Zeytinburnu, muurien ulkopuolella, Kazlıçeşme'den Topkapı'ya.

Poistu Marmaray-aseman Kazlıçeşme-pysäkiltä ja suuntaa Abay Caddesi -kadulle, joka tunnetaan myös nimellä Demirhane Caddesi. Fontana on tällä kadulla, vain lyhyen kävelymatkan päässä asemalta. Wikipedian mukaan Demirhane Caddesi alkaa muureista ja ulottuu Zeytinburnu-aseman suuntaan, jakaen alueen kahteen osaan. Kun saavut fontanan eteen, tarkastele ensin sitä kokonaisuutena: se on yksipuolinen rakennelma, joka on tehty kivestä, ja sen suorassa pinnassa on matala, kaarinen aukko, jonka reunat on koristeltu. Etsi pieni, kohokuvioitu koriste kaaren päällä; se voi jäädä huomaamatta ensisilmäyksellä. Kaaren yläosassa oleva marmorilaatta ei ole alkuperäinen; alkuperäinen laatta, joka näkyi 1930- ja 1940-lukujen valokuvissa, on kadonnut, ja nykyinen laatta kirjoitettiin uudelleen 2000-luvulla. Tärkeintä on tarkastella aukiossa olevaa peiliä. Valkoisen marmorin pinnalla, viisiosaisen koristeen alla, on kuvattu pullea ankanhahmo, joka on alueen nimen inspiraationa, ja sen edessä on tähtimäinen oksa. Kirjoituksen mukainen päivämäärä on 953 hijrassa, eli 1546-1547, ja siinä mainitaan Mehmed Bey fontanan rakentajana. On oletettu, että tämä Mehmed Bey on Skopjessa kuollut oppinut Aşık Pir Mehmed Çelebi. Ankan kuviointi on itse fontanaa paljon vanhempi. Vuonna 2002 etsijät rikkoivat marmorin toivoen löytävänsä kultaa; tutkittuaan jäljellä olevat palat, havaittiin, että kyseessä on bysanttilainen marmori, joka on peräisin 5. vuosisadalta. Kun palat käännettiin ja yhdistettiin, niistä muodostui kristogrammi, eli osmaniläinen käsityöläinen oli kääntänyt bysanttilaisen kiven ja kaivertanut kuvion sen taakse. Marmori restauroitiin vuonna 2010 alkuperäistä kuntoaan vastaavaksi. Evliya Çelebi kirjoitti teoksessaan "Kirja matkoista", että Yedikulen ulkopuolella sijaitsevan fontanan kaaren alla oleva ankan kuva oli niin kaunis, ettei sitä voinut kuvailla. Fontanan molemmilla puolilla on pyöreitä, kaarimaisia kuoppia ja niiden vieressä on almujen vastaanottokupit; älä jätä niitä huomaamatta. Nyt katso taaksesi alueelle. Wikipedian mukaan Fatih Sultan Mehmed varasi Yedikulen muurien ulkopuolella olevan alueen lihakauppiaille ja nahkureille, ja alueelle perustettiin yli 360 tanneria. Myös alueella kehittyi kynttiläteollisuutta, joka käytti eläinten rasvaa. 1800-luvulla perinteisten tanneriiden rinnalle Lähde: Wikipedia, Kazlı Çeşme; Wikipedia, Kazlıçeşme; Zeytinburnun piirikunnan hallinto, "Piirikuntamme historia"; Budak, Marmara-yliopiston valtiotieteellinen julkaisu.

