Suluhanin alueelta Hamamönüyn käsityöläiset.

Lähde Ulus-metroasemalta Anafartalar-kadulle. Suluhan-niminen kivitalo, joka sijaitsee Hacı Doğan -alueella, Tekneciler- ja Suluhan-katujen välissä, on tämän reitin ensimmäinen pysähdyspaikka. Sen rakennutti valtiomies Hasan Paşa vuosien 1508 ja 1511 välillä, ja sitä kutsutti pitkään Hasanpaşa Han -nimellä. Suluhan-nimi tuli viralliseksi käyttöön vuonna 1688. Nimi ei ole sattuma: tiedon mukaan se oli aikansa ainoa talo, jossa jokaisessa huoneessa oli oma takka ja vesijärjestelmä. Rakennus on kaksikerroksinen ja siinä on kaksi sisäpihaa. Ensimmäinen sisäpiha on neliön muotoinen, ja siinä on 30 huonetta alakerrassa ja 32 huonetta yläkerrassa. Sen keskellä on suihkulähde ja pieni moskeija. Toinen sisäpiha oli tallialue, ja siellä sijaitsi myös kylpylä.

Osmanien valtakunnan aikana täällä käytiin kahvin ja langan kauppaa. Ankarassa lanka tarkoittaa yleensä villaa, joten tästä paikasta kulki materiaalia niille, jotka tekivät lankaa. Vuoden 1920-luvun lopun tulipalon jälkeen talo tuhoutui, ja sitä käytettiin 1950-luvulle asti vihannes- ja hedelmätorina. Vuonna 1937 sen vastapäätä rakennettiin Ankara Halı -torin. 1940-luvulla sen seinustalla oli pieni takkauppojen alue. Valtiovarainhallitus kunnosti sen alkuperäistä kuntoa vastaavaksi 1980-luvulla.

Nykyään Suluhan on juhlatapahtumien markkinapaikka: siellä on kukkakauppoja, koristeiden myyjiä, vauvojen ja syntymäpäivien koristeita myyviä liikkeitä sekä käsitöitä ja matkamuistoja myyviä kauppoja. Sinne voi ostaa keinokukkia, häälahjoja ja muita tarvikkeita kihla-, henna- ja häätilaisuuksiin. Se on tämän käsityöreitin alkupiste, koska tämä viisisataa vuotta vanha talo on edelleen paikka, jossa myydään käsintehtyjä tuotteita. Kävele molempien sisäpihojen läpi, katso alas parvekkeilta ja seiso moskeijan vieressä. Sen jälkeen kävele muutaman sadan metrin matka Anafartalar-kadulle ja alas Çıkrıkçılar Yokuşu -rinteelle.

Lähde: Vikipedi, Suluhan; Anadolu Ajansı, 2018; Güven Dinçer, İdealkent, 2014.

Tämä noin kaksisataa metriä pitkä nousu, joka lähtee Anafartalar-kadulta ja johtaa kohti linnoitusta, päättyy Saraçlar- ja Salman-katujen risteykseen. Nimi viittaa tiettyyn ammattialaan: osmanien aikana tässä paikassa Ankarasta peräisin olevan lampaan villasta tehtiin lankaa pyörän avulla, ja siitä kudottiin "sofu" -nimistä kangasta. Nousu oli osa Uzun Çarşı -markkinapaikan osa, joka yhdisti Ulus-alueen ja Samanpazarı-alueen. Vuoden 1916 tulipalo tuhosi lähellä sijaitsevat İplikçiler-moskeijan (perustettu vuonna 1745) ja Çanakçılar-moskeijan (perustettu vuonna 1732), mutta markkinapaikka rakennettiin uudelleen, ja vuodesta 1982 lähtien sitä on yritetty suojella kunnostusprojekteilla. Nykyään nousulla ja sen ympärillä olevilla Saraçlar-, Salman-, Mazi- ja Atpazarı-kadulla työskentelee yli tuhat yrittäjää, jotka pääasiassa myyvät kankaita, ompelutarvikkeita, häävaatteita, hennaa ja muita tuotteita. Yrittäjät pitävät tätä paikkaa samassa arvossa kuin Istanbulin Mahmutpaşa ja Izmirin Kemeraltı.

