Ankarassa: Höyryveturista moderniin junaliikenteeseen.

Aloita matkasi vanhasta asemarakennuksesta, joka on peräisin vuodelta 1892. Nykyään siellä sijaitsee Atatürkin asuinpaikka ja rautatiemuseo. Tämä kaksi kerroksinen rakennus, jonka Anatolian rautatieyhtiö rakennutti asematoimiston käyttöön, toimi myöhemmin tukikohtana ja asuinpaikkana, kun Mustafa Kemal saapui Ankaraan 27. joulukuuta 1919. Ylimmässä kerroksessa sijaitsevissa huoneissa valmisteltiin tärkeitä päätöksiä, kuten Ankaran sopimus. Rakennus avattiin museona 24. joulukuuta 1964, ja se on kulttuuriministeriön valvoman ensimmäisen erityisasemassa olevan kulttuurilaitoksen museo. Alakerrassa on viisi osastoa, joissa on rautatiemuseo: siellä on esillä asiakirjoja vuodesta 1856 lähtien, raidepaloja, veturien kylttejä, telegrafilaitteita, makuuvaunujen ja ruokavaunujen hopeaesineitä, sulttaani Abdulazizin lahjaksi annettu kultainen miniatyyrivunu sekä İbrahim Çallın vuoden 1920 suurta taulua, joka kuvaa naisia kärryillä Turkin itsenäisyyssodassa. Yläkerrassa on vastaanottohuone, työhuone, makuuhuone ja Fikriye Hanımın huone, jotka on sisustettu aikakauden esineillä. Ulkona on valkoinen, erityisesti matkoille suunniteltu vaunu, jota käytettiin vuosien 1935-1938 matkoilla.

Seuraavaksi siirry vuoden 1937 rakennukseen. Şekip Akalinin suunnittelema Art Deco -tyylinen asema, jonka peruskivi laskettiin 4. maaliskuuta 1935, avattiin 30. lokakuuta 1937. Se on suunniteltu yhtenä kokonaisuutena, johon kuuluu kellotorni, ravintola, asuintilat ja hallintorakennukset. Kiinnitä huomiota pääsalin korkeuteen ja symmetriaan sekä aukiota kohti suuntautuvan julkisivun kivitöihin. Alustalla näkyy edelleen kaukoliikenteen junia, kuten Itä-juna, Vanjärven juna ja İzmirin sininen juna. Başkentrayn asema sijaitsee myös täällä. Tarkista TCDD:n museosivuilta museon aukioloajat; aamulla aikaisin museo on yleensä rauhallisempi.

Lähde: Wikipedia (Ankara Garı; Atatürk Konutu ve Demiryolları Müzesi); Kültür Portalı.

Kun käännytään Gar Meydanı -aukiolta Hipodrom Caddesi -katua pitkin, edessä näkyvä pitkä, kivikuorinen rakennus on valtionrautateiden pääkonttori. Arkkitehti Bedri Uçarin, rakennusministeriön suunnittelutoimiston suunnitteleman rakennuksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1939, ja sen pääosa valmistui vuonna 1941. Betonirakenteinen, kivikuorinen ja klassisia elementtejä yksinkertaistetulla tavalla sisältävä rakennus on yksi varhaisimmista kansallisen arkkitehtuurin suuntauksen esimerkeistä. Kun verrataan sitä samaan aikaan rakennettuun rautatieasemaan, jossa on art deco -tyyliä, voidaan nähdä, miten kaksi aikakautta eroavat toisistaan. Alun perin suunnitelmissa oli suorakaiteen muotoinen sisäpiha ja kaksi siivekettä molemmin puolin, mutta tilanpuutteen ja kokoussalin tarpeen vuoksi kaikki osat rakennettiin nelikerroksisiksi. Ensimmäiset kaksi siivekettä valmistuivat vuonna 1958, kolmas vuonna 1974, neljäs vuonna 1979 ja kokoussali vuonna 1986.

