Holzmeisterin, Egli'n, Tautin ja Jansenin Ankara.

Kampukselle saavu Turgut Baştuğ -kadun varann puoleisesta länsipäästä. Goethe-Institutin kuvauksen mukaan koko alue on rakennettu jalankulkijoiden käytävän varrelle. Käytävä nousee monumentaalisten portaiden avulla, kulkee vanhan rehtoriston alapuolella olevan aukon läpi ja avautuu alueelle, jossa on neljä kolmekerroksista rakennusta symmetrisesti sijoitettuna. Kampuksen alkuperäisen suunnitelman ja osan rakennuksista oli suunnitellut saksalainen arkkitehti Baurat Naht. Kun Naht palasi kotimaahansa palkkiokiistojen vuoksi, koko suunnittelu ja toteutus siirrettiin Egli:lle, ja työ valmistui vuonna 1933. Sama vuonna perustettiin myös oppilaitos: vuonna 1930 avattu Ankaran maatalouskoulu muutettiin 30. lokakuuta 1933 saksalaisia maatalousfakultetteja esikuvana pitävänä korkeakoulu-instituutiksi, ja se aloitti toimintansa viidellä tiedekunnalla: maatalous, metsätalous, eläinlääketiede, luonnontieteet ja maatalousalan taiteet. Vuonna 1948 maatalous- ja eläinlääketieteelliset tiedekunnat siirrettiin Ankaran yliopistolle; vuoteen 1955 asti tämä oli maan ainoa maatalousfakultetti.

Eglin vaikutus näkyy parhaiten vanhassa rehtoristossa: kaksi kerrosta puoliväliin ulottuvan kellarin päällä, suorakulmainen rakennus, jossa ei ole koristeita. Länsifasadi on peitetty korkealla, leveällä portiikilla, ja symmetriset portaat molemmin puolin johtavat korotetulle tasolle. Julkisivu on viimeistelty "edelputz" -nimisellä rappauksella; sisätiloissa on puulattiat, puupanelointi ja kolmihaarainen puinen portaikko. Pohjakerroksen pohjoisosan konferenssisali kertoo, kuinka tärkeänä korkeakoulutuksesta pidettiin tuohon aikaan. Patologian rakennus on myös esimerkki kampuksen huolellisesta suunnittelusta. Tämä on avoin yliopistoalue; "Kulttuuriinventaari" -dokumentin mukaan se on helposti saavutettavissa, mutta noudata silti portilla olevan henkilön ohjeita ja liiku hiljaa luentojen aikana.

Lähde: Goethe-Institut; Ankaran yliopiston maatalousfakultetti; Kulttuuriinventaari.

Ulusal Aukiolta (Ulus Meydanı) etelään ja siirry Atatürk-bulevardille sen kohtaan, jossa se johtaa oopperatalolle. Bulevardin numerossa 13 sijaitseva viisikerroksinen kivirakennus on Holzmeisterin suunnittelema kiinteistö- ja orpojen pankin rakennus. Lähteiden mukaan suunnittelu tehtiin vuosina 1933–34 ja rakentaminen vuosina 1934–35. Rakennuksen julkisivussa on uusklassinen tyyli, marmoriverhous ja sisäänkäynnissä käytetty Ankara-kiveä. Pitkään tyhjillään ollut rakennus on kunnostettu valtion postitoimiston (PTT) toimesta, ja se avattiin postimerimuseona lokakuussa 2013. Museossa on esillä osmanialaisten ja tasavallan aikaisia postimerkkejä, teemaserioita, postikortteja ja viestintähistoriaan liittyviä esineitä. Wikipediassa kerrotaan, että siellä on 4 404 turkkilaista postimerkkiä ja 1 500 ulkomaista postimerkkiä. Tarkista ajantasaiset aukioloajat ja sisäänpääsyn ehdot PTT:n museosivuilta. Tämä on ainoa rakennus, jossa voit nähdä Holzmeisterin sisätilat, portaat ja kerrosten korkeudet; älä unohda katsoa ylös, kun ihailet postimerkkejä.

Poistu museosta ja kävele Istiklal Caddesi -kadulle. Numero 10:ssä sijaitseva Turkin keskuspankki (Türkiye Cumhuriyet Merkez Bankası) on myös Holzmeisterin teos, ja se rakennettiin vuosina 1931–33. Pankki perustettiin vuonna 1930 annetulla lailla, ja se aloitti toimintansa 3. lokakuuta 1931. Sen pääkonttori on edelleen tässä rakennuksessa, mutta sinne ei pääse sisään, vaan sitä voi katsella ulkopuolelta. Kulttuuriinventaarion mukaan rakennuksessa on symmetrinen julkisivu, sisäänvedetty kolmiosainen sisäänkäynti ja leveä räystäs, kivipintaiset seinät, säännölliset ikkunarivit ja hienovarainen reunus. Se on yksi rakennuksista, jotka sisältyvät vuonna 2025 UNESCO:n alustavaan listaan. Kun käännyt takaisin aukiolle, katso myös vastapäätä olevaa Sümerbankin rakennusta. Sitä pidetään usein Holzmeisterin työnä, mutta sen suunnitteli saksalainen arkkitehti Martin Elsaesser vuosina 1937–38, ja se avattiin 29. lokakuuta 1938. Nykyään sitä käyttää Ankaran yhteiskuntatieteellinen yliopisto.

Lähteet: PTT, Arkiv, Kulttuuriinventaario, TCMB:n historia, Wikipedia.

Kävele Atatürkin bulevardia pitkin etelään Pul-museosta. Kun olet ohittanut oopperatalon, huomaat bulevardilla pitkän, tasakattoisen rakennuksen, jossa toimii nykyään Zübeyde Hanım -ammattikoulu. Tämä on Egli'n vuonna 1930–34 suunnittelema İsmet Paşa -tyttökoulu: keskellä on nelikerroksinen, vaakasuuntaisilla linjoilla varustettu päärakennus, ja sen molemmin puolin ovat pystysuuntaisia, porrasikkunoilla varustettuja osia. Rakennuksen kulmissa on vuonna 1934 lisättyjä saleja, ja parvekkeissa on Mendelsohnin tyyliä muistuttavia pyöreitä kulmia. Goethe-instituutti pitää sitä yhtenä Ankarassa olevista varhaisimmista ja tyylikkäimmistä kansainvälisistä rakennuksista. Koska kyseessä on koulu, rakennus on nähtävissä ulkopuolelta. Käänny tästä Sezenler-kadulle ja saavu Tautin suunnittelemaan lukioon.

Ankara Atatürk -lukio perustettiin vuonna 1886 nimellä "lyseo" ja sai nykyisen nimensä vuonna 1938. Koulu siirrettiin tähän, Bruno Tautin ja Franz Hillingerin vuonna 1937 suunnittelemaan rakennukseen 10. lokakuuta 1940. Taut saapui Turkkiin vuonna 1936 ja johti opetusministeriön arkkitehtiosastoa. Hän suunnitteli samalla vuosina myös kielten, historian ja maantieteen tiedekunnan sekä tämän koulun, ja suunnitteli pian sen jälkeen Atatürkin arkun. Rakennuksen itäpuoli on helposti nähtävissä Sezenler-kadulta: pääsisäänkäynnin edessä on kaksi pylväsrivi, jotka on rakennettu Ankarasta louhitusta kivestä, ja pylväiden yläpuolella on leveä katos. Eteläkärjessä on kymmenen pylvästä, jotka peittävät C-siiven sisäänkäynnin, ja pylväiden välissä on matalampia käytäviä. Taut on välttänyt symmetriaa; itä-länsisuuntaisiin osiin on sijoitettu luokkahuoneita, kun taas lyhyempiin osiin on sijoitettu kokous-, ruoka- ja liikuntasaleja. Rakennuksen alaosassa on karkeaa kivimateriaalia, yläosassa on rappaus, ja katot ovat tiilikattoja. Etelä-länsikulman entinen rehtorin asuntola on nykyään koulun museo. Rakennus on edelleen toiminnassa oleva lukio; älä mene pihalle, vaan tarkkaile rakennusta kävelytieltä.

Lähde: Goethe-instituutti; Leyla Alpagut (DergiPark, Mimarlık 351); MEB; Wikipedia.

Saavu Cebeciin, ja matkaa pohjoiseen noin 10 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevaan Mamakin kulttuurikeskukseen. Tämä rakennus on yksi Egli'n varhaisista töistä Ankarassa: Musiki Muallim Mektebi -niminen koulu. Koulu perustettiin 1. syyskuuta 1924, ja sen tarkoituksena oli kouluttaa musiikinopettajia yläkouluille. Se aloitti toimintansa savitiilistä rakennetuissa rakennuksissa Cebecissä, ja Egli suunnitteli uuden rakennuksen vuosina 1927–1929, mikä antoi maan ensimmäiselle musiikkikoululle pysyvän tilan. Rakennus näyttää ilmasta katsottuna kuin ylösalaisin käännetty piano; luokkahuoneet, sali, ruokala, asuntolat ja työtilat on sijoitettu samaan rakennukseen. Vuosien 1930 puolivälissä koulu muuttui akatemiaksi ja myöhemmin Ankarin valtionkonservatorioksi, ja vuonna 1938 se laajeni uusilla tiloilla. Vuonna 1985, kun konservatorio muutti uusiin tiloihin, rakennuksesta tuli Mamakin kunnan hallintorakennus; sen jälkeen se kunnostettiin ja muutettiin kulttuurikeskukseksi vuonna 2005.

Nykyään siellä on teatteri, näyttely- ja konserttisali, kirjasto, kunnan konservatorio ja kursseja; eli tämä on ainoa Egli'n suunnittelema koulurakennus, jossa voit vapaasti kävellä käytävillä. Sen yksinkertainen muoto ja koristeettomat pinnat heijastavat Egli'n varhaista rationaalisuutta; kuten Goethe-Institut kertoo, tällaisen rakennuksen suunnittelu Ankarassa 1920-luvun lopulla oli yksi ensimmäisistä merkkejä irtautumisesta "ensimmäisen kansallisen arkkitehtuurin" kupolien ja kaaristoisten elementtien kielestä. Egli'n Ankarassa sijaitsevien rakennusten luettelossa tämä rakennus on nimeltään "Valtionkonservatorio" ja sen rakennusvuosina on merkitty 1927–1929. Jos salissa on esitystä, mene katsomaan; tarkista aikataulu kunnan verkkosivuilta. Jos vierailet päivällä, kuuntele käytävillä soivia instrumentteja; rakennus opettaa edelleen musiikkia.

Lähde: Goethe-Institut; Mamakin kunta; Ekonomim; Wikipedia.

Käänny Ankaray-rautatiellä Kızılay-asemalle ja kävele Atatürk-bulevardia pitkin etelään kohti Bakanlıklar-aluetta. Rakennus, jonka ulkopinta on 248 metriä leveä ja valmistettu beigestä travertiinistä, on Holzmeisterin viimeinen ja suurin työ Ankarassa. Parlamentti järjesti vuonna 1937 kansainvälisen kilpailun uuden rakennuksen suunnittelusta. Neljätoista ehdotusta saatiin, ja 28. tammikuuta 1938 julkistetussa tuloksessa ensimmäisen sijan jakoivat Holzmeister, ranskalainen Albert Laprade ja unkarilainen Alois Mezara. Toteutukseen valittiin Holzmeisterin suunnitelma. Rakennustyöt aloitettiin syksyllä 1939, mutta toinen maailmansota ja taloudelliset vaikeudet pysäyttivät työt useiksi vuosiksi. Vuonna 1957 Bagdadin pakto-kokous pidettiin osittain valmiissa rakennuksessa. Kun Holzmeister palasi Itävaltaan vuonna 1948, rakennustyöt jatkuivat hänen opiskelijansa ja assistenttinsa Ziya Payzının johdolla. Rakennus valmistui vuonna 1960 ja avattiin 6. tammikuuta 1961. Kilpailusta avajaisiin kului siis 23 vuotta.

Viisikerroksisen betonirakennuksen ulkopinta on travertiinia, ja sisätilat on koristeltu kolmella kymmenellä eri kotimaisella marmorilajilla. Pääsisäänkäynti avautuu viiden pronssioven kautta kunniakäytävään. Parlamentin istuntosali muutettiin vuonna 1995 puolikaarevan amfiteatterin muotoiseksi. Holzmeisterin vuodesta 1927 lähtien valtion alueelle levinnyt monumentaalinen tyyli, eli symmetria, kivikuoritus ja korotettu sisäänkäynti, saavuttaa täällä suurimman mittakaavansa. Rakennuksen ulkopuoli on nähtävissä; kävele Atatürk-bulevardin vastaiselle jalkakäytävälle nähdäksesi koko julkisivun. Jos haluat nähdä sisätilat, parlamentti järjestää kuukausittain ensimmäisenä lauantaina "kansapäiviä": et tarvitse aikoja, vaan voit hakea vierailukortin Dikmen-portista voimassa olevalla henkilöllisyystodistuksella. Opastusta ei ole tarjolla, kun parlamentti on istunnoissa, budjettikeskusteluissa tai virka-aikoina. Tarkemmat tiedot aukioloajoista löydät osoitteesta tbmm.gov.tr.

Lähde: TBMM:n kansapäivät -sivu; SALT; Goethe-Institut; Wikipedia.

Nouse Kızılay-asemalta Ankaray-junaan ja poistu Bahçelievler-pysäkillä. Kun Jansen voitti vuoden 1928 -kilpailun, häneltä pyydettiin suunnitelma Ankaralle, jonka asukasluku oli 300 000. Hän teki kaupungin hallintorakennuksista Newshir-alueen keskukseen, jätti Kalesi-alueen vihreäksi alueeksi, määritteli Atatürk-bulevardin pääväyläksi ja suunnitelma hyväksyttiin 23. heinäkuuta 1932. Bahçelievler on tämän suunnitelman konkreettisin asuinalue. Vuosina 1934-35 korkeatasoiset virkamiehet perustivat asuntokohteen, joka oli Turkin ensimmäinen. Jansenin ehdotuksesta alueeksi valittiin Abdi Paşa -tilasta, joka sijaitsi kaupungin länsipuolella, suunnitelman rajojen ulkopuolella. Jansen suunnitteli sekä asuntopohjapiirrokset että talot: noin 350 kaksikerroksista taloa, joissa oli piha edessä ja takana, kolme riviä akasioita reunustavia viheralueita, sekä keskellä koulu, tori, kerho ja kirjasto. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli tasapainoinen sekoitus omakotitaloja, paritaloja ja rivitaloja. Asukkaat halusivat omakotitaloja, ja paikalliset arkkitehdit mukauttivat suunnitelman sen mukaisesti. Koulu rakennettiin vuonna 1945.

Nykyään 7. katu, eli Aşabat-katu, on tämän puutarhakaupungin pääkatu. Kuten Goethe-Institut on kirjoittanut, puutarhakodit ovat ajan myötä purettu ja niiden tilalle on rakennettu korkeita kerrostaloja; vain muutamia Jansenin suunnittelemista taloista on jäljellä. Kävellessäsi katua pitkin, kiinnitä huomiota tonttien leveyteen, sivukadujen puuriviin ja kulmissa säilyneisiin aitoihin; voit edelleen nähdä suunnitelman jäljet katujen rakenteessa. MİMDAP:n välittämä Jansenin periaate, "Ankara ei koskaan voi olla teollisuuskaupunki", saa tässä yhteydessä merkityksensä: työläisalue oli erillinen ja yksinkertaisemmin suunniteltu, kun taas virkamiesalue oli ympäröity puutarhoilla. Päättä matkasi tähän puutarhakaupungin kävelytielle.

Lähde: Goethe-Institut (Jansen, Bahçelievler, Kaupunkisuunnittelu); MİMDAP; Wikipedia (Jansen-suunnitelma).