Ankaran modernismi: Ulus İşhanı - Atakule -reitti.

Ulus-metroasemalta poistuttuaan näkyy aukiota ympäröivät matalat rakennukset ja niiden takana kohoava, prismaattinen torni, joka on Ulus İşhanı -niminen rakennus. Eläkevakuutuslaitos järjesti vuonna 1952 (10. elokuuta – 9. helmikuuta) kilpailun sekä rakennuksen että aukiopihan suunnittelusta; voittajina olivat Orhan Bozkurt, Orhan Bolak ja Gazanfer Beken. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1955; matalat, pihoihin avautuvat rakennukset valmistuivat vuonna 1960, ja korkea torni vuonna 1963. Rakennus koostuu seitsemästä rakennuksesta, jotka ympäröivät kahta sisäpihaa; alumiinirakenteet, suuret lasipinnat ja terävät, prismaattiset muodot ovat yksi Turkin varhaisimmista esimerkeistä kansainvälisestä modernismista. Kulttuuriinventaari toteaa, että tämä rakennus on Ankaraan verrattuna Istanbulin Hilton-hotellin vastine. Juuri tämä kilpailusuunnitelma muutti Ulus-aukion todella aukioksi, yhdessä vuonna 1927 valmistuneen Voittajan muistomerkin kanssa.

Nykyään korkeassa tornissa toimii Nuoriso- ja urkutoimisto, ja matalat rakennukset ovat kauppoja. Kävele sisäpihoilla ja katso, miten rakennukset avautuvat toisilleen ja vilkaise kauppojen riviä, joka on suunnattu aukiolle. Siirry aukiota vastapäätä olevalle jalkakäytävälle nähdäksesi tornin kokonaisuudessaan. Avenuen toisella puolella sijaitsi vuonna 1967 järjestetyn kilpailun voittajille, Semra ja Orhan Dikelle suunniteltu ja vuonna 1981 valmistunut 100. Vuosijuhlavaihe -kauppakeskus; se suljettiin vuonna 2020 ja purettiin vuosina 2022–2023. Yksi kolmesta modernista kauppakeskuksesta, jotka ympäröivät Ulus-aukiota, on nyt poissa; siksi Ulus İşhanı ei ole vain rakennus, vaan myös aukion modernin kerroksen viimeinen todiste. Saavu paikalle aikaisin aamulla, jolloin sisäpihat ovat hiljaisia ennen kauppojen avaamista, ja voit tarkastella rakennusten muotoja ilman ihmisjoukkoja. Aukiota vastapäätä sijaitseva Sümerbankin pääkonttorirakennus on vuodelta 1938, ja se edustaa edellistä sukupolvea kivipintaisella tyylillään; vertaa näin kahta sukupolvea yhdellä silmäyksellä.

Lähde: Kulttuuriinventaari; Wikipedia (Ulus İş Hanı, 100. Vuosijuhlavaihe -kauppakeskus, Sümerbankin pääkonttorirakennus).

Saavutkaa Sıhhiye-alueelle joko metrolla tai kävelemällä bulevardia pitkin. Turkin historian instituutti (Türk Tarih Kurumu) sijaitsee Hacettepe Mahallessa, Kızılay Caddesi 1:ssä, aivan bulevardin takana. Turgut Cansever ja Ertur Yener aloittivat suunnittelun vuonna 1951. Painotalo valmistui vuonna 1955, päärakennuksen suunnitelma sai lopullisen muotonsa vuonna 1961, rakennustyöt aloitettiin vuonna 1962 ja valmistuivat vuonna 1966, ja instituutti muutti sinne vuonna 1967. Rakennus sai Ağa Khanin arkkitehtuuripalkinnon ensimmäisessä jakokerrassa vuonna 1980. Tuomaristo kuvaili sitä myönteisenä askeleena kohti arkkitehtonista ilmaisua, joka yhdistää nykyaikaisia rakennustekniikoita perinteisiin käsitteisiin ja periaatteisiin. Rakennuksen sydän on kolmekerroksinen, ylhäältä valaistu sisäpiha, joka muistuttaa osmanilaisten oppilaitosten sisäänpäin suuntautuvaa asettelua, ja kaikki päätoiminnot on sijoitettu tämän sisäpihan ympärille. Alumiini-ikkunoita on käytetty yhdessä puisten ritilöiden kanssa, ja valon hallinnan avulla on korostettu sisäpihan julkista luonnetta ja ympäröivien huoneiden suljettua luonnetta. Ulkopuolella Ankarasta louhittu kivi antaa rakennukselle massiivisen ulkonäön.