Tämä on julkinen virasto, johon ei pääse sisään; sen sijainti on tarkoitettu vain ulkoisesta tarkastelusta. Kävele jalkakäytävää pitkin ja tarkastele rakennuksen julkisivua kokonaisuudessaan, huomioiden ikkunoiden toistuvat kuviot, kivikuoren saumat ja sisäänkäynnin korostus. Rautatieaseman pyöreisiin linjoihin verrattuna tässä rakennuksessa kaikki on suorakulmaista ja jämäkkää. Kadun toisella puolella kohoaa vuonna 1937 valmistunut THK:n laskuvarjotorni; yhdessä rautatieaseman kanssa nämä kolme rakennusta edustavat samaa vuosikymmentä, mutta kolmea eri arkkitehtonista tyyliä. Tämä rakennus on valtionrautateiden ja satamien hallinnon (perustettu vuonna 1927) pääkonttori, ja se on nykyään tunnettu nimellä TCDD. Täältä käsin koordinoitiin rautatieverkoston laajentaminen, joka lähes kaksinkertaisti sen pituuden tasavallan ensimmäisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Valokuvausta varten aamuvalossa aurinko valaisee julkisivun. Täältä on lyhyt kävelymatka YHT-rautatieasemaan Celal Bayar -bulevardia pitkin.

Lähde: Wikipedia (TCDD Genel Müdürlük Binası; Ankara Paraşüt Kulesi).

Ankaran historiallisen rautatieaseman vieressä kohoava lasi- ja teräsrakennus on symboli kaupungin nopean junayhteyden aikakaudelle. Ankara-rautatieasema, joka rakennettiin "rakennus-käyttö-siirto" -mallilla vuosina 2014–2016, avattiin 29. lokakuuta 2016. Sen pinta-ala on 194 460 neliömetriä, siinä on kahdeksan kerrosta, kuusi raidetta ja kolme laiturialuetta, ja se on suunniteltu palvelemaan 50 000 matkustajaa päivässä. Rakennuksen valmistamisen yhteydessä rautatieaseman viereen sijoitettu ulkoilmamuseo, jossa oli vanhoja vetureita, purettiin; eli laiturien alla oli aiemman rautatieaikakauden museo.

Nopeiden junien historiaa kirjoitetaan Ankarassa. Ensimmäinen linja, Ankara–Eskişehir, avattiin 13. maaliskuuta 2009; Espanjassa valmistetut HT65000-junat liikennöivät 250 kilometrin tuntinopeudella. Ankara–Konya -reitti otettiin käyttöön elokuussa 2011, ja linjaa jatkettiin 25. heinäkuuta 2014 Pendikiin ja 12. maaliskuuta 2019 Halkalıin; Ankara–Sivas -reitti avattiin 26. huhtikuuta 2023. Matka Ankarasta Istanbuliin kestää nykyään noin viisi tuntia, ja käytössä on myös HT80000-junat, jotka saavuttavat jopa 300 kilometrin tuntinopeuden.

Kävele matkustajakerrokseen ja tutustu lipunmyyntipisteisiin, odotustiloihin ja ostosalueisiin. Lähtötaululta näet junat, jotka lähtevät Istanbuliin, Konyaan, Karamanin ja Sivasin. Koska junat ovat saavutettavissa vasta lipunvalvonnan jälkeen, ne voi nähdä lähietäisyydeltä yläkerran ikkunasta, josta avautuu näkymä asemalle. Vanhan ja uuden aseman välillä on kävelyreitti; Başkentray-junasta saapuvat matkustajat voivat siirtyä nopeaan junaan muutamassa minuutissa. Aikataulut ja liput löydät TCDD Taşımacılık -yhtiön verkkosivuilta. Sieltä pääset Celal Bayar Bulvarilta Altınsoy Caddesi -katua pitkin kävellen noin kymmenessä minuutissa CerModern-keskukseen.

Lähde: Wikipedia (Ankara Yüksek Hızlı Tren Garı; Ankara-İstanbul yüksek hızlı demiryolu); Wikipedia (High-speed rail in Turkey).

