Siirry pääsisältöön
Radar Türkiye
Löydä tapahtumat sovelluksessa
Avaa
Radar Türkiye

Istanbulin modernin vesihistorian tarina: Terkos-altaasta hanuihin.

Istanbul ei ole rakennettu suuren järven tai joen varrelle, joten sen koko historian ajan vettä on jouduttu tuomaan kaukaa.

Radar TürkiyeRadar Türkiye15 Ekim 202641
Ei vielä arvioita

Kirjaudu sisään tykätäksesi ja arvioidaksesi

Istanbulin modernin vesihistorian tarina: Terkos-altaasta hanuihin.

Istanbul ei ole rakennettu suuren järven tai joen rannalle, joten sen koko historian ajan vettä on jouduttu tuomaan kauas. İSKİ:n (Istanbul Su ve Kanalizasyon İdaresi) historiassa tämä pitkä tarina on jaettu kolmeen aikakauteen: Rooma, Bysantti, Osmanien valtakunta ja tasavalta. Sillat, patoot, säiliöt ja suihkulähteet ovat tämän tarinan tunnetuimpia osia, ja kaupungissa on jo valmiita reittejä, joita pitkin niitä voi tutkia. Tämä teksti puolestaan tarkastelee tarinan vähemmän tunnettua osaa, eli aikaa 1800-luvun lopulta nykypäivään, jolloin vettä alettiin pumppaamaan höyrypumpuilla, johdettiin putkien kautta taloihin ja varastoitiin patoihin. Lopuksi kerromme, missä näitä rakennelmia voi nykyään nähdä. Suihkulähteestä putkeen.

Osmanien valtakunnan aikaan Istanbulissa vesi jaettiin painovoiman avulla, eli veden luonnollisen virtauksen avulla. Vesi otettiin lähteistä, kulki putkissa ja tunneleissa, ylitti laaksoja siltojen avulla, jaettiin jakelupisteissä, ja sen painetta säädeltiin vesimittareilla, ennen kuin se saavutti suihkulähteet. İSKİ:n mukaan vettä jaettiin jokaisessa jakelupisteessä mitattuna, ja mittayksikkönä käytettiin "lule"-nimistä astiaa. Tämä järjestelmä riitti ylläpitämään paikallisia suihkulähteitä, mutta se ei pystynyt toimittamaan vettä korkeisiin, monikerroksisiin rakennuksiin. 1800-luvun jälkipuoliskolla Beyoğlussa ja Galatassa yleistyneet kerrostalot olivat uuden kaupungin merkki, joka tarvitsi paineistetun veden. Ratkaisu saatiin etuoikeuksien avulla. İSKİ:n historian mukaan vuonna 1868, sultanin Abdülazizin aikana, ranskalaiselle yritykselle myönnettiin etuoikeus, ja syntyi yritys, jonka virallinen nimi oli "Dersaadet Anonim Su Şirketi", mutta jota kansan suussa kutsuttiin "Terkos Şirketiksi". Yrityksen tehtävänä oli toimittaa vettä Terkos-järvestä Beyoğluun, Galataan, Haliç-lahden länsirannalle ja Istanbulin eurooppalaiseen osaan. Marmara-yliopistossa laaditun väitöskirjan mukaan yritys oli monikansallinen osakeyhtiö, joka myi vettä tilausperusteisesti ja vesimittareiden avulla. Saman tutkimuksen mukaan sopimuksessa oli myös määräyksiä sairaaloille, sotilasyksiköille ja palokunnille annettavasta ilmaisesta vedestä. Ajatus vesimittareista jokaisessa kodissa saapui Istanbuliin tämän yrityksen myötä. Terkosin höyrypumput.

Yrityksen ensimmäinen rakennelma oli vuonna 1883 Terkos-jär İSKİ:n vesiversivusta kerrotaan, että asema toimi vuoteen 1967 asti ja että se on nykyään suojeltu teollisuusmuseo. Itse järvi on edelleen kaupungin vesivarojen luettelossa nimellä Terkos-pato, ja sen käyttöönotto vuosi on edelleen merkitty vuodeksi 1883.

Anatolian puolen yritys ja Elmalı:
Anatolian puolella yritys sai oman yrityksensä samoina vuosina. İSKİ:n mukaan vuonna 1888 perustettiin Üsküdar Kadıköy Su Şirketi, ja vuonna 1893 rakennettiin ensimmäinen Elmalı-pato Elmalı-puroon. Putkisto asennettiin Anatolian Hisarista Bostancıin ulottuvalle rannikkoalueelle. Padon veden puhdistamiseen tarkoitettu laitoksen, pumppaamo, Baglarbaşıin ulottuva vesijohto ja Baglarbaşı-vesitankki kuuluivat myös tälle yritykselle. Elmalı 2 -pato, joka sijaitsee Çavuşbaşı Çayı -joen varrella, lisättiin vuonna 1950. Nykyään nämä kaksi patoa yhdessä muodostavat yhden kaupungin pienimmistä vesilähteistä, mutta ne ovat paikka, josta sana "pato" tuli ensimmäisen kerran tunnetuksi Istanbulissa.