Kazlıçeşme'den gelirken, muurien ulkopuolelta, länsipuolelta lähestytte ja tässä kohdassa näette muurien ulkopinnan, ettei pääse sisään. Ensin yrittäkää hahmottaa, miten muurit on rakennettu. Teodoksen II hallintokaudella rakennetut ulkomuurit koostuvat kolmesta kerroksesta: sisimmässä on paksu päämuuri, sen edessä matalampi ulkomuuri ja edessä leveä vallihauta. Päämuurin paksuus on 4,5–6 metriä ja korkeus noin 12 metriä, kun taas ulkomuurin korkeus on 8,5–9 metriä. Huomatkaa punaiset tiilikaistat, jotka kulkevat kivirakenteiden välissä; ne eivät ole pelkästään koristeellisia, vaan ne vahvistavat seinää sitomalla tiilet kivirakenteeseen. Vallihauta oli 20 metriä leveä ja paikoin 10 metriä syvä; sen sisällä näkyy edelleen poikittaisia muureja, jotka jakoivat sen osiin. Seuraavaksi suuntaa katseenne Kultaisen portin suuntaan. Kultainen portti oli Bysantin valtakunnan seremoniallinen portti, josta keisarit saapuivat kaupunkiin voittoisan paluunsa ja muiden valtion seremonioiden yhteydessä. On kiistanalaista, kenen aikana portti rakennettiin; tutkijat jakautuvat Teodoksen I ja Teodoksen II välillä, ja nykyinen yleinen näkemys on, että se on rakennettu Teodoksen II aikana. Bysantin valtakunnan loppuvaiheessa portin aukkoja tukittiin ja niitä supistettiin; ulkopuolelta näkyy edelleen suuri, tukittu holvi, joka yhdistää marmorikivistä tehtyjä torneja. Vuonna 1685 julkaistu kaiverrus osoittaa, että ulkopuoli oli tuolloin koristeltu reliefikuvioilla; näistä veistoksista on säilynyt osia, jotka ovat nykyään Istanbulin arkeologisen museon kokoelmissa. Fatih Sultan Mehmet rakensi Yedikule-linnoituksen vuonna 1458 lisäämällä kolme suurta tornia neljään linnoituksen sisäpuolella olevaan torniin. Linnoitus menetti porttinsa tehtävän ja sitä käytettiin suurimman osan osmanien aikakauden aikana aarteiden, arkistojen ja valtion vankilan säilyttämiseen. Etsikää myös pientä Yedikule-porttia, joka sijaitsee aivan linnoituksen vieressä; tutkijat ovat eri mieltä siitä, onko tämä portti bysanttilainen vai osmanien aikainen. Nyt katselkaa muurien juuria, vallihautaa ja vihreitä alueita, jotka ympäröivät tietä. Kulttuuriministeriön verkkosivuston mukaan Yedikule-puutarhat, jotka sijaitsevat muurien juurella Mevlanakapın ja Yedikulen välillä, ovat elävä perintö, jossa on viljelty kasviksia yli 1500 vuoden ajan. Wikipedian Topkapı-palatsiin pääsee noin kolmen kilometrin kävelymatkan päästä. Jos väsyy, samalla reitillä kulkee myös MR11-bussi. Lähde: Wikipedia, Konstantinopolin muurit; GoTürkiye, Istanbulin muurit; Wikipedia, Yedikule; Wikipedia, Yedikulen vankilat.

Kun saavut Topkapıssa muurien ulkopuolelta, vastapäätä sijaitseva laaja viheralue on Topkapı Kulttuuripuisto, ja museo sijaitsee tämän puiston sisällä. Museon virallisen verkkosivuston mukaan tämä alue oli aiemmin Trakya-bussiasema, ja kun asema siirrettiin, puisto perustettiin, ja museo avattiin yleisölle vuonna 2009. Wikipedian mukaan puiston rakentaminen aloitettiin vuonna 1999, ja puisto kattaa 354 000 neliömetrin alueen. Ennen museoon menoa, pysähdy hetkeksi oven edessä ja katso ympärillesi, sillä museon sijainti on osa kokemusta. Virallisen verkkosivuston mukaan museon sijainnista katsottuna vasemmalla näkyvät Edirnekapı-muurit, edessä Topkapı-muurit ja oikealla Silivrikapı-muurit. Topkapı oli bysanttilaisen aikakauden Pyhän Romanoksen portti, ja sen nimi juontaa juurensa vuoden 1453 piirityksen aikana sijoitetusta suuresta tykistä. Sisällä käynti alkaa näyttelyllä. Historioitsijoiden Erhan Afyoncun ja Coşkun Yilmazin kuratoidussa osiossa kerrotaan kaupungin perustamisesta piiritykseen, valloitukseen ja sulttaani Mehmet II:n rakennustoimiin miniatyyrien, kaiverrusten ja maalauksien avulla. Älä kiirehdi näyttelyn läpi; yllä olevalla alustalla nähtävän kohtauksen konteksti on täällä. Näyttelyn lopussa kuljet läpi lyhyen ja pimeän käytävän ja päädyt panoraamamaalauksen alustalle. Maalaus on tehty 38 metrin halkaisijaltaan olevan puolipallon sisäpinnalle, ja se kattaa 2 350 neliömetrin kokoisen kaksiulotteisen alueen. Alustan ja maalauksen välillä oleva 650 neliömetrin alue on todella kolmiulotteinen; täällä on esillä tykkien, tykkivaunujen ja ruutitynnyreiden kopioita. Virallisen verkkosivuston mukaan maalauksessa on noin 10 000 hahmoa, ja hahmot ovat ihmisen kokoisia ja pienenevät kauemmas horisonttiin päin. Kun nouset alustalle, nosta pääsi ylös: taivas jatkuu kupolin muodossa maalauksen yläreunasta, joten et voi päätellä, missä maalaus päättyy. Museo selittää, että tämä ensimmäinen hetki, jolloin vierailija kokee lyhyen hämmennyksen, on osa maalauksen alkua ja loppua. Sen jälkeen voit kävellä hitaasti ympäriinsä ja tarkastella muurien vaurioita. Wikipedian mukaan muurien vaurioituneet osat ja niiden suuruus on piirretty Istanbulin ensimmäisen kaupunginjohtajan Hızır Beylle jaetun muurien korjausraportin perusteella. Maalaus on kah

Tämä moskeija sijaitsee Topkapın alueella, muurien ulkopuolella, vanhan Davutpaşa Caddesi -kadun, Topkapı-hautausmaan ja E-5-moottoritien risteyksessä; se on lyhyen kävelymatkan päässä Panoramasta. TDV-islamilaisen tietosanakirjan mukaan rakennusta kutsutaan myös nimillä Takyeci İbrahim Çavuş, Arakiyeci İbrahim Ağa ja Takkeci Camii. Rakennuksen on perustanut Takkeci İbrahim Ağa; nimi viittaa hänen ammattiaan, joka oli "arakye" (eräänlainen kangas). Ennen sisäänkäynnille saapumista, käy katsomassa kulman varrella olevaa vesipistettä (sebil). Tämä sebil on kompleksin vanhin osa, ja sen sisällä olevan tekstin mukaan se on rakennettu vuonna 1578 İbrahim Ağan toimesta. Vedenjakelun vieressä olevan suihkulähteen marmorilaatta kertoo, että se on lisätty vuonna 1820 sadrazamin Derviş Mehmed Pašan toimesta; tämä on viimeinen rakennus, joka on lisätty kompleksiin. Moskeijan oven yläpuolella oleva teksti osoittaa, että rakennus valmistui vuonna 1592, kun taas toinen sebil, joka sijaitsee sisäpihan itäisen portin vieressä, on peräisin vuosilta 1593-1594. Ulkopuolelta huomaat, kuinka vaatimaton moskeija on: se on pieni rakennus, jossa on harjakatto, kivestä ja tiilestä tehty sekoitettu rakenne ja kaksi riviä pylväskäytäviä, jotka on tuettu puisilla pylväillä. Laske pylväskäytävän puolella kahdeksantoista ja sisäpuolella kymmenen pylvästä; TDV korostaa, että vaikka moskeija on kooltaan pieni, sen rakennustekniikka ja sisätilat ovat merkittäviä, ja siellä voidaan helposti nähdä yksityiskohtia, joita ei välttämättä löydy muista vastaavista rakennuksista. Minareetti on rakennettu leikatusta kivestä; sen pohja on neliön muotoinen, rungossa on kuusitoista kulmaa ja siinä on yksi parvi. Vieraillessasi, valitse rukousaikojen ulkopuolella oleva aika, riisu kengät, pue ylle vaatteet, jotka peittävät olkapäät ja polvet, ja ole hiljaa. Kun astut sisään, katso ensin ylös. TDV:n mukaan noin 5,5 metrin halkaisijaltaan oleva puukupu, joka peittää harimin, ei ole näkyvissä ulkopuolelta; se on piilotettu katon alle ja lepää kahdeksankulmaisella alustalla, jossa on puukoristeita. Harimin pohjapiirros on lähellä neliötä; TDV antaa sen mittoiksi noin 11,2 x 11,7 metriä ja korkeudeksi noin 6,2 metriä. Mahfil (naisten parvi) on tuettu kymmenellä puupyl Rakennuksen tiedetään olleen kunnostettu Mahmudin aikana. Vuonna 1985 VAKIFLAR Genel Müdürlüğü teki tutkimuksia, joiden myötä puupilareiden koristeelliset yksityiskohdat tulivat esiin. Rakennus on kunnostettu perusteellisesti vuoden 2005 jälkeen. Paluumatkalla voit nousta Topkapıssa T1-raitiovaunuun tai jäädä pois Kazlıçeşme-pysäkille MR11-bussilla ja siirtyä sieltä Marmaray-junaan. Lähde: TDV İslam Ansiklopedisi, Takkeci İbrahim Ağa -kompleksi; Wikipedia, Takkeci İbrahim Ağa -kompleksi.