Junien kansallistamisen jälkeen, vuosina 1926–1927, rautatieaseman taakse rakennettiin korjaustyöpajoja vetureiden ja vaunujen huoltoa varten. Valtionrautatiet käytti näitä korjaushalleja ajoittaisilla korjauksilla aina vuoteen 1995 asti, minkä jälkeen rakennukset jäivät tyhjilleen. Semra ja Özcan Uygunin projekti ei purtanut jäljellä olevaa työpajarakennusta, vaan kunnosti sen ja ympäröi sen läpinäkyvällä, kaarevalle seinällä. Uusi seinä yhdistyy vanhoihin halliin kuin side, ja sen keskelle muodostuu monikäyttöinen sisäpiha. Restaurointi aloitettiin vuonna 2008 ja se valmistui huhtikuussa 2010. Tällöin 9 380 neliömetrin alue avattiin taidekeskuksena nimellä CerModern.

Täällä rautatiemaisema toimii näyttelyiden taustana. Näyttelysaleissa voi ihailla hallien tiiliseiniä, korkeaa teräskattopalkistoa ja suuria oviaukkoja; taideteokset sijoittuvat tähän mittakaavaan. Sisäpiha on suunniteltu ulkoilutapahtumiin ja istumiseen; voit pitää lounastauon täällä ja käyttää keskuksen kahvilaa. Tarkista päivän näyttely ja sisäänpääsymaksut osoitteesta cermodern.org, sillä ohjelma vaihtuu jatkuvasti; joihinkin näyttelyihin on pääsymaksu, kun taas sisäpiha ja aula ovat ilmaisia.

Osoite: Altınsoy Caddesi No:3, Sıhhiye. Jos tulet rautatieasemalta, bulevardilta lähtevä katu johtaa suoraan sisäänkäynnille. Laajalla aukiolla rakennuksen edessä voit vielä katsella rautatieosuuteen päin ja nähdä rivissä olevat rakennukset: ohjausrakennus vuodelta 1892, rautatieasema vuodelta 1937, pääkonttori vuodelta 1941, YHT-rautatieasema vuodelta 2016 ja työpaja vuodelta 1926, jotka sijaitsevat kilometrin pituisella alueella. Täältä voit siirtyä Kızılaylle M2-metrolla Ankarayn kautta tai kävellä Sıhhiyen kautta.

Lähde: Wikipedia (CerModern); Arkiv (Cer Modern -projekti).

Ankarassa sijaitsevan höyryveturien näkemiseksi on tänään mentävä ODTÜ:n kampukselle. Turkkilaisen valtionrautateiden (TCDD) vuonna 1991 perustama ulkoilmahöyryveturimuseo, joka sijaitsi rautatieaseman vieressä Celal Bayar -bulevardin varrella, suljettiin vuoden 2013 lopussa YHT-rautatien ja Başkentray-projektin vuoksi. Noin kymmenen höyryveturia (valmistettu vuosina 1912–1948 saksalaisten, amerikkalaisten, ruotsalaisten ja brittiläisten valmistajien, kuten Henschel, Baldwin, NOHAB ja Vulcan Foundry) sekä vuonna 1909 valmistettu puinen matkustajavaunu siirrettiin Behiçbeyn TCDD:n alueelle. Osa näistä siirrettiin ODTÜ:n tiede- ja teknologiakeskuksen ulkoilmanäyttelyyn. Koska Behiçbeyn alueen vierailu vaatii luvan, tämä puutarha on yleisölle avoin ja toimii veturien pysähdyspaikkana reitillä.

