkin, yllättäen, he löytävät lohtua samasta lähteestä.
"Vaikka elämä veisi meitä sinne ja tänne, ainoa todellinen tuki oli me itse."
Lapsuuden valo, joka syttyi hengityksen myötä, ja se sielu, joka avasi sydämeen kukkia... Tämä on runollinen tarina, jossa onnellisuus syntyy onnettomuudesta, ja jossa pakottava side on täynnä kohtaamisia.
Kun yksinäisyys kasvaa, sielut yhdistyvät.
Voi olla niin, että suurin virheesi on samalla ainoa tukipilaresi.