Yıldız-tähden alla: II. Abdülhamidin maailma.

Beşiktaşin ja Nişantaşin välissä sijaitseva Ihlamur-laakso oli 1800-luvun alkupuolelle saakka suosittu virkistysalue, jossa virtaava Fulya-puro, linden- ja platanipuut tarjosivat varjoa. III. Ahmedin aikana siitä tehtiin keisarin yksityinen puutarha. Rinteessä on edelleen merkkejä, jotka osoittavat, missä III. Selimin ja II. Mahmudin jousiammunta-kilpailut pidettiin; niissä on merkitty ampumamatkat ja päivämäärät. Ranskalainen runoilija Lamartine vieraili täällä vuonna 1846 Abdülmecidin vieraana ja mainitsi muistissaan pitäneensä sulttaanin pienen huvilan erittäin viehättävänä. Abdülmecid rakennutti vuosien 1849–1855 välillä kaksi palatsia vanhan huvilan tilalle ja antoi niille nimen Nüzhetiye, mikä tarkoittaa "virkistystä" ja "iloa".

Käy ihailemassa Merasim Köşkü -palatsin edessä olevaa barokkia muistuttavaa portaikkoa ja sen koristeellisia yksityiskohtia. Sisätiloissa on eurooppalaisvaikutteisia huonekaluja ja länsimaisia koristeita. Sulttaanin hovin ja harimin käytössä ollut Maiyet Köşkü -palatsi on yksinkertaisempi: siinä on perinteinen pohjaratkaisu, jossa on kulmaan avautuvia huoneita, ja seinissä on marmoria jäljittelevää stukkoa. Palatsit muutettiin vuonna 1951 Tanzimat-museoksi, siirtyivät vuonna 1966 Milli Saraylar -järjestön hallintaan ja avattiin vuonna 1985 museona. Jos vierailet alueella helmikuusta kesäkuuhun, näet leinikkien kukkivat alueen ympärillä. Milli Saraylarin mukaan leinikit tuotiin palatsipuutarhoihin Abdülazizin aikana, ja niiden lajikkeita lisättiin II. Abdülhamidin aikana. Palatsit ovat suljettuina maanantaisin; on myös erillinen lipunvaihtoehto puutarhan kiertämiseen.

Lähde: Milli Saraylar Başkanlığı; Vikipedi.

Barbaros-bulevardin yläosassa, Yıldız-palatsin sisäänkäynnin lähellä, sijaitsee moskeija, jonka II. Abdülhamid rakennutti palatsin viereen perjantaipäivien rukouksia varten. Vaikka sen alkuperäinen nimi oli Hamidiye, se tunnetaan yleisesti Yıldız-moskeijana. Turkin uskonnollisen tietosanakirjan (TDV İslam Ansiklopedisi) mukaan sen rakentaminen ajoittuu vuosille 1881–1885, ja sen arkkitehtina toimi palatsin rakennusosastossa työskennellyt käsityöläinen, jota osmanilaisten lähteissä kutsutaan Nikolaki Kalfaksi; jotkut lähteet mainitsevat Sarkis Balyanin. Kansallisten palatsien (Milli Saraylar) kuvauksen mukaan palatsin yleissuunnitelma jatkaa turkkilaista ja islamilaista palatsiperinnettä, jossa itään sijoittuu palatsi ja länteen perjantaimoskeija, ja tämä moskeija muodostaa suunnitelman länsipään.