Museo perustettiin vuonna 2003, ja sen rakentaminen valmistui vuosina 2001–2005. Siinä on neljä osastoa: suuressa silosssa on tiede- ja teknologian historian näyttely, hangaarissa on liikennöinnin historiaa, UFO-nimisessä käytännön tiedekeskuksessa on yli viisikymmentä interaktiivista kokeilua, ja ulkoalueella on näyttely. Ulkoalueella on veturien lisäksi myös C-47- ja F-104-lentokoneita sekä erilliset klassisten autojen kokoelmat ja observatorio. Lähestykää vetureita, tutkikaa niiden pyörien kokoa, höyrykattilan mittasuhteita ja valmistajan merkintöjä. Perheille UFO:n kokeilut tarjoavat hyvän tauon.

Jääkää pois M2-metrolinjan ODTÜ-asemalta ja pääsäkää kampukselle Metro A2 -ovesta. Vierailijat pääsevät sisään A1-, A4- ja A7-ovista, mutta rekisteröityminen on pakollista, joten ottakaa henkilöllisyystodistuksenne mukaan. Museo on avoinna arkisin päivällä. Viikonlopun aukioloajat ja mahdolliset pääsymaksut löytyvät osoitteesta tbm.metu.edu.tr. Suunnitelkaa vierailu arkipäivälle, jotta ette missaa tätä pysähdyspaikkaa.

Lähde: Wikipedia (ODTÜ Tiede- ja Teknologiakeskus; TCDD Ulkoilmahöyryveturimuseo); ODTÜ TBM; ODTÜ Sisäpalvelut.

Reitin viimeinen pysäkki on Ankara, ja se edustaa tasavallan aikaisen rautatiepolitiikan ensimmäisiä merkkejä. Valtio perusti 24. toukokuuta 1924 Anatolian-Bagdadin rautatiet, ja alkoi rakentaa omia linjojaan itään: Ankara–Yahşihan avattiin 17. huhtikuuta 1925, Yerköy 20. marraskuuta 1925, ja Kayseri 29. toukokuuta 1927 pääministeri İsmet İnönün osallistumalla seremonialla; linja saavutti Sivasin 30. elokuuta 1930 ja Karsin 20. lokakuuta 1939. Kaupungin itäisellä puolella sijaitseva Kayaşin rautatieasema on yksi linjan varhaisista asemista, ja sen rakennus edustaa ensimmäisen kansallisen arkkitehtuurin aikakauden turkkilaisen uusklassisen tyylin. Ikkunoiden järjestely ja koristeet paljastavat yhtäläisyyksiä samoihin aikoihin rakennettuihin Ankaralaisiin rakennuksiin.

Asema on nykyään Başkentrayn itäisin päätepiste. Sincan–Kayaşin paikallisjunaosuus, joka on ollut käytössä vuodesta 1972, suljettiin 11. heinäkuuta 2016, jotta se voitaisiin muuttaa metroksi. Se avattiin uudelleen 12. huhtikuuta 2018, ja sen pituus on 37,5 kilometriä ja siinä on 24 asemaa. Kayašissa on kolme laituria ja seitsemän raidetta, joista kaksi on tarkoitettu paikallisjunien odottamiseen. Itään suuntautuva juna (Doğu Ekspresi), Vanjärven juna (Van Gölü Ekspresi) ja Ankara–Sivasin nopea juna pysähtyvät myös täällä. Iltapäivällä on mahdollista nähdä kaukoliikenteen junan ohittavan aseman laiturilta.

Tähän pääsee ODTÜ:stä M2-linjalla Kızılaylle, Ankaray-linjalla Kurtulušiin ja sieltä Başkentraylle, tai suoraan päärautatieasemalta (Gar). Matka Sincanista Kayašiin kestää noin 49 minuuttia. Paluumatka samalla junalla päärautatieasemalle sulkee reitin samaan paikkaan, jossa se alkoi. Aseman sisätiloihin ei pääse, mutta laiturialue ja aukiolle on vapaa. Aseman edestä lähtevät EGO-linjat kulkevat Mamakiin ja Kızılayhin.

Lähde: Wikipedia (Kayaş railway station; Ankara–Kars railway); Vikipedi (Başkentray; Türkiye Cumhuriyeti Devlet Demiryolları).