Kävelyretki Taşköprüstä Tepebağıin, vanha Adana.

Lähestykää Taşköprü-siltaa Seyhanin rannalta, sillan länsipäästä. Ennen kuin ylitätte sillan, pysähtykää hetkeksi rannalla ja tutustukaa ympäristöön. Silta on nykyään suljettu autoliikenteelle; se on avoinna vain jalankulkijoille, ja sen ylittäminen on helppoa. Kävelkää ensin vastakkaiselle rannalle, Yüreğirin suuntaan, jotta saatte käsityksen sillan koosta. Lähteiden mukaan sillan pituus on hieman yli 300 metriä. Kävellessä huomioikaa lattialla olevat kivilaatat. Englanninkielisen Wikipedian mukaan nämä kivilaatat asennettiin vuosien 1899 ja 1908 välillä Adanan kuvernöörin, Süleyman Bahri Pašan, aikana, ja niistä on tehty lauluja.

Saapuessanne sillan keskelle huomaatte, että tie nousee hieman molemmilta puolilta. Kulttuuriportaalin mukaan sillan keskiosa on noin 2,5 metriä korkeampi kuin reunat. Pysähtykää tähän ja katselkaa jokea etelään päin; silta näyttää nykyään leveältä, koska se on myöhemmin levennetty. Lähteiden mukaan tie oli alun perin paljon kapeampi, ja se levennettiin 1900-luvun alussa. Tällöin joen alajuoksuun lisättiin uusia kaaria.

Seuraavaksi laskeutukaa rannalle ja katselkaa siltaa alhaalta. Näkyvissä on useita, kolmionmuotoisia, joen virtausta vasten olevia rakenteita. Englanninkielisen Wikipedian mukaan nykyinen, siisti kolmionmuoto on peräisin osmanien aikaisesta kunnostuksesta. Silmän toisella puolella, alavirran suunnassa, näkyy karkeasti veistettyjä kiviä, ja tämä osa on silmasta alkuperäisin. Kaikilla kaarilla on eri mitat, mikä on seurausta siitä, että siltaa on kunnostettu useita kertoja vuosisatojen aikana. Lähteiden mukaan yhden kaaren pohjoispuolella on kivikaiverrus, jota kannattaa etsiä kiikarilla tai lähennyslinssillä.

Lähteet eivät anna yksiselitteistä vastausta siitä, kuka siltaa on rakentanut. Adanan kulttuuri- ja matkailutoimiston mukaan silta on rakennettu arkkitehdin Auxentioksen suunnitelmien mukaan, ja tämä tieto perustuu museossa olevaan inskriptioon. Englanninkielinen Wikipedia huomauttaa, että saman inskription tarkempi tulkinta saattaa viitata vesikaareen, ei siltaan. Matkailija Victor Langlois yhdisti sillan keisari Hadrianukseen, ja bysanttilainen historioitsija Prokopios kertoo, että keisari Justinianus I käski rakentamaan sillan uudelleen. Koska siltaa on kunnostettu useita kertoja Emevien, Abbasidien ja osmanien aikana, on oikeampaa nähdä se monikerroksisena rakenteena kuin yhdist

Ramazanoğlu-talo sijaitsee Kızılay Caddesilla, Ulu Camin moskeekompleksin sisällä. Kadun varrelle astuessasi löydät talon moskean kaakkoispuolelta. Ennen sisään astumista, tutustu rakennuksen ulkopuoleen. Alakerros on rakennettu kivestä, kun taas ylempi kerros on tiiltä. Näiden kahden materiaalin rajapinta on selvästi nähtävissä julkisivussa. Rakennuksen, jonka pohjapiirros on suorakaiteen muotoinen, mitat on ilmoitettu Wikipediassa 16 x 10,5 metriä. Sen vaatimaton ulkoasu heijastaa alueen aateliston hillittyä rakennustyyliä.

Lähesty etelään suuntautuvaa sisäänkäyntiä, sillä talon historiaan liittyvä teksti on siellä. Tekstin mukaan talon "haremlik"-osa (naisten asuintilat) valmistui vuonna 900 Hijran kalenterin mukaan, eli huhtikuussa 1495, Ramazanoğlu Halil Beyn toimesta. Lähteet kuitenkin korostavat, että tämä päivämäärä ei koske koko rakennusta. KÜRE-tietosanakirja kirjoittaa, että rakennus on alun perin rakennettu vuosien 1360 ja 1400 välillä, ja että vuodelle 1495 päivämäärä viittaa kunnostustöihin. Myös Hürriyet Daily Newsin entisen johtajan antamat tiedot viittaavat siihen, että rakennustyöt ulottuivat 1300-luvun jälkipuoliskoon. Siksi voit ajatella, että tämä on yksi Anadolun alueen vanhimmista säilyneistä siviilirakennuksista.

