Gupi ve Gülmeyen Kral

Taloyhtiössämme oli yksi tyhjä asunto. Siellä ei ollut ketään, ja se oli hyvin surullinen paikka. Me menimme sinne tuomaan kakkua, koska kaikki rakastavat kakkua. Kun avasimme vaatekaapin, astuimme täysin toiseen maailmaan. Se oli synkkä, surullinen ja väriltään haalea paikka. Siellä oli "Nauraamattoman kuninkaan" linna. Kuningas ei koskaan nauranut. Ja koska kuningas ei nauranut, kukaan valtakunnassa ei myöskään nauranut. Minusta tuli todella surulliseksi. Teimme kaikkemme yrittääksemme saada hänet nauramaan, koska onko maailmassa mitään yhtä kaunista kuin nauru?