Akköprüstä Yumurtatepeen: Ankaran 800-vuotinen historia.

Akköprü-asemalta lähdettyäsi, suuntaa pohjoiseen; silta tulee vastaan muutaman minuutin kävelymatkan päästä. Älä mene heti sillan päälle, vaan etsi paikka rannalta, josta voit katsella sitä sivulta. Tämä on ainoa tapa nähdä koko rakenne, sillä sillan päältä ei näy kaikkia kaaria. Lähteiden mukaan sillassa on seitsemän kaarta, joista neljä on suuria ja kolme pienempiä. Turkin Wikipedian mukaan kaksi eteläpään kaarta on peittynyt maaperään kunnan kunnostustöiden aikana, joten et välttämättä näe kaikkia seitsemää kaarta. Etsi keskimmäinen, korkein kaari; TDV-islamilaisen tietosanakirjan mukaan sen aukko on kymmenen metriä leveä, ja muiden kaarien leveys pienenee kohti molempia päitä. Silta on saman lähteen mukaan seitsemänkymmentäseitsemän metriä pitkä ja seitsemän metriä leveä.

Siirry sitten sillan länsipuolelle, sillä siellä on kaksi inskriptiota. Yhden sanotaan olevan niin kulunut, ettei sitä voi lukea, ja toinen on vaurioitunut; silti arabiankielisten inskriptioiden sijainti auttaa ymmärtämään sillan ikää. TDV:n mukaan silta rakennettiin vuonna 1222 sulttaani I. Alaeddin Keykubadin määräyksestä. Kulttuuriinventaario ja Wikipedia puolestaan kertovat, että rakennuksen teki sulttaanin nimissä tuolloinen Ankarassa toimiva Kızıl Bey. Nämä kaksi kuvausta voivat täydentää toisiaan. Tarkastele kiviä tarkasti ja etsi muita rakennuksia, joista on peräisin koristeltuja tai kirjoitettuja kiviä. TDV mainitsee, että rakennuksessa käytettiin myös antiikin aikaisista rakennuksista peräisin olevia kiviä. Lähteet eroavat toisistaan materiaalin suhteen; TDV ja turkin Wikipedia sanovat andesiittiä, kun taas kulttuuriinventaario ja englanninkielinen Wikipedia sanovat basalttia. Voit itse päättää, mihin kivi muistuttaa väriltään ja koostumukseltaan.

Seuraavaksi kävele sillan päällä toiselle puolelle; nykyään silta on avoinna vain jalankulkijoille. Huomaat betonipinnoitteen ja metallikaiteet; lähteiden mukaan nämä on lisätty myöhemmin, ja 1960-luvulla tehtyjen teiden kunnostustöiden yhteydessä käytettiin betonia. Nämä kerrokset ovat merkki siitä, että siltaa on käytetty tienä vuosisatojen ajan. TDV:n mukaan siltaa on kunnostettu useita kertoja, ja vuonna 1970 tehdyssä kunnostuksessa pyrittiin palauttamaan sen alkuperäinen ulkonäkö. Rakennus on rekisteröity 8. elokuuta 1959. Kulttuuriinventaarion mukaan silta sijaitsee siinä kohdassa, jossa İncesu-, Hatip- ja Çubuk-joen yhteydessä. Yritä lö

Museo sijaitsee Kone- ja Kemian Teollisuuslaitoksen (MKE) päätoimiston alueella Tandoğanissa. Sinne pääsee kävellen muutaman sadan metrin matkan Ankaray-rautatien Anadolu/Anıtkabir-asemalta. Koska kyseessä on laitoksen alue, noudata sisäänkäynnissä olevien virkamiesten ohjeita. Kulttuuriportaalin mukaan museo avattiin 22. toukokuuta 2013, ja sisäänpääsy on ilmainen. Tarkista kuitenkin ajantasaiset aukioloajat suoraan laitoksen tiedotteista. Ennen sisäänkäynnistä varaa hetki rakennuksen ulkopuolelle. Wikipedian mukaan alueella sijaitsi II. Abdülhamidin aikana rakennettu ratsuväen kasarmialue, ja Turkin itsenäisyyssodan aikana Istanbulista Anatoliaan salakuljetettua sotatarviketta säilytettiin täällä. Rakennus tuhoutui täysin tulipalossa 20. marraskuuta 1922. Saman lähteen mukaan Atatürk saapui paikalle tulipalon jälkeen ja lausui siellä kuuluisan "Turkkilainen, ylpeä, ahkera, luotettava" -lauseen. Nykyinen rakennus on rakennettu uudelleen tulipalon jälkeen, ja sitä on käytetty laitoksen eri osastoille vuoteen 2013 asti.

Aloita vierailu sisäänkäynnissä olevalla muotokuvagallerialla; Kulttuuriportaalin mukaan täällä on esillä laitoksen johtajien muotokuvia. Muotokuvien edessä voit muodostaa mielessäsi käsityksen laitoksen historiasta. Kuten Kuren tietosanakirja kertoo, laitoksen juuret ulottuvat Fatih Sultan Mehmetin aikaan perustettuun Tophane-i Amire -tehtaaseen, ja se muuttui vuonna 1921 Askeri Fabrikalar Umum Müdürlüğü -nimiseksi ja sai nykyisen nimensä vuonna 1950. Saleissa on esillä aseita, ammuksia, jyrsimiä, poria ja painukoneita osmanien ja tasavallan kausilta. Vietä hetki näiden koneiden äärellä, sillä museon pääpaino on itse tuotannossa, ei niinkään aseissa. On mielenkiintoista nähdä rinnakkain patruunatuotantokoneita ja laitoksen siviilituotteita, kuten paristoja, sähkömittareita ja liesiä, mikä osoittaa, kuinka tehdas siirtyi sotatarviketuotannosta kodintarvikkeiden valmistukseen sodan jälkeen.

Älä missaa Wikipedian mukaan erityisen merkittävä Gazi Kovan -tykinkuula. Lähteen mukaan tämä tykinkuula täytettiin kahdeksan kertaa vuoden ja puolen aikana Turkin itsenäisyyssodassa ja sitä käytettiin yhdeksällä rintamalla. Varaa aikaa myös seinillä oleville Turkin itsenäisyyssodan valokuville ja laitoksen sanomalehden lehtileikkeille. Sen jälkeen siirry ulkoalueelle; Wikipedia kertoo alueen olevan 10 000 neliömetriä

Poistu Beşevler-pysäkiltä ja kävele Gazi-yliopiston pääkampukselle. Päärakennus on kampuksen silmiinpistävin rakennus. Tämä ei ole museo, vaan aktiivinen rakennus, jossa toimivat rehtorin toimisto, Gazi-opettajakorkeakoulun dekaani ja laboratoriot. Siksi suunnittele viettäväsi suurimman osan matkasta rakennuksen ulkopuolella, tarkastellen sen julkisivua. Siirry ensin sellaiseen paikkaan, josta voit nähdä rakennuksen edestä, pääakselin varrelta. "Küre Ansiklopedisi" kertoo, että arkkitehti Kemaleddin käytti osmanialaiseen arkkitehtuuriin kuuluvia elementtejä, kuten kaaria, mosaiikkeja, koristeellisia räystäitä ja symmetrisiä sisäänkäyntejä, moderneissa rakennusprojekteissaan. Etsi näitä elementtejä järjestyksessä rakennuksen julkisivulta: sisäänkäynnin symmetria, kaarit ja räystään varjo. Kemaleddinin tätä tyyliä kutsutti myöhemmin "Ensimmäiseksi kansalliseksi arkkitehtuurisuuntaukseksi", ja tämä rakennus on tämän suuntauksen viimeisistä suurista esimerkeistä.