Nykyään Ramazanoğlu-taloa käytetään Çukurova-yliopiston kulttuurikeskuksena, ja siellä järjestetään konferensseja, kokouksia ja konsertteja. Jos pääset sisään, aloita kivipäällysteisestä alakerroksesta ja nouse portaita ylöspäin. Sen jälkeen tutustu pohjoisosan holvikaarisiin huoneisiin, joita lähteet pitävät "selamlık"-osana (miesten asuintilat). Ylimmässä kerroksessa on keittiö ja kaksi huonetta, ja toisessa kerroksessa on suuri huone ja pesuhuone. Hürriyet Daily Newsin mukaan ylimmässä kerroksessa oleva kylpylä on harvinainen piirre vanhoissa rakennuksissa.

Kuvittele myös talon historiassa vieraillut henkilöt. Lähteiden mukaan Yavuz Sultan Selim yöpyi täällä Egyptin-retkensä aikana, ja Kanuni Sultan Suleiman oli Ramazanoğlu Piri Beyn vieraana, kun hän saapui Adanaan vuonna 1535. KÜRE-tietosanakirja mainitsee myös, että runoilija ja kuvernööri Ziya Paşa käytti pohjakerroksen salia vastaanottotilana ollessaan virassa. Vuoden 1998 Adanan ja Ceyhanin maanjäristyksessä vaurioitunut rakenn

Suuri Kellotorni kohoaa Ali Münif -kadun keskellä, ja sinne pääsee majapaikasta kävellen muutamassa minuutissa. Katso tornia ensin kauempaa kadulta; vain sieltä näkyy tornin koko kuution muotoinen runko. Lähteet antavat tornin korkeudeksi 32 metriä, ja ne kertovat, että se oli aikanaan korkein kello torni Osmanien valtakunnassa, ja toisena oli Istanbulin Dolmabahçen kello torni. Lähestyessäsi kiinnitä huomiota rakenteeseen; torni on rakennettu pienistä, vaikeasti työstettävistä kivistä.

Tornin rakennusajankohtaa koskevat tiedot lähteissä vaihtelevat, joten on hyvä tietää molemmat versiot. Paikallisen kulttuuri- ja matkailutoimiston sekä Kulttuuriportaalin mukaan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1881 kuvernööri Ziya Paşan aikana, ja torni valmistui vuonna 1882 kuvernööri Abidin Pašan aikana. Englanninkielinen Wikipedia puolestaan kertoo, että rakennustyöt aloitettiin vuonna 1879, ja tornin suunnittelijoina mainitaan Krikor Ağa Bezdikyan ja Kaspar Ağa; myös Kulttuuriinventaario mainitsee nämä kaksi ammattilaista. Molemmat lähteet kertovat, että kaupunginjohtaja Hacı Yunusilla oli merkittävä panos rakennustöihin.

KÜRE-tietosanakirjan mukaan tornille aiemmin sanottiin "Saathane", ja nimi "Suuri Kello" otettiin käyttöön erottamaan se kaupungin vilkkaalla aukiolla sijaitsevasta pienemmästä, kulhon muotoisesta kellosta. Tornissa on neljä kelloa, ja nykyinen mekanismi on tuotu Saksasta vuonna 1925. Sama lähde kertoo tornin leveyden olevan kahdeksan metriä, ja että myöhemmin torniin on lisätty antenneja ja hälytyssarvia. Kun katsot tornin yläosaa, yritä erottaa nämä myöhemmät lisäykset alkuperäisestä rakenteesta. Lähteiden mukaan kello soi tunnin välein, ja sen ääni kuului kaupungin suurimmasta osasta, ja virastojen työajat määriteltiin tämän tornin mukaan. Paikallinen kulttuuri- ja matkailutoimisto korostaa, että torni oli rakennettu niin tukevasti, että se selvisi vuoden 1998 Adanan maanjäristyksessä.

Tornin ympäristö tarjoaa parhaan kokemuksen. KÜRE-tietosanakirjan mukaan vuonna 2013 aloitettu katujen kunnostusprojekti on yhtenäistänyt Ali Münif -kadun liikkeiden julkisivuja. Käänny täältä Kazancılar-kauppahalliin; Kulttuuriinventaario kertoo, että hallia kutsutaan myös Adana Arastası- ja Ramazanoğlu-halliksi, ja se on peräisin 1600-luvulta. Voit kävellä hallissa, jossa on liikkeitä,

Adana Elokuvamuseo sijaitsee Kayalıbağ-kaupunginosassa, Seyhan-kadun ja 26025-kadun kulmauksessa, Seyhan-joen länsirannalla. Ennen museoon saapumista kannattaa kävellä hieman ympäröivillä kaduilla, sillä alueella on vanhoja Adanan asuintaloja, jotka on rakennettu Tepebağ-kukkulan päälle ja sen rinteille. Englanninkielisen Wikipedian mukaan useimmat näistä taloista ovat kaksikerroksisia, ja niissä on paksuseinäiset, vähän ikkunoita sisältävät pohjakerrokset sekä yläkerrokset, joissa on useita ikkunoita ja parvekkeita. Kaupungin opas mainitsee, että useimmat talot on rakennettu 1700-luvulla, vaikka lähteissä on erilaisia päivämääriä, joten on riittävää tulkita talot osana vanhan kaupungin asuinalueen historiaa. Kaupungin opas huomauttaa myös, että kukkulalla on meneillään kaivauksia.