Pohjakerroksessa on konferenssisali ja kirjavarasto, ja ylemmissä kerroksissa on kirjasto, lukusali ja toimistot. Kirjasto perustettiin vuonna 1931 yhdessä instituutin kanssa, ja se on erikoistunut turkin historiaan. Sitä voivat käyttää opettajat, jatko-opiskelijat ja itsenäiset tutkijat. Alemman asteen opiskelijoilta vaaditaan suosituskirje, ja kirjoja ei lainata. Jos et ole tutkija, voit ihailla rakennusta Kızılay Caddesilta ja painotalon ja päärakennuksen väliseltä julkiselta sisäpihalta. Kiinnitä huomiota puisten ritilöiden rytmiin ja kiven massiivisuuteen. Rakennus on suojeltu vuonna 2014, ja se on kunnostettu. Canseverin rakennus edustaa modernismin toista suuntausta verrattuna tälle alueelle tyypillisille lasi- ja alumiinirakennuksille: se yhdistää uudet tekniikat paikallisiin materiaaleihin ja sisäpiha-perinteeseen.

Lähde: Aga Khan Award for Architecture; Kültür Envanteri; AYK (TTK Kütüphanesi); GZT; ttk.gov.tr.

Kızılay-aukiolle saavuttua, Atatürk-bulevardin itäpuolella, osoitteessa 117, kohoaa lasisesta materiaalista valmistettu rakennus, joka tunnetaan nimellä Emek İşhanı. Sen virallinen nimi on ollut Kahramanlar İş Merkezi vuodesta 2015 lähtien. Enver Tokayn ja İlhan Taymanin suunnittelema rakennus, jonka rakennesuunnittelusta vastasi Yusuf Berdan, oli alun perin tarkoitettu eläkerahaston tuottamaan tuloja. Wikipedian mukaan rakennuksen valmistuminen oli vuosina 1959–1965, ja "Ankarassa vaikutusvaltaisia arkkitehteja" -projekti aloitettiin vuonna 1958. Rakennus on 24-kerroksinen ja 76 metriä korkea. Valmistuessaan se oli kaupungin korkein rakennus ja sitä pidetään Turkin ensimmäisen pilvenpiirtäjän ja lasiverhoilun varhaisen sovelluksen esimerkkinä. Inspiraation lähteinä olivat New Yorkin Lever House ja Yhdistyneiden kansakuntien päämaja, eli matala pohja ja sen päällä kapea, suorakaiteen muotoinen torni. Rakennuksen pohjaa ja tornin kaupunkiin päin olevaa, kapeaa julkisivua näkee parhaiten Güvenparkista.

Rakennus myytiin yksityisille omistajille vuoden 2006 alussa. Sen nimi muutettiin vuonna 2015. Koska se on yksityinen kiinteistö, sen sisätiloihin ei pääse. Sen ulkopinta on nähtävissä kadulta. Se on yksi niistä viidestäkymmenestä suuresta rakennuksesta, jotka Insinöörien yhdistys on listannut. Tokayn muutkin työt Ankarassa jatkavat samaa linjaa: vuonna 1955 valmistunut Politiikan tiedekunnan lisärakennus sekä vuonna 1958 Behruz Çinicin ja Teoman Dorukin kanssa suunniteltu Valtion vesihuoltohallinnon päärakennus. Kızılayn 1930-luvulla laadittu Jansenin suunnitelma oli ennakoinut matalia, puutarhoilla varustettuja rakennuksia. Emek İşhanı toi ensimmäisen korkean rakennuksen tälle alueelle ja määritteli myöhempien korkeiden rakennusten mittakaavan. Huomaa, kuinka kapea ja siisti torni on liikenteen ja mainostaulujen keskellä. Paras kuva otetaan leveällä kuvakulmalla, jossa Güvenparkin puut ovat etualalla.

