Amoriasta Sultan-vuoristoon: Itä-Afyonin vanha reitti.

Aloita matkasi Amoriumissa, joka sijaitsee Afyonkarahisarin pohjoiskoilliseen noin 70 kilometrin päässä, ja tarkemmin sanottuna Emirdağın itään noin 13 kilometrin päässä, Hisarköyn kylässä. Ennen kuin lähdet, selvitä kaivausalueen vierailuehdoista paikallisesta kulttuuri- ja matkailutoimistosta tai museosta. Saapuessasi kylään, pysähdy ensin ihailemaan maisemaa. Keskellä laaksoa kohoava kukkula on kaupungin "yläkaupunki". Tämä kukkula on alueen vanhin asutuskeskus, ja sen reunoilta on edelleen nähtävissä bysanttilaiselta ajalta peräisin olevia muurien jäänteitä. "Alakaupunki" puolestaan oli ympäröity toisella muurilla. Helpoin tapa ymmärtää kaupungin kaksikerroksinen rakenne on aloittaa kävely kukkulan juurelta ja seurata muurien jäänteitä. Paikallisen kulttuuri- ja matkailutoimiston mukaan kaupunkia kutsutti Hitittien aikana nimellä Aura, kun taas nimi Amorium on peräisin klassiselta ajalta. Alkuperäisiltä hellenistisiltä ja roomalaisilta ajoilta ei löydy juurikaan jäänteitä; näiden aikakausien selkein merkki ovat kaupungin omat kolikot. Kulttuuriportaalin mukaan Amorium oli yksi ensimmäisistä kaupungeista, joille Rooman senaatti myönsi luvan omien kolikoiden lyömiseen alueella. Kaupungin kulta-aika oli bysanttilainen aika. Keisari Zenonin aikana, 1800-luvun lopulla, kaupungin muurit rakennettiin. Vuodesta 640 lähtien Amorium oli Bysantin armeijan tukikohta Anatoliassa, ja myöhemmin se oli Anatolikon-teeman keskus. Yhdeksännellä vuosisadalla kaupungista nousi kolme peräkkäin Bysantin valtaistuimelle noussutta hallitsijaa; paikallinen virasto kertoo, että tämä suku tunnettiin Frig-suvuna. Tämä maine kuitenkin myös valmisteli kaupungin tuhoa, ja vuonna 838 abbasidien kalifi Mutasimin armeija piiritti ja valloitti kaupungin. TDV Islam-ensyklopedian mukaan kaupunki tuhottiin uudelleen vuonna 931 Tarsuksen emirin toimesta, minkä jälkeen sen merkitys alkoi vähentyä. Myöhemmissä vuosisadoissa paikalliset kutsuivat paikkaa Hergan Kale -nimellä, ja raunioiden sijainti määriteltiin uudelleen vasta 1800-luvulla, kun tutkija William Hamilton teki tutkimuksia. Käydessäsi kaivauksilla avattuja rakennuksia, seuraa tiedotuspaneeleita. Kulttuuriportaalin mukaan "Alakaupungin" alueella, jota kutsutaan "Suureksi tilaksi", löydettiin vuonna 2001 bysanttilainen kylpylä ja avoin katu, jotka ovat peräisin 6.-9. vuosisadalta. Kaivaukset aloit Lähde: Kulttuuriportaali, Amoriumin muinainen kaupunki; Afyonkarahisarin maakunnan kulttuuri- ja matkailutoimisto, muinaiset kaupungit; TDV-islamilainen tietosanakirja, Ammuriye.

Kırkgöz-silta sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Bolvadin-kaupungin keskustasta, Akarçay-joen yllä, joka virtaa Eber-järveen. Lähteet antavat etäisyydeksi kuusi tai seitsemän kilometriä, ja sillalle pääsee helposti autolla kaupungin keskustasta. Koska silta ei ole enää pääreitillä, sen ympäristö on rauhallinen, ja sen pituuden voi hyvin kävellä läpi. Ensin kannattaa pysähtyä sillan alkupäässä ja katsella sen koko pituutta. CNN Türk -uutistoimiston mukaan silta on noin 200 metriä pitkä. Sen nimi viittaa "neljäänkymmeneen silmään", mutta silmien määrä on muuttunut vuosisatojen aikana. Anadolu Ajansin mukaan silta rakennettiin vuonna 1150 bysanttilaisen keisari I. Manuel Komnenoksen toimesta, ja siinä oli silloin neljäkymmentä silmää. Kuudennella vuosisadalla, sulttaani Suleimanin sotaretkien aikana, arkkitehti Mimar Sinan pidenti siltaa pohjoiseen ja lisäsi siihen yhteensä kuusikymmentäneljä silmää. Nykyään lähteiden mukaan siinä on vielä viisikymmentäseitsemän silmää. Wikipediassa kerrotaan, että osa silmistä poistettiin joen pohjan kunnostamisen yhteydessä, ja osa on jäänyt maan alle. Siksi on yllättävää, jos yrität laskea silmien määrää ja päädyt eri tulokseen. Kävellessä kannattaa kiinnittää huomiota kaarien muotoihin. Keskimmäiset kaaret ovat leveämpiä ja terävämpiä, kun taas ääripäät ovat pienempiä ja matalampia. Kivet kertovat myös sillan kerroksista. Paikallisen kulttuuri- ja matkailutoimiston mukaan eteläosa on tehty marmorista ja veistetystä basalttista, kun taas pohjoisosa on Mimar Sinanin lisäys. Sillan jaloissa näkyy antiikin aikaisia, kreikkalaisia, roomalaisia ja bysanttilaisia arkkitehtonisia osia, jopa hautakiviä. Näiden osien etsiminen muuttaa sillan pieneksi ulkoilmamuseoksi. Wikipedian mukaan osmanien aikakaudelta peräisin olevassa pohjoisosassa kivitykset ovat säännöllisempiä; voit itse vertailla molempia päitä nähdäksesi eron. Sinan lisäsi myös sillalle rukouspaikan ja marmorisen portaikon, jolla pääsi veteen. Sillan kirjoitus on nykyään poissa paikaltaan; Wikipediassa kerrotaan, että kirjoitus putosi aikoinaan jokeen, ja se löydettiin myöhemmin ja siirrettiin museoon. Historioitsija Mustafa Güler, joka puhui Anadolu Ajansille, sanoi, että silta oli tärkeä osa Istanbulista etelään johtavaa karavaanireittiä jo roomalaisten ajoilta lähtien. Gülerin mukaan osmanien aikana sama reitti oli myös pyhiinvaellusreitti, ja silta oli jatkuvasti vilkas kulkuväylä.

Akarçay-joen varrella sijaitseva Eber-järvi ulottuu Bolvadin-, Çay- ja Sultandağı-alueiden välille. Wikipedian mukaan järvi on seitsemän kilometrin päässä Bolvadista. Järvi sijaitsee suljetussa syvennyksessä, jonka pohjoispuolella kohoavat Emir-vuoret ja eteläpuolella Sultan-vuoret. Järven pinta on noin 967 metriä merenpinnasta. Paikallisen kulttuuri- ja matkailutoimiston mukaan järven pinta-ala on 150 neliökilometriä, kun taas Wikipediassa se on 125 neliökilometriä; ero johtuu siitä, että järven pinta-ala vaihtelee vuosittain. Ennen tänne saapumista on ehdottomasti selvitettävä vesitilanne. Hürriyet Daily News -lehden mukaan järvi kuivui kokonaan kuivuusjakson aikana. Englanninkielinen Wikipedia puolestaan kertoo, että vesi palasi järveen vuonna 2020. Näin ollen nähtävä maisema voi vaihdella huomattavasti vuodenajan ja kyseisen vuoden sateiden määrän mukaan. Rannalle saavuttaessa ensimmäinen näkyvä asia on usein ei vesi, vaan ruoko. Wikipedian mukaan suuri osa järven pinnasta on peittynyt jopa kuusi metriä korkeita punaisia ruokoja, minkä vuoksi järvi näyttää kaukaa niityltä. Paikalliset asukkaat kutsuvat ruokosaaria "kopak". Ruoko ja osmanköydet ovat olleet vuosisatojen ajan lähialueiden kylien elannon lähde, ja niitä käytetään esimerkiksi mattojen, tyynyjen ja paperin valmistuksessa. Paikallisen toimiston mukaan järvessä elää särkiä ja haukea. Eber on myös tärkeä lintualue. Englanninkielinen Wikipedia kertoo, että BirdLife International on määritellyt järven tärkeäksi lintualueeksi jo vuonna 1989. Turkkilaisessa artikkelissa mainitaan järvelle tulevien lintulajien joukossa pikkujäkälä, haarapääsky, dalmatianpelikaani ja purppuratiira. Suuntaa kiikarisi alueille, joilla ruoko kohtaa avoveden, sillä siellä näkyy eniten vesilintuja. Älä melua ja vältä ruokosaarten sisään menemistä, jotta et häiritse lintuja. Järvi julistettiin vuonna 1992 ensimmäisen luokan luonnonsuojelualueeksi. Paikallinen toimisto toteaa myös selvästi, että järvi kärsii saasteista, joten on erityisen tärkeää olla jättämättä mitään roskia rannalle. Kun vedenpinta ylittää tietyn rajan, ylimääräinen vesi johdetaan kanavan kautta alempana sijaitsevaan Akşehir-järveen. Valitse aamun varhaiset tunnit tai auringonlaskun aikaa valokuvausta varten; selkeällä säällä Sultan-vuorten siluetti näkyy ruokosaarten takaa. Rannan maasto voi olla mutaista ja pehmeää, joten käytä sopivia jalkineita ja pysy kiinni vaka

Ishaqlı-karavansarayi, joka on reitin viimeinen pysähdyspaikka, sijaitsee Sultandağin kaupungin keskustassa. Sultandağin vanha nimi on Ishaqlı, ja karavansarain nimi on peräisin tästä. Rakennusta kutsutaan myös Sahip Ata Haniksi. Turkin uskonnollisen tietosanakirjan (TDV İslam Ansiklopedisi) mukaan rakennus sijaitsee Akşehirin ja Çayn välisellä tiellä, noin 25 kilometriä Akşehiristä. Karavansarain tuntee heti sen pitkistä ja paksuista kiviseinistä. Sanakirjan mukaan paksujen muurien ja niiden päällä olevien tukitornien ansiosta rakennus muistuttaa melkein linnoitusta. Ennen sisäänkäynnille pääsemistä, pysähdy hetkeksi rakennuksen julkisivun edessä. Ulkoseinät on tuettu neliönmuotoisilla ja puolipyöreillä pylväillä. Pääportti, joka avautuu sisäpihalle, on peitetty seitsemän kerroksen mukarna-koristeilla, mutta sen yläosa on nykyään sortunut. Katso monikulmioista syvennyksistä portin molemmin puolin ja pienistä, simpukankuorisista koristeista, jotka sijaitsevat kulmissa. Kirjoitukset kertovat, milloin ja kenen toimesta rakennus on rakennettu. Sanakirjan mukaan molemmissa pääporteissa olevat kirjoitukset osoittavat, että rakennus valmistui syyskuussa 1249, Seljuk-sultanin II. İzzeddin Keykavusin hallintokauden alussa, ja sen rakennutti viziri Sahip Ata Fahreddin Ali. Sanakirja esittelee tämän hanin Sahip Atan rakennuttamana, ja se on tunnetuin ja vanhin rakennus. Sahip Ata oli yksi Seljuk-kauden vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, joka rakennutti useita rakennuksia; turkishhan.orgin mukaan hän rakennutti myös İnce Minareli Medresen Konyssä ja Gök Medresen Sivasissa. Sisäpihalle päästyäsi, katso keskellä olevaa pientä, korotettua rakennelmaa, joka toimii moskeena. Kulttuuriportaalin mukaan tämä on viimeinen esimerkki Seljuk-kauden sisäpihoissa sijaitsevista itsenäisistä moskeoista. Huolellisemmin tarkasteltuna huomaat, että moskea ei ole suorassa linjassa rakennuksen pääakselin kanssa, vaan se on sijoitettu qiblan (rukoussuunnan) mukaisesti. Sanakirjan mukaan länsiseinässä on käytetty osia roomalaisista ja bysanttilaisista sarkofageista. Sisäpihan vastapäätä on suljettu osa, jota kutsutaan talviosaksi. Tämä on viisi holvattua tilaa, jotka ovat lähes neliönmuotoisia, ja niitä tukevat kuusitoista kivipilaria. Keskimmäinen tila on leveämpi ja korkeampi kuin muut, ja sen keskellä oleva valokuppoli valaisi tilaa. Sisätilat ovat hämärät; anna silmiesi