Siirry pääsisältöön
Radar Türkiye
Löydä tapahtumat sovelluksessa
Avaa
Radar Türkiye

Burssin silkin jalanjäljillä, toukasta kankaaksi.

Kävellessäsi Bursan historiallisella torilla, ohitat silkillä tunnetun karavanserin, kultaseppien täyttämän kauppahallin ja liikkeiden, joiden ikkunoissa on esillä silkkihuiveja. Tämä näky ei ole sattumaa.

Radar TürkiyeRadar Türkiye30 Eylül 2026
Ei vielä arvioita

Kirjaudu sisään tykätäksesi ja arvioidaksesi

Burssin silkin jalanjäljillä, toukasta kankaaksi.

Kun kävelet Bursa kaupungin historiallisella torilla, ohitat silkkiin liittyvän kauppapaikan, kultaseppien täyttämän rakennuksen ja liikkeiden, joiden ikkunoissa on silkkihuiveja. Tämä näky ei ole sattumaa. Kaupungin viidensadan vuoden historiaan on suurelta osin vaikuttanut pieni toukka, sen kutoma kotelo ja siitä saatava lanka. TDV:n (Turkin uskonnollisen säätiön) islamilaiseen tietosanakirjaan kirjoitetussa artikkelissa historioitsija Halil İnalcık toteaa selvästi, että silkkituotanto ja -kauppa olivat Bursan vaurauden pääasiallinen lähde. Tässä artikkelissa kerromme silkkitoukan matkasta, joka alkaa viikunalehdillä, Iranista saapuvista karavaaneista, Koza Hanin pihalla järjestettävästä kotelotoresta ja siitä, missä voit nähdä Bursa-silkkiä nykyään. Viikunalehdestä koteloon:

Silkki on luonnollinen kuitu, joka muodostuu kahdesta ohuesta kuidusta, joita silkkitoukka (Bombyx mori) erittää toukkavaiheessaan, ja jonka pinta on päällystetty hartsin avulla. Julkaisun mukaan, joka on ilmestynyt DergiPark-julkaisussa, yhdestä kotelosta saatavan jatkuvan langan pituus voi olla jopa 3000 metriä. Tämän toukan ainoa ravinto on viikunalehti; Kauppaministeriön vuonna 2019 julkaisemassa raportissa todetaan myös, että viikuna on silkkitoukan ainoa ravinnonlähde. Siksi viikunatarha on välttämätön siellä, missä on koteloita. Samassa raportissa annetaan myös nykyisen tuotannon aikataulu. Turkissa silkkitoukkia voidaan ruokkia kaksi kertaa vuodessa, mutta tehokkuuden vuoksi ruokintaa tehdään vain keväällä. Toukat, jotka kuoriutuvat munista, toimitetaan tuottajille huhtikuun alussa Egeanmeren ja Välimeren alueilla, ja huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa muilla alueilla. Ruokintaan kuluu noin kuukausi ja koteloiden kutomiseen kymmenen päivää, joten kokonaisuutena työhön kuluu neljäkymmentä päivää. Munat valmistetaan laatikoihin, joissa on noin 20 000 elävää munaa, ja yhdestä laatikosta voidaan saada 40–44 kilogrammaa koteloita. Bursalla on myös omia silkkitoukkalajejaan. Maatalous- ja metsäministeriön Bursan aluetoimiston vuonna 2019 julkaiseman uutisen mukaan toimiston alaisuudessa toimivassa silkkitoukkatuotantokeskuksessa vuonna 1992 käynnistetty projekti, jonka tarkoituksena on suojella silkkitoukkien geneettistä perimää, ylläpitää kahdeksaa eri linjaa, joihin kuuluu muun muassa Bursa Beyazı ja Bursa Beyazı Desenli. Samassa u Inalığın kertoman mukaan vuonna 1479 Iranista tuodun silkkin hinta oli noussut 150 000 venetsialaiseen kultaan. Genovalaiset, venetsialaiset ja florentilaiset, joilla kaikilla oli kaupallisia edustajia Bursassa, kilpailivat keskenään saadakseen silkkiä. Vuonna 1501 florentilaisen Medici-sukun edustaja Maringhi merkitsi ylös, että yhden silkkiastian myynti tuotti 70–80 dukatin voittoa. Kaupungin taloudellista merkitystä osoittavia lukuja on myös muita. Saman lähteen mukaan vuonna 1487 Bursaan tuoduista tavaroista perittyjen verojen vuosittainen kokonaismäärä oli 140 000 dukattia. Samassa tutkimuksessa mainitaan myös, että Bursan tuotteet kulkivat Brašovin kautta Unkariin ja sieltä edelleen Itä- ja Keski-Eurooppaan. Lyhyesti sanottuna Bursa oli Silkkireitin länsipäässä sijaitseva markkinapaikka, joka yhdisti idän ja lännen.

Bursan silkkiä ei ainoastaan ostettu ja myyty, vaan sitä myös tuotettiin kaupungissa. Inalığın mukaan Bursassa oli vuonna 1502 yli tuhat kangaspudotusta. Tietosanakirjan silkki-artikkelissa kerrotaan, että kaupungin käsityöläisjärjestöt jakoivat silkikankaat ryhmiin, kuten sametti, damasti, tafetta ja atlast. Nämä kankaat eroteltiin käytetyn langan määrän, hienouden ja sen mukaan, olivatko niihin kudottu kulta- tai hopealankoja. Bursan damasti ja kultalangasta kudottu sametti olivat aikansa halutuimpia silkkituotteita, ja niillä oli laaja ostajakunta Euroopassa, Egyptissä ja Iranissa. Kulttuuriministeriön kulttuuriverkossa kerrotaan, että 15.–17. vuosisatojen aikana Bursasta tuli silkkituotteiden keskus, ja näitä tuotteita, joita tuotettiin osmanien hovin valvonnassa, käytettiin sekä hovin omiin tarpeisiin että koristamaan eurooppalaisia hoveja.

Koza Hanin synty

Tämä vilkas kauppa vaati rakennusta. TDV Islam-tietosanakirjan Koza Han -artikkelin mukaan rakennustyöt aloitettiin maaliskuussa 1490 ja se avattiin 29. syyskuuta 1491. Hanin rakennutti II. Bayezid. Kulttuuriverkossa todetaan, että rakennuksen tarkoituksena oli tuottaa tuloja Istanbulin moskeille ja medressoille, ja että arkkitehti oli Abdül-Ula Bin Pulad Şah ja rakennusmestari Şuca Bin Karaca. Han sijaitsee Orhan Gazin moskeijan ja Ulu Camin välisellä alueella. Nykyään yleisesti tunnettu rakennus tunnetaan eri nimillä vanhoissa lähteissä. TDV-artikkelissa mainitaan nimet Yeni Han, Simkeş ja İpek Hanı, kun taas kulttuuriverkossa lisät Piha-alueen keskellä sijaitseva pieni rakennus on hanin symboli. Kahdeksankulmainen, kupolilla varustettu rakennus, jota kutsutaan mescidiksi, kohoaa alapuolellaan olevan, vesialtaalla varustetun pesupaikan yläpuolella, ja sinne pääsee portaita pitkin. Bursa Uludağ -yliopiston historiantutkija, professori Hasan Basri Öcalan, jonