Monologlar Müzesi “Kuğugölü”

Mitä muistoja talo kantaa mukanaan? Ehkä se muistaa lasten hiljaisuuden, kesken jääneet hyvästijättöjä, vai sitä yhteistä perintöä, josta emme koskaan voi päästä irti?
Joissakin kodeissa ei vain säilytetä menneisyyttä, vaan menneisyys itsessään muuttuu osaksi niitä.
Sisällä käydään hiljaista taistelua: vuosien ajan lukittujen laatikoiden, lykättävien keskustelujen ja mielien, jotka yrittävät selviytyä vääristyneessä ajassa. Seitsemäntoista vuotta kestänyt poissaolo, kehoon kaiverretut ja koskaan lakkaamattomat kivut, syvälle juurtuneet perintöasiat, joiden luultiin katoavan yhden asiakirjan siirrolla... Kaikki piilevät saman oven takana.
Tietyt ovet eivät aukea vain pääsyn mahdollistamiseksi; ne avautuvat siten, että et ehkä koskaan palaa takaisin samana ihmisenä. Kukaan ei voi todella paeta menneisyyttään; hän vain luulee päässeensä kauas siitä.
Kun palaat vuosien jälkeen taloon, jonka olet jättänyt, ensimmäinen asia, joka sinua tervehtii ovella, ovat omat valheesi.