Nousulla on myös kuparista valmistettuja tuotteita myyviä liikkeitä ja työpajoja; kun kuulet vasaran äänen, olet lähellä niitä. Ankarassa kuparintyön alku ei ole tiedossa, mutta mestareiden tunnusomainen menetelmä on aina ollut takominen: muoto luodaan vasaralla ja taottimella pellin päällä, ja pintaan luodaan kuvioita kaiverruksilla ja pistimillä; kuvio piirretään ensin kupariin, ja sitten mestari työstää sen omilla pistimillään. Kuparin jälkeen yleisin materiaali on messinki. Tuotteita ovat muun muassa kahvipannut, teekannut, tarjoiluastiat, kulhot, kattilat, morttelit ja vedenkeittimet; keittiöastioiden sisäpuoli on usein tinattu, kun taas koriste-esineissä ei ole tinaa, mikä on hyvä tietää ostaessa. Mestareiksi pyrkivät usein aloittavat työhön noin 15–19-vuotiaina oppipoikina ja oppivat ammatin 3–4 vuodessa; nykyään on vaikea löytää nuoria, jotka haluaisivat jatkaa perinteitä.

Aamulla kannattaa vierailla, kun yrittäjät asettelevat tuotteitaan. Voit vapaasti tarkkailla työtä kadulta, ja voit pyytää lupaa mennä sisään ja ottaa valokuvia. Pieni, käsin takottu kahvipannu on aito Ankarasta peräisin oleva matkamuisto, joka mahtuu hyvin matkalaukkuun. Runoilija İlhan Berk on kirjoittanut runon tästä paikasta, ja kirjailija Metin İpek on kirjoittanut tarinan.

Lähde

Käänny ylämäen päättyessä Salman Sokakille. Katu johtaa kohti Koyunpazaria, ja Pirinç Han -rakennus sijaitsee näiden kahden kadun välissä, Atpazarin alapuolella, Pirinç Sokakilla. Alue on Ankaralaisen antiikkikaupan sydän: 1940-luvulla kaupungin vanhin antiikkikauppa sijaitsi Çıkrıkçılar Yokuşun alussa, ja nykyään antiikkikaupat ja käsityöliikkeet jatkavat samaa perinnettä Koyunpazarin kapeilla kaduilla.

Itse rakennuksella on kaksi kerrosta historiaa. Vanhan Pirinç Hanin osalta lähteet jakautuvat 1700-luvun asiakirjojen ja vuonna 1739 laaditun perustamisasian välille. Tämä pieni karavaanirakennus purettiin 1930-luvulla yhdessä sen moskeijan kanssa, ja sen tilalle rakennettiin alakoulu. Nykyään nähtävä Pirinç Han on vanhan puutalon kunnostettu versio vuodelta 1985: kolmikerroksinen, sisäpihallinen rakennus, jossa on puurunko ja tiilestä tehty täyte. Sitä pidetään kaupungin ensimmäisenä puurakenteisena karavaanirakennuksena. Sisäänkäynnin seinässä on Faruk Nafiz Çamlıbelin runo "Han Duvarları". Lue ensin itse rakennus, ja sen jälkeen runo. Sisäpihalle johtavat puukäytävät ovat pienoiskoossa oleva esimerkki perinteisestä karavaanirakennuksen pohjapiirroksesta.

Liikkeet myyvät antiikkiesineitä ja käsintehtyjä koruja. Ostoksissa on kaksi sääntöä: kysy hinta ja tinki. Jos ostat vanhoja esineitä, kysy myös niiden ikä ja onko niitä korjattu. Sisäpiha on myös hyvä paikka istua ja tarkkailla ohikulkijoita. Täältä pääsee Koyunpazari Sokakille, josta voi alkaa nousta ylämäkeen.

Lähde: Vikipedi, Pirinç Han (Ankara); Güven Dinçer, İdealkent 2014; Yeni Ankara.

Koyunpazarı-katu on kivetty, jyrkkä ja yksisuuntainen mäki, joka johtaa Samanpazarista linnoituksen pääportille. Nimi, kuten sen päässä sijaitsevan aukiota, on peräisin osmanivallan aikaisen Ankarassa olleen markkinajärjestelmän ajoilta. Kaupungissa oli noin kolmekymmentä markkinapaikkaa, joista Atpazarı oli yksi tunnetuimmista. Jopa Turkin tasavallan ensimmäisinä vuosina markkinat olivat linnoitusta kohti järjestettyinä: Arabapazarı, Odunpazarı, Samanpazarı, Koyunpazarı, Atpazarı ja linnoituksen edessä Ekinpazarı. Koyunpazarissa oli satulaseppien ja nahkaseppien markkinat; nykyään siellä toimii antiikkiliikkeitä ja käsitöiden työpajoja, jotka jatkavat perinteitä.