Rakennuksen historiassa on mielenkiintoinen ristiriita. Gazi-yliopiston artikkelin mukaan rakennuksen peruskivi laskettiin 8. elokuuta 1927, kun taas Kemaleddin kuoli samana vuonna heinäkuussa Ankarassa. Eli arkkitehti ei voinut nähdä oman viimeisen teoksensa peruskivenlaskuseremoniaa. Englanninkielisen Wikipedian mukaan rakennus valmistui kahdessa ja puolessa vuodessa ja se oli suunniteltu viidelle sadalle sisäopiskelijalle. Saman lähteen mukaan tontti oli 360 hehtaarin kokoinen alue, joka oli ostettu symbolisella hinnalla Atatürk-metsätilalta. Tuohon aikaan kampus oli noin neljän kilometrin päässä Ulusista, ja sen ympäristö oli karua maastoa; alueelle kaivettiin pohjavesikaivoja metsitystä varten. Kun näet nykyään ympäröivän vihreän alueen, muista tämä tieto ja kuvittele, kuinka koulu perustettiin karuun maastoon. Kampuksella sijaitseva urheiluhalli, jonka suunnitteli Ernst Egli, valmistui vuonna 1930, ja myöhemmin lisätyt rakennukset ovat saattaneet heikentää päärakennuksen alkuperäistä luonnetta.

Rakennus on Gazi-opettajakorkeakoulun kotipaikka. Se perustettiin nimellä Orta Muallim Mektebi, sai nimen Gazi vuonna 1929 ja muuttui vuonna 1976 Gazi Eğitim Enstitüksi. Englanninkielinen Wikipedia mainitsee, että koulu on kouluttanut yli 30 000 yläkouluopettajaa. Sen opettajien joukossa ovat olleet kirjailija Ahmet Hamdi Tanpınar ja musiikkipedagogi Eduard Zuckmayer, ja sen alumnien joukossa ovat R

Atatürkin talo sijaitsee Atatürk Orman Çiftliği -nimisen maatilan alueella, ja sitä ylläpitää maatilan johtokunta. Maatilan virallisella verkkosivustolla ilmoitetaan, että sisäänpääsy on ilmainen, mutta siellä on myös ilmoituksia, joiden mukaan talo on suljettu juhlapyhinä ja huoltokausina, joten on hyvä tarkistaa verkkosivusto ennen vierailua. Suosittelemme, että tutustutte rakennukseen kerros kerrokselta ulkopuolelta alkaen. Ensin pysähtykää rakennuksen eteen ja katselkaa sen julkisivua: talo on kolmikerroksinen ja sen väri on vaaleanpunainen. Virallisen verkkosivuston mukaan talo on kopio Atatürkille lapsena kuuluneesta talosta Thessalonikissa, ja se on rakennettu samoilla suunnitelmilla ja mitoilla. Talo avattiin yleisölle seremoniallisesti 10. marraskuuta 1981. Kulttuuriministeriön sivulla on maininta päivämääränä 19. toukokuuta 1981, ja Wikipediassa kerrotaan, että tämä oli rakennustyön aloituspäivä. Tämä yksityiskohta osoittaa, että kopio rakennettiin vuoden sisällä Atatürk'in syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Kivipolkua pitkin sisään päästyäsi näet ensimmäisessä kerroksessa aulaa, varastohuoneita ja palvelijoiden huoneita. Pysähtykää hetkeksi ja miettikää, miten talossa asuttiin; tämä on alue, jossa säilytettiin tavaroita ja jossa hoidettiin päivittäisiä askareita. Toiseen kerrokseen noustessanne näette olohuoneen, keittiön, oleskeluhuoneen ja vierashuoneen. Huomatkaa, että olohuone toimii ikään kuin käytävä, joka yhdistää huoneita. Kolmannessa kerroksessa on jälleen olohuone, Atatürk-huone ja museohuone. Virallisen verkkosivuston mukaan Atatürk-huoneen mitat ovat 3,86 metriä x 2,82 metriä; huoneeseen astuttuasi huomaatte, kuinka pieni se on. Lattiassa on punaisen ja valkoisen värinen matto, jossa on vihreitä ja mustia kukkia. Sisäänkäynnin oikealla puolella, seinää pitkin, on jalustalla oleva pronssinen patsas. Katselkaa jalustalle asetettua Thessalonikin grillin, seinää pitkin asetettuja olkikoreja ja katosta roikkuvaa messinkistä kaasulamppua. Museohuoneessa on myös vieraskirja, johon voitte halutessanne jättää viestin.

Museohuoneessa on esillä henkilökohtaisia esineitä. Virallisen verkkosivuston mukaan esillä on muun muassa harmaa puku, lippalakki, smokki, sylinterihattu, marsalkkapuku, huivi, kahvikuppi ja kävelykeppi. On mielenkiintoista ajatella näitä esineitä os

Yumurtatepe on pyöreä, vihreä kukkula, joka kohoaa asuinalueiden keskelle Çamlıca-alueella. Ensi silmäyksellä se saattaa näyttää puiston kumpulta, mutta kyseessä on korkean arvoisen arkeologisen alueen. Ali Cengizkanin kirjoituksen mukaan kukkula on rekisteröity vuonna 1972 ja luokiteltu korkean arvoiseksi arkeologiseksi alueeksi 5. maaliskuuta 1991. Siksi ennen kukkulalle kiipeämistä on hyvä tarkistaa ympäristön kylteistä ja varoituksista; jos nousu ei ole sallittu, kukkulaa voi ihailla myös kävelyreitiltä. Ennen kuin nouset, kävele ensin rauhallisesti kukkulan ympäri ja tarkastele sen muotoa eri näkökulmista. "Munan" muoto tulee parhaiten esiin sivulta katsottuna. Kulttuuriinventaariossa kerrotaan, että kukkula tunnistettiin vuonna 1967 ODTÜ:n Frigien hautausmaan pelastustyöprojektissa 20. tumulukseksi.

Tämän kukkulan tarina on virheen korjaamista, ja sen vierailun ilo syntyy siitä, että voi pohtia näitä asioita paikan päällä. Turkkilaisen Wikipedian mukaan kunta aloitti rakennustyöt kukkulalla, minkä seurauksena Anatolian sivilisaatiomuseo teki kaivauksia vuosina 1986–1987. Kaivauksissa löydettiin noin puoli metriä maan alla sijaitseva, soikean muotoinen rakenteen jäännös. Wikipediassa kerrotaan, että tämä rakenne on noin seitsemänkymmentä senttimetriä korkea. Kun olet lähellä kukkulan huipulla, kuvittele, että tämä jäännös on juuri jalkojesi alla. Kaivostoiminnan tutkimus- ja etsintävirasto etsi sähkömagneettisilla menetelmillä hautakammioita ja havaitsi, että kukkulan länsipuolella saattaa olla sopiva ontelo noin 10–15 metrin syvyydessä, mutta kaivaukset eivät tuottaneet tuloksia. Kulttuuriinventaariossa todetaan, että kukkula ei olekaan Frigien tumulus, vaan siellä sijaitsee strateginen keskus, joka on peräisin varhaiselta pronssikaudelta. Wikipediassa mainitaan myös, että alueella ei sijaitse suurta asutusta, vaan se on saattanut toimia esimerkiksi vartiopaikkana. Cengizkan puolestaan yhdistää kukkulan Frigien aikaan, mikä tarkoittaa, että ajoitus on edelleen kiistanalainen.

Kukkulalla on myös muistomerkkipuoli. Ali Cengizkanin mukaan Münir Hayri Egeli muisteli, että hän oli kerran sanonut tästä pienestä kukkulasta, joka sijaitsee maatilan pääväylän vastapäätä: "Tähän pieneen kukkulaan voitaisiin rakentaa minulle pieni ja kaunis hautakammio." Tästä syystä kukkula tunnetaan