Hamidiye-vesi ja Cendere-asema:
Paineellisten verkostojen rakentamisen myötä vesilähteet kasvoivat edelleen. İSKİ:n historian mukaan merkittävin näistä on Sultan II. Abdülhamidin aikana rakennettu Hamidiye-vesi. Kemerburgazin lähteistä otettu vesi toimitettiin Beyoglun alueen kasarmiin, palatsiin ja noin viiteen kymmeneen suihkulähteeseen. Lähteet eroavat hieman historiallisten tietojen suhteen; İSKİ antaa järjestelmän perustamisvuodeksi 1904, kun taas asemasta kertovat lähteet mainitsevat, että Cenderen pumppaamo aloitti toimintansa vuonna 1902. Cendere Hamidiye -pumppaamo perustettiin Cendere-laaksoon, jotta se voisi pumpata lähteistä kerättyä vettä kaupunkiin. Istanbulin metropolihallinnon kirjastosivun mukaan asema rakennettiin, koska Taksimin vesihuolto ei riittänyt kasvavaan tarpeeseen, ja se toimitti noin 1 200 kuutiometriä vettä päivässä noin sataan suihkulähteeseen, mukaan lukien Yıldız-palatsin suihkulähteet. Rakennus toimi 1990-luvulle asti, minkä jälkeen se alkoi toimittaa vettä vain muutamiin suihkulähteisiin. Wikipedian artikkelin mukaan höyrykattilat olivat valmistettu Sveitsissä, ja 1960-luvulla höyrykoneet siirrettiin vanhaan asemaan Terkosissa, ja niiden tilalle asennettiin sähköpumput. Rakennuksen 33 metrin korkuinen tiilipiippu romahti ajan myötä. Vuoden 1999 maanjäristyksen jälkeen aloitettiin työt rak Terkos-yhtiön osti Istanbulin kaupunginvaltuusto, ja 27. toukokuuta 1933 päivättyllä lain nro 2226 Istanbulin vesihuoltolaitos (İSKİ) perustettiin. Laitos oli organisaatio, joka toimi kaupungin alaisuudessa, mutta jolla oli oma oikeudellinen statuksensa. Tänä aikana Terkosin pumppaamoa ja Kağıthanen puhdistuslaitoksen kapasiteettia lisättiin, ja höyrykäyttöiset pumput korvattiin sähköpumpuilla. Terkoksen ja Silahtarağan välille vedettiin sähkölinja, Çırpıcıin kaivettiin pohjavesikaivoja, ja sinne perustettiin myös pumppaamo.

**Patojen aika**

Väestön kasvaessa järvien ja lähteiden vesi ei enää riittänyt, ja Istanbul siirtyi patojen aikakauteen. İSKİ:n mukaan Ömerlin pato ja Alibeyn pato otettiin käyttöön vuonna 1972, ja Şilen Darlığın pato sekä Büyükçekmecen pato vuonna 1989. Ömerlin pato on edelleen kaupungin suurin vesilähde, ja sen vedestä saa lähes koko Aasian puolen. Büyükçekmecessä järven yhteys mereen katkaistiin, ja siitä muodostettiin patolampi. Vuonna 1981 perustettiin Istanbulin vesihuoltolaitos (İSKİ), ja vuonna 1984 se liitettiin metropolikunnan alaisuuteen. 1990-luvulla vesihuollon etsintä ulottui syvälle Traakiaan. Istrancen puroihin rakennettiin Düzderen, Kuzuluderen, Büyükderen, Sultanbahçederen ja Elmalıderen patoja vuosien 1995 ja 1997 välillä. Kazandere otettiin käyttöön vuonna 1997, ja Pabuçdere vuonna 2000. İSKİ:n mukaan nämä kaksi patoa yhdistettiin 2507 metrin pituisella tunnelilla, ja Kazanderen ylimääräinen vesi johdettiin Pabuçdereen. Sazlıderen pato otettiin käyttöön vuonna 1998 lähellä Küçükçekmecen järveä.

**Vesi Bosporuksen alta**

Viimeinen suuri askel tuli idästä. Vuonna 2004 Şilen alueen Göksu- ja Çanak-puroista otettiin vettä Yeşilçay-säännöstelyaltaalla. Vuonna 2007 Düzcen ja Sakaryan rajalla sijaitsevasta Melen-joesta aloitettiin vedenotto; İSKİ:n mukaan ensimmäisessä vaiheessa voidaan ottaa 268 miljoonaa kuutiometriä vettä vuodessa, ja toisessa vaiheessa 575 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Melenin veden siirtämiseksi Euroopan puolelle kaivettiin tunneli Bosporuksen alta. Wikipedian mukaan Bosporuksen vesitunneli on 5,5 kilometrin pituinen rakennelma, joka kulkee noin 135 metrin syvyydessä Sarıyerin ja Beykozun välillä. Terkoksen Tässä on ehdotus retkelle, joka esittelee järveä ja sen ympäröiviä metsiä. Voit yhdistää tämän retken samaan päivään. Parhaat paikat patojen näkemiseen ovat Ömerli ja Büyükçekmece. Ömerli-padon järvi ulottuu Çekmeköy'n ja Şilen välisten metsien alueelle. Koska rannikkoalue on juomaveden suojelualuetta, näkymät ovat rajoitettuja vain niihin kohtiin, jotka ovat tien varrella, ja alueen varoituskylttejä on noudatettava. Büyükçekmece-järvi puolestaan on helposti saavutettavissa kaupungista sen läheisyyden vuoksi, ja se on yksi helpoimmin tavoitettavissa olevista vesilähteistä.

Käytännön vinkkejä:

Monet tässä kuvatut paikat ovat kaukana toisistaan, joten älä yritä vierailla kaikissa yhden päivän aikana. On järkevämpää sijoittaa Cendere kaupungin alueella sijaitsevaan päiväretkeen, Terkos pohjoiseen suuntautuvaan viikonloppureissuun ja Büyükçekmece länsirannikolle. Useimmat vesilaitokset sijaitsevat suojelualueilla, joten ota aidat, varoituskyltit ja valokuvauskielto vakavasti. Ja seuraavan kerran, kun avaat hanan, muista, että vesi on voinut tulla Istrancasta, Ömerlistä tai Melenistä.

Lähteet:

Kommentit

0/1000

Kirjoita ensimmäinen kommentti