Museorakennus on muodostettu yhdistämällä kaksi vierekkäistä, joen rantaan rakennettua asuintaloa. KÜRE-tietosanakirjan mukaan Adanan suurkaupungin kunta on kunnostanut rakennuksen, ja museo avattiin 23. syyskuuta 2011. Turkkilaisen Wikipedian mukaan museo on Turkin toinen elokuvamuseo. Sisään päästyäsi kannattaa ensin tutustua pohjakerroksen julisteisiin. Jokaisessa julisteessa on vähintään yhden Adanasta kotoisin olevan henkilön nimi, joka on toiminut ohjaajana, näyttelijänä tai käsikirjoittajana. Näitä nimiä etsiessäsi voit kokea pienen ja miellyttävän leikin.

Yläkertaan noustuasi huomaat, että huoneet on jaettu aiheittain. Lähteiden mukaan museossa on muun muassa nostalgiahuone, Adanan taiteilijoiden huone, uuden sukupolven taiteilijoiden huone, Adanan tuottajien huone, Mehmet Baltacın kokoelman huone ja Kultainen Kukka -huone. Yksi huone on kokonaan omistettu näyttelijä ja ohjaaja Yılmaz Güneylle, ja siellä on hänen valokuviaan, esineitään ja elokuvajulisteitaan. Maalari ja elokuvantekijä Abidin Dino sekä kirjailijat Yaşar Kemal ja Orhan Kemal, joiden teoksia on sovitettu useiksi elokuviksi, ovat myös edustettuina museossa. Huoneissa on myös valokuvia kaupunkiin vahvasti sidoksissa olevista näyttelijöistä, kuten Şener Şenistä ja hänen isästään Ali Şenistä.

Varaa erityisesti aikaa Kultainen Kukka -huoneelle. Siellä kerrotaan Adanan suurkaupungin kunnan järjestämän Kultainen Kukka -elokuvafestivaalin historiasta; englanninkielisen Wikipedian mukaan festivaali perustettiin vuonna 1969. Museon vahamallit ovat Jale Kuşanin ja Tülay

Atatürk-talo, joka on museo, sijaitsee Seyhan-kadulla, joen varrella olevien talojen pohjoispuolella. Ennen rakennukseen astumista, katso sitä vastapäätä. Turkin kieliseen Wikipediaan perustuen, rakennus on kaksikerroksinen, parvekkeellinen, harjakattoinen kivitalo, joka muistuttaa 1800-luvulla rakennettuja perinteisiä Adanan taloja. Paikallisen kulttuuri- ja matkailutoimiston mukaan rakennus on suojeltu kulttuuriperintökohteena ja yksi aikansa siviliteetin arkkitehtuuria parhaiten edustavista esimerkeistä.

Tutustu taloon sen historian tiedossa. Paikallisen kulttuuri- ja matkailutoimiston mukaan Atatürk ja hänen vaimonsa Latife Hanım majoittuivat tähän taloon, jonka omisti Ramazanoğlu-sukunsa jäsen Suphi Bey, heidän vieraillessaan Adanassa 15. maaliskuuta 1923; Wikipedia mainitsee samaisen henkilön nimellä Suphi Paşa. Rakennus on kunnostettu yhdistyksen toimesta ja avattu museona vuonna 1981. Joka vuosi 15. maaliskuuta tässä rakennuksessa järjestetään muistotilaisuus, joten varaudu ruuhkiin, jos vierailet tuona päivänä.

Järjestä vierailusi kerroksittain. Alakerrassa on työhuoneita ja kirjasto; Wikipedia kertoo, että kirjastossa on noin 2000 osmaninkielistä ja turkkia kirjaa, jotka on kerätty lahjoituksina. Työhuoneessa on esillä paikallisia sanomalehtiä, jotka julkaistiin Turkin itsenäisyyssodan aikana ja sen jälkeen. Yläkertaan noustessasi näet "sofan", joka on perinteisen Adanan talon keskus, ja josta huoneet avautuvat. Sofan ympärillä on huoneita, kuten makuuhuone, lehdistöhuone, taistelijahuone, asehuone, adjutanttihuone ja Kuvayi Milliye -huone.

Käydessäsi huoneissa, kiinnitä enemmän huomiota talon pohjapiirrokseen kuin huonekaluihin. Englanninkielinen Wikipedia kertoo, että Tepebağissa sijaitsevissa perinteisissä taloissa yläkerrat olivat pääasiallinen asuintila, ja huoneet avautuivat "sofaan". Katso ikkunoista jokeen ja kadulle; on mainintoja siitä, että nämä talot on sijoitettu siten, että ne saavat joelta tulevan viileän tuulen. Makuuhuoneen messinkisängy ja Maraş-tyyliset nojatuolit edustavat aikakauden sisustustyyliä. Museossa on esillä myös valokuvia ja asiakirjoja Atatürkille Adanan-vierailulta sekä etnografisia esineitä.

Tarkista museon aukioloajat virallisilta verkkosivuilta ennen vierailua. Vierailun jälkeen, jatka matkaasi Seyhan-kadulta jokea pitkin. Kävellen etelään joen vart