Mäen yläosassa, Koyunpazarissa, sijaitsee Ahi Elvan -moskeija, jonka rakensi 1300-luvun lopulla Ahi-yhteisö. Reitti ei kerro sen sisätiloista, mutta sen ohi kulkiessa se muistuttaa käsityöjärjestön yhteydestä näihin katuihin: Ahit olivat organisaatio, joka toi mestari-oppilas-järjestelmän ja ammattietiikan paikallisille kauppiaille. Lähellä, Samanpazar-alueella, on myös 1200-luvulta peräisin oleva Aslanhane-moskeija.

Mäen päässä on Atpazarı, pieni aukio linnoituksen portin edessä. Vastapäätä ovat 1600-1700-luvuilta peräisin olevat Çengelhan ja Çukurhan -karavaaniseremoniat; toinen on museo, toinen majoituspaikka. Ne ovat toisen reitin aihe; nyt seiso aukiolla ja katso kolmea asiaa: portin kivimuuria, karavaaniseremonioiden sisäänkäyntejä ja kaduita, jotka laskeutuvat aukiolta. Palaa takaisin linnoitukseen, sillä tämä reitti ei johda sinne. Laskeutuessasi mäkeä, kurkista avoimiin työpajoihin kadun molemmilla puolilla; parhaat ostokset löytyvät usein sivukaduilta, eivät pääkadulta.

Lähde: Güven Dinçer, İdealkent 2014; TDV İslam Ansiklopedisi; Yeni Ankara.

Lähde Atpazarista kohti Koyunpazaria, ylitä Samanpazarin aukio, ja Hamamönü on noin kilometrin päässä. Tässä kohdassa pysäkki ei ole koko alue, vaan Altındağin kunnan perustama Taiteiden katu, joka sijaitsee Tanış-kadulla. Kaksikymmentäkaksi perinteistä Ankarasta peräisin olevaa taloa on restauroitu huolellisesti, ja niitä on käytetty taidekeskuksina vuodesta 2010 lähtien; jokaisen talon yläkerrassa on työtila ja alakerrassa galleria. Talot on varattu taiteilijoille, jotka yhdistävät perinteisiä taiteenmuotoja ja nykytaidetta. Käydessäsi sisään taloihin näet ateljeita, joissa valmistetaan esimerkiksi marmorointia (ebru), kalligrafiaa (hat), keramiikkaa (cini), lasimaalauksia (vitray), nahkatöitä, huopataidetta, hopeaa ja koruja sekä maalaustyötä. Taiteilijat eivät ainoastaan tuota teoksia, vaan myös myyvät niitä ja opettavat katoavia tekniikoita.

Tällä reitillä on käänteinen logiikka. Ulus-puolen markkinoilla myytiin käsitöitä, jotka oli tehty erityisesti markkinoita varten; täällä sama käsityö jatkuu taiteena ja opetustyönä. Älä epäröi jutella ateljeessa työskentelevän henkilön kanssa, useimmat ovat valmiita kertomaan tekniikoistaan. Jos olet kiinnostunut kursseista, tarkista ajantasainen ohjelma kunnan verkkosivuilta. Jos haluat ostaa tuotteita, kysy taiteilijalta hänen omia töitään.

Tämän reitin ulkopuolella olevat alueet, kuten Hamamönün 1800-luvun osmanialaiseen siviiliarkkitehtuuriin kuuluva restauroitu kadut, käsitellään erillisissä "makujen" ja "valokuvien" reiteissä. Taiteiden katu on vilkas viikonloppuisin, jolloin kaupat ja ateljeet ovat täynnä; jos haluat rauhallisemman vierailun, tule viikolla. Kävely päättyy tähän; Hamamönystä lähtee EGO-bussit Ulusiin ja Kızılayhin, ja lyhyen kävelymatkan päästä on Ankaray- ja metroasemiat.

Lähde: Altındağin kunta, Hamamönü Taiteiden katu.