Rakennus yhdistää aikakauden makuihin sopivia orientalistisia ja uusgoottilaisia elementtejä. Suorakulmaisen sisätilan pieni ja korkea kupoli on sijoitettu lähelle sisäänkäyntiä, ei mihrabiin (rukoussuuntaan). Kuusitoista ikkunaa sisältävässä ikkunakehyksessä olevat uusgoottilaiset ikkunat päästävät runsaasti valoa sisään. Katso ylös kupoliin: taivaansininen tausta on koristeltu tähdillä, jotka toistavat palatsin nimeä. Toisin kuin sulttaanien moskeijoissa, tässä on vain yksi, uurrettu vartinen minareetti. Sulttaanin istumapaikan (hünkar mahfili) puukehikot on valmistettu setripuusta, ja on merkitty, että II. Abdülhamid itse on tehnyt niihin käsitöitä; puusepän työ oli sulttaanin tunnetuin harrastus. Moskeijan vieressä oleva kellotorni on vuodelta 1890 ja se noudattaa samaa tyyliä. Abdülhamidin aikana perjantaipäivien rukouskutsuja pidettiin täällä. Vieraillessasi valitse aika, joka ei ole rukousaika, vältä perjantaipäivän keskipäivän rukousta. Pukeudu peittävästi, hartiat ja polvet peitettynä. Naiset peittävät päänsä. Ota kengät pois sisäänkäynnissä ja pidä äänesi alhaisella tasolla sisätiloissa.

Lähde: TDV İslam Ansiklopedisi; Milli Saraylar Başkanlığı; Vikipedi.

Yıldız-palatsin alueella sijaitsevat puutarhat olivat jo Kanuni-kaudella hallitsijoiden metsästysalueita, ja 17. ja 18. vuosisadoilla ne toimivat metsästys- ja virkistysalueina. Alueen ensimmäinen huvila rakennettiin III. Selimin aikana hänen äitinsä Mihrişah Sultanin käyttöön, ja myöhemmin Abdülmecid ja Abdülaziz lisäsivät alueelle lisää huviloita. Palatsi kuitenkin yhdistetään erityisesti II. Abdülhamidiin: hallitsija antoi sille nimen Yıldız-palatsi (Yıldız Saray-ı Hümayunu), teki siitä pääasiallisen asuinpaikkansa ja vietti siellä 33 vuotta valtaannousustaan. Kansallisten palatsien mukaan palatsi koostui kolmesta osasta: pääpalatsi, jossa sijaitsivat valtionhallinnon tilat, hallitsijan ja hänen harmininsa käytössä ollut yksityinen alue sekä ulkopuutarha, joka on nykyään Yıldız-puisto. Vuonna 1924 alueelle sijoitetut rakennukset siirrettiin vuonna 2018 Kansallisten palatsien hallintaan, ja ne kävivät perusteellisen kunnostuksen. Palatsi avattiin museona vuonna 2024.

Museovierailun aikana kannattaa varata aikaa myös harmin rakennuksille, Pieniin palvelutiloihin (Küçük Mabeyn) ja Hasbahçe-puutarhaan. Kansallisten palatsien museokortti ei kata näitä kolmea aluetta, joten osta lippusi sen mukaisesti. Hasbahçe-puutarhan allas on suunniteltu jäljittelemään luonnollista puroa, ja sen ympärillä on pieniä lepohuviloita. Yksi ulkopuutarhasta nykypäivään säilynyt rakennus on Şale-huvila, jota laajennettiin vuosina 1877-1879 ja 1889 Sarkis Balyanin toimesta, sekä vuonna 1898 Raimondo D'Aroncon toimesta. Huvilassa on tunnettu, Saksan keisari II. Wilhelmin vierailuja varten tehty, helmiäisillä koristeltu sali sekä yli 400 neliömetrin kokoinen, yhtenäisestä matosta koostuva vastaanottosali. Tarkista Kansallisilta palatsilta, ovatko huvilan sisätilat avoinna vierailupäivänäsi. Palatsi on suljettu keskiviikkoisin.

Lähde: Kansallisten palatsien hallinto; Kulttuuriportaali; Wikipedia.

Yıldız-puiston reunalla, Palanga-kadun varrella sijaitseva rakennus on sekä museo että edelleen toimiva tehdas. Sultan II. Abdülhamid perusti 1890-luvun alkupuolella palatsin puutarhaan Yıldız Çini Fabrika-i Hümayunu -nimisen tehtaan elvyttääkseen perinteistä posliini- ja keramiikkataidetta. Tehtaan toimintamallina toimivat Euroopan palatsien posliinitehtaat. Vuonna 1894 suuria vaurioita kärsinyt rakennus rakennettiin samana vuonna uudelleen italialaisen arkkitehdin Raimondo D'Arnoncon suunnitelmien mukaan. Tavoitteena oli tyydyttää palatsien ja huviloiden posliinitarpeet ja esitellä Osmanien valtakuntaa maailmalle tuotteiden avulla; joitain erityisiä esineitä annettiin lahjoina ulkomaisille aatelissuvuille.

