Kaleiçistä Karaağaçiin, kohti Meriçiä.

Aloita päiväsi Pohjois-Kaleiçissä sijaitsevasta Makedonian tornista. Tämä torni oli osa Hadrianopolisia ympäröiviä muureja, jotka keisari Hadrianus rakennutti, ja se on ainoa tuolloin rakennettu muurin osa, joka on säilynyt nykypäivään. Kulttuuriportaali tunnetaan siitä nimellä "Edirnen linna, Makedonian kellotorni", ja sitä kutsutaan kaupungissa myös "Vanha kellotorni". Lähteet kertovat, että tornin rakentaminen ajoittuu Hadrianuksen aikaan, toiselle vuosisadalle jälkeen ajanlaskun alkua. Aloita kiertämällä tornin ympäristöä, sillä alue on nykyään järjestetty arkeologiseksi puistoksi. Täällä on tehty kaivauksia, joissa on löydetty roomalaisaikaisia keramiikkauuneja ja tiilistä tehtyjä rakennelmia, joiden uskotaan olennut viljavarastoina. Viimeisimmät kaivaukset ovat tuoneet esiin kymmenennelle vuosisadalle ajoittuvien kappeleiden osia sekä bysanttilaisaikaisen keramiikkauunin. Puutarhassa kannattaa etsiä myös vuonna 1908 rakennetun osmanien aikaisen jäähdytyslaitoksen ja myöhemmän osmanien aikakauden asuinrakennusten jäänteitä. Kun katsot tornia, kiinnitä huomiota seinän alaosassa oleviin kivien ja tiilien asetteluihin, joista voit lukea, että rakennus on kunnostettu eri aikoina. Vuonna 1867 Edirnen kuvernööri Hacı İzzet Paşa lisäsi puutaloja tornin yläosaan ja asensi sinne kellon. Tuosta lähtien tornia kutsuttiin pitkään "Kellotorniksi" tai "Kansankelloksi". Vuoden 1953 maanjäristyksessä vahingoittunut yläosa purettiin myöhemmin, joten nykyään näkyvä siluetti on ilman kelloa. Kulttuuraministeriö aloitti tornin kunnostuksen vuoden 2021 lopussa, ja rakennus avattiin kesällä 2026 "Makedonian tornin museona" pitkän työn jälkeen. Sisällä voit nousta hissillä tornin yläosaan ja tutustua kerroksiin. Museossa on esillä keramiikkaa, lasiesineitä, lyhtyjä, kolikoita ja arkipäiväisiä esineitä roomalaiselta, itäroomalaiselta, osmanien ja tasavallan ajoilta. Kokoelman huomattavin esine on Odysseus-veistoksen pää, joka löydettiin vuonna 1977 Kaleiçin kaivauksissa. Museossa on myös palovaroituskello, joka muistuttaa torneja käytöstä palovartiotornina. Ylimmältä näköalatasanteelta avautuu näkymä Kaleiçin kattoihin ja Selimien minareille. Valokuvausta varten siirry tasanteen eteläpuolelle, josta voit hahmottaa suuntaan, jota pitkin aiot kävellä, Karaağaç-tietä. Tarkista museon aj

Ali Pašan torin sisäänkäynnistä, joka aiemmin tunnettiin nimellä Torniportti, pääset markkinapaikalle. Tätä markkinapaikkaa ei kannata ajatella pelkkänä ostospaikkana, vaan pikemminkin kulkureittinä vanhankaupungin ja uuden kaupungin välillä. Turkin islamilaisen tietosanakirjan mukaan markkinapaikan molemmissa päissä sijaitsevat Torniportti ja Kalaportti, ja niiden välissä on neljä muuta porttia, jotka johtavat sivukatuille. Kävele pitkin käytävää ja laske nämä sivuporit, ja kurkista jokaisesta ulos. Tietosanakirjan mukaan Torniportti ja sivuporit eivät ole täysin samalla linjalla, vaan sijaitsevat hieman epätasaisesti. Tämä epäsäännöllisyys osoittaa, että markkinapaikka on rakennettu sopeutuen aikansa kaupunkirakenteeseen, mikä on tyypillistä vanhalle osmanilaiselle kaupunkisuunnittelulle. Länsipuolelle johtava portti oli aiemmin linnoituksen keskimmäisen portin kohdalla, eli markkinapaikka yhdisti linnoitettua kaupunkia ja sen ulkopuolista kauppamaailmaa. Evliya Çelebi kuvailee vanhankaupungin "shakkilaudan" kaltaisiksi suoriksi kaduiksi, jotka risteävät toistensa kanssa. Astu yhden sivuportin kautta ulos ja katso, kuinka paljon tästä ruutukaaviomaisesta järjestelmästä on vielä nähtävissä nykyään. Vanhankaupungin alue oli aiemmin tunnettu kaksikerroksisista puutaloistaan, jotka sijaitsivat pihojen sisällä, mutta suurin osa tästä alueesta on muuttunut tulipalojen ja maanjäristysten jälkeen. Voit kuitenkin yhä löytää vanhoja rakennuksia, jotka säilyttävät alueen alkuperäisen mittakaavan. Kun palaat markkinapaikalle, jatka kävelyäsi keskelle. Siellä on rukousalue, jota tukevat neljä pylvästä, ja tietosanakirjan mukaan se on seurausta markkinapaikan suorasta linjasta. Pysähdy tähän pisteeseen ja katso molempiin suuntiin. Täältä näet parhaiten holvikaarten rytmin. Kiinnitä huomiota holvikaarten koristeellisiin kiviin ja kivikehyksiin, sekä sisäänkäynneissä että uloskäynneissä. On arveltu, että tämä on se "kaunis ja siisti" markkinapaikka, josta Lady Mary Wortley Montagu kirjoitti kirjeessään 1700-luvun alussa, kun hän oli Edirnessä. Markkinapaikka menetti merkitystään 1800-luvulla, mutta se kunnostettiin perusteellisesti vuonna 1947 ja elpyi uudelleen 1960-luvulla. Nykyään se on edelleen vilkas paikka, joten on parempi pysyä kauempana liikkeiden edessä ja odottaa reunoilla. Jos olet saapunut pyörällä, kävele pyöräsi kanssa markkinapaikan läpi. Jos alue on hyvin ruuh

Markkinapaikan jälkeen käänny Karaağaçin suuntaan ja kävele etelään. Reitti alkaa ensin ylittää Tunca-joen Tunca-sillan kautta; silta on rakennettu 1700-luvun alussa, ja se on 13 holvinen rakennelma, jonka keskellä on pieni torni. Pian Tunca-joen ylitettyäsi saavut Meriç-sillan luo. Kaksi jokea yhdistyvät näiden siltojen heti etelässä, joten muutamassa sadassa askeleessa olet ylittänyt Edirnen kaksi suurta jokea peräkkäin. Meriç-sillan rakentaminen aloitettiin sulttaani Abdülmecidin aikana vuonna 1842, ja sen valmistumisvuosi on Kulttuurihallinnon mukaan 1847. Yritä ensin nähdä silta rannalta sivulta; vain tällöin sen 13 jalkaa ja niillä olevat 12 terävää holvia näkyvät kokonaisuutena. Sillan keskiosa on korkea, kun taas päät ovat matalampia; tämä profiili on selvästi havaittavissa rannalta. Katso jalkojen välisten aukkojen sisään, ne on tehty vähentämään veden painetta sillalle tulvien aikana. Sen jälkeen nouset sillalle ja kävelet sen keskellä olevaan marmorista paviljonkiin. Paviljongin sisällä on teksti, joka kuvaa sillan rakentamista. On tiedossa, että kupolin sisäpuolella on seinämaalauksia, joissa on näkymiä Edirneen, ja kupolin päällä oli aikoinaan rautainen ukkosenjohdin, jossa oli aurinkokuvio. Pysähdy paviljongissa ja käänny pohjoiseen; Selimien minaretit kohoavat veden ja puiden yläpuolella. Sillan molemmin puolin oli tehty kivestä tehtyjä laitureita, joihin veneet, soutuveneet ja muut alukset voivat pysähtyä. Nämä laiturit ovat muistomerkki joen kaupankäynnistä, joka kulki Meriç-joen kautta Balkanille ennen siltojen rakentamista. Meriç-joki syntyy Bulgariassa, virtaa Edirneen, jossa se saavuttaa Turkin, ja muodostaa osan Turkin ja Kreikan välistä rajaa. Rannalla sijaitsevat virkistysalueet ovat avoinna joelle ja tarjoavat kauniita paikkoja istua ja levätä. Kulttuuriministeriön Edirne-esitteen mukaan Meriç-joella voi tehdä veneretkiä perinteisillä Kancabaş-veneillä, jotka on maalattu Edirnen punaiseksi. Esitteessä suositellaan myös, että illalla voi katsella auringonlaskua Meriç-joen rannalla, ja tämä paikka sopii juuri siihen. Kun aurinko laskee länteen ja valaisee Karaağaçin, holvien heijastus vedessä on kauneimmillaan. Koska silta on kapea ja siellä on ajoneuvoliikennettä, pysy valokuvia ottaessasi kaiteen puolella. Jos otat kuvia rannalta

Meriç-joen jälkeen tie jatkuu suorana Karaağaçin alueelle ja johtaa vanhan rautatieaseman eteen. Tutustukaa ensin alueeseen, sillä tämän pysähdyspaikan merkitys piilee sen historiassa. Karaağaç ei esiinny lähteissä ennen kuudetta vuosisataa; sen korkea sijainti, metsien ja jokien ympäröimänä, teki siitä ajan myötä edirneläisten suosiman paikan. Kun rautatieasema rakennettiin alueelle 1800-luvulla, kaupunki kasvoi nopeasti, ja silkkiämyrkkien kasvatus ja kotelotehtaat kukoistivat viikunapuiden keskellä. 1900-luvun alussa Karaağaç tunnettiin "Pikku Pariisina" sen elokuvateattereista ja esityspaikkoista. Nyt siirtykää rautatieaseman julkisivun eteen. Rakennus on uusklassiseen tyyliin suunniteltu arkkitehti Kemaleddinin toimesta, ja se on mallinnettu Istanbulin Sirkecen asemalle. Kolmikerroksisen, suorakulmaisen ja noin kahdeksankymmentä metriä pitkän rakennuksen rakentaminen valmistui pääosin vuonna 1914. Ensimmäisen maailmansodan vuoksi reitti muuttui, eikä asemaa otettu käyttöön. Junat alkoivat saapua asemalle vasta 1930-luvulla. Koska reitin osa sijaitsi rajalla, Istanbulista saapuvat junat kulkivat vuosien ajan naapurimaan alueen läpi päästäkseen tänne. Vuonna 1971, kun Edirnessä avattiin uusi rautatieasema, Karaağaçin asema suljettiin. Rakennus siirrettiin myöhemmin Trakya-yliopistolle, jossa se kunnostettiin alkuperäistä kunnioittaen ja sitä käytettiin pitkään rehtoriston toimistona. Nykyään rakennuksessa sijaitsee yliopiston taidekorkeakoulu, joten keskittykää rakennuksen ulkopuolelle, sen julkisivuun ja puutarhaan. Puutarhassa sijaitseva Lozan-muistomerkki on rakennettu muistamaan vuonna 1923 allekirjoitettua Lozanin sopimusta, ja se avattiin vuonna 1998. Jotta näette muistomerkin parhaiten, siirtykää aukiolla sen keskelle. Kolme betonista konsolia, jotka nousevat maasta 45 asteen kulmassa, kannattelevat kolmea pylvästä. Korkein pylväs symboloi Anatoliaa, toinen Trakyaa ja keskimmäinen, pienempi pylväs Karaağacia. Pylväitä yhdistävä betonirenkaus kuvaa yhtenäisyyttä. Renkaan edessä on nuoren tytön patsas, joka pitää toisessa kädessään kyyhkysen ja toisessa asiakirjan. Muistomerkin juurella oleva puolikaaren muotoinen allas edustaa Turkkia ympäröiviä merten. Muistomerkin ympäristö on muutettu puistoksi, ja jokaiselle tasavallan vuodelle on istutettu