Lähde: "Ankarassa vaikutusvaltaisia arkkitehteja"; Wikipedia (Kahramanlar İş Merkezi); Wikipedia (Kahramanlar Business Center).

Kävele bulevardilta etelään, kohti ministeriöitä. Edessäsi, aivan parlamenttitalon vastapäätä, kohoaa korkea rakennus, jonka monipuolinen muotoilu on suunnattu bulevardia kohti. Tämä on Büyük Ankara -hotelli. Sveitsiläinen Marc Joseph Saugey ja Yüksel Okan suunnittelivat sen eläkerahaston investoinnin turvin vuonna 1960, ja rakennustyöt jatkuivat vuosina 1960–1966. Insinöörityön hoiti S.E.H.E.G. -yritys, ja rakentamisesta vastasi Emek İnşaat. Rakennuksessa on 22 kerrosta ja kolme kellaria, sen korkeus on 67,66 metriä ja siinä on 194 huonetta. Vuonna 1966 avattuna se oli Ankaran ainoa viiden tähden hotelli vuoteen 1986 asti. Wikipedia kuvailee sitä yhtenä 1960-luvun turkkilaisen arkkitehtuurin merkittävimmistä esimerkeistä ja yhtenä maan tärkeimmistä orgaanisen modernismin sovelluksista. Alkuperäisen julkisivun luonnetta korostivat alumiiniset auringonsuojalevyt, ja käänteisen palkkijärjestelmän ansiosta se sai siistin ja palkittoman ulkonäön.

Vuonna 2005 hotelli yksityistettiin ja sen läpikävi perusteellisen remontin. Ammattijärjestöt vastustivat sisätilojen täydellistä uudelleenjärjestelyä ja auringonsuojalevyjen korvaamista sinisellä metallisella julkisivujärjestelmällä. Rakennus avattiin uudelleen vuonna 2009, ja sitä käytetään edelleen hotellina; se on ulkoisesti nähtävissä, koska se on majoitusliike. Kun katsot sitä kadulta, pidä mielessäsi 1960-luvun valokuvat: näkemäsi julkisivu on uudistettu, mutta rakennuksen murtunut geometria ja maanpintaan nojaava asento ovat Saugeyn ja Okanin tyylin mukaisia. Kadun toisella puolella, parlamenttitalon travertine-julkisivu ja hotellin lasi- ja metallijulkisivu ovat samassa kuvassa. Tämä kulma, jossa on rinnakkain vuonna 1938 kilpailussa voittanut rakennus ja vuonna 1960 suunniteltu rakennus, osoittaa, kuinka paljon arkkitehtuuri oli kehittynyt Ankaran kaupungissa kahdenkymmenen vuoden aikana.

Lähde: GZT Mimari; Wikipedia (Büyük Ankara Oteli, III. TBMM Binası).

Siirry Kızılay-asemalta Ankaray-linjalla Anadolu-asemalle (Anıtkabir). Sieltä pääset kävellen ylämäkeen Anıtkabiriin. Tämä reitti alkaa Anıtkabirista: Vuosien 1941-42 kansainväliseen arkkitehtuurikilpailuun osallistui 49 projektia eri maista. Emin Onatin ja Orhan Ardan suunnitelma valittiin, ja muutamien muutosten jälkeen peruskivi laskettiin 9. lokakuuta 1944. Rakennustyöt valmistuivat lokakuussa 1953, ja se avattiin 10. marraskuuta 1953. Se on toisen kansallisen arkkitehtuurisuuntauksen monumentaalinen ilmentymä: Se viittaa Anatolian hittiläiseen, seldžukkilaiseen ja osmanilaiseen kerroksiin, ja se on kivestä rakennettu, symmetrinen ja arvokas. 262 metrin pituisen Leijonapolun molemmilla puolilla on 24 leijonaa, jotka edustavat oguz-heimoja; kymmenen tornia ympäröivät seremonialuetta; kunniakäytävässä on symbolinen sarkofagi, ja sen alla olevassa kahdeksankulmaisessa hautakammassa on Atatürkin arkku. 750 000 neliömetrin alueesta 630 000 neliömetriä on Rauhanpuisto.

Kun luet tämän reitin muiden pysäkkien kuvauksia, huomaat, kuinka nopeasti kieli muuttui 1950-luvun puolivälissä: Kun Anıtkabir valmistui vuonna 1953, Ulus İşhanin arkkitehtuurikilpailu oli jo päättynyt, ja kaksi vuotta myöhemmin aloitettiin rakentaminen alumiinilla ja lasilla. Monumentaalisen kiven ja julkisivun välillä oli vain muutama vuosi. Kävele hitaasti Leijonapolulla; tarkastele kivien saumoja, tornien suhteita ja seremonialueen pintaa, koska tällä reitillä monumentti itsessään ja kivityöt ovat etusijalla. Kun pääset seremonialle, käänny ympäri ja katso kaupunkia; Anıtkabirin sijoittaminen kukkulan huipulle on osa suunnittelua. Aukioloajat vaihtelevat vuodenajan mukaan; tarkista osoitteesta anitkabir.tsk.tr. Varaa aikaa myös museokäynnille.

Lähde: anitkabir.tsk.tr; Wikipedia (Anıtkabir).

Kızılay'dan Çankaya'ya menevanioiden (bussilinjoista) pääset Çankaya Caddesiin. Torni sijaitsee siinä kohdassa, jossa Cinnah- ja Çankaya-kadut risteävät, aivan Botanik Parkin vieressä. Ragıp Buluçin suunnittelema Atakule rakennettiin vuosina 1986-89 ja avattiin 13. lokakuuta 1989, mikä oli Ankaran pääkaupungin 66. vuosipäivä. Nimi "Atakule" on yhdistelmä sanoista "Ata" (isä) ja "kule" (torni). 125 metrin korkuinen torni oli Turkin toiseksi korkein ja Ankaran ensimmäinen ostoskeskus. Sen huipulla oli pyörivä alusta ja näköalaterassi, ja valaistuksen oli suunnitellut Nergiz Arifoğlu. Se muuttui nopeasti kaupungin tunnetuksi maamerkiksi, ja 1980-luvun lopulla Ankara loi oman tunnuskuvansa tällä tornilla. Tämä reitti päättyy tähän, koska Atakule on modernisaation merkittävä osa, joka ulottuu 1950-luvulta 1990-luvulle: aikaa, jolloin betonista tuli korkeuden symboli ja kaupungin yläpuolelta katselu tuli yleiseksi.

Kauppakeskusosa purettiin ja rakennettiin uudelleen vuonna 2014, mutta torni säilytettiin. Uusi kompleksi avattiin 29. lokakuuta 2018, ja siihen lisättiin terassi, joka on suunnattu Botanik Parkia kohti, sekä aukio sisäänkäynnin yhteydessä. Tällä reitillä sinun kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti torniin ja sen näköalaterassiin. Voit nousta sinne kahdella lasihissillä, ja terassilta avautuu panoraamanäkymä Ankaraan sekä näkymä niille bulevardeille, joita olet päivän aikana kulkenut. Mene ylös noin puoli tuntia ennen auringonlaskua, niin näet sekä päivän valossa että kaupungin valojen syttyessä. Tarkista näköalaterassin aukioloajat ja sisäänpääsyn ehdot osoitteesta atakule.com.tr. Kun katsot tornia, mieti myös sitä kysymystä, jonka Arkitera esitti vuonna 1994, kun purkutyöt alkoivat: miten uusi rakennus tulee "puhumaan" vanhan tornin kanssa? Vastauksen löydät nyt kävelykadulta.

Lähde: Arkitera; A Tasarım; atakule.com.tr; Wikipedia (Atakule).