Tehtaan valmistamissa tuotteissa on aina kuun ja tähden tunnus, ja sen alla on tehtaan perustamisvuosi sekä tuotteen valmistusvuosi. Tuon ajan huviloita, puutarhoja ja arkkitehtuuria realistisesti kuvaavat lautaset ja maljakot ovat arvokkaita dokumentteja, jotka kertovat nykyään kadonneiden rakennusten ulkoasusta. Vuonna 1909, kun Abdülhamid syrjäytettiin vallasta, tuotanto pysähtyi. Vuonna 1910, kun tehdas liitettiin Keisarilliseen museoon, tuotanto aloitettiin uudelleen Osman Hamdi Beyn aloitteesta ja jatkui vuoteen 1920 asti. Vuonna 1959 tehdas siirtyi Sümerbankin omistukseen, ja vuodesta 1995 lähtien se on osa Milli Saraylar -organisaatiota. Nykyään tehdas valmistaa seinämaljakoita, maljakoita, sokerikuppeja, kahvi- ja teetarvikkeita, joissa on perinteisiä kuvioita. Vierailu sisältää tehtaan koristelutyöpajan, ja liput myydään vain tälle osastolle. Tehdas on suljettu virallisina pyhinä ja uskonnollisina juhlapäivinä; tarkista ajantasaiset vierailuehdot Milli Saraylarilta.

Lähde: Milli Saraylar Başkanlığı; Wikipedia.

Yıldız-puisto on palatsin ulkotarha. Alunperin Çırağan-palatsin takapiiri, puisto muuttui vuonna 1877 laajennetun Yıldız-palatsin ulkotarhaksi. Tuohon aikaan tämä alue oli vain palatsin käytössä, mutta nykyään se on avoinna kaikille ja se on yli 36 hehtaarin laajuinen kaupunkipuisto. Kansallisten palatsien hallinnon tietojen mukaan ulkotarhassa oli useita huviloita, joista nykypäivään ovat säilyneet vain Çadır-, Malta- ja Şale-huvilat. Puistoon pääsee posliinitehtaan vierestä, ja kävellessä alaspäin saavutetaan ensin Malta-huvila. Huvila on rakennettu Maltasta tuodusta kivestä, ja sen nimen uskotaan viittaavan tähän. Englanninkielisen Wikipedian mukaan sen arkkitehti on Sarkis Balyan. Voit kurkata sisään ihaillaksesi kattokoristeita, marmoriyksityiskohtia ja kultalehtipinnoitettua peiliä; huvilassa tarjoillaan nykyään ruokaa ja juomaa.

Alapuolella, yhden puiston kahdesta suuresta altaasta, sijaitsee Çadır-huvila, joka rakennettiin vuonna 1871 Abdülazizin pyynnöstä. Sen julkisivu on tehty kivestä, ja siinä on pääosin valkoisia ja punaisia sävyjä. Se on yksinkertainen mutta tyylikäs rakennus, jossa on kaareva kaksiosainen sisäänkäyntiportaali ja symmetrinen pohjapiirros. Puistossa on lampia, vesiputouksia, puisia siltoja ja kävelyreittejä. Keinotekoisen kanavan yllä, joka alkaa Çırağan-kadulta, on riippusilta. Pysähdy yhdellä näköalapaikoista, josta avautuu näkymä Bosporiin, ja kuvittele, kuinka palatsin puutarha aikoinaan ulottui merelle. Reitti päättyy täällä, Çırağan-kadun portilla. Sieltä voit kävellä rannikkoa pitkin Beşiktaşiin tai Ortaköyiin.

Lähde: Kansallisten palatsien hallinto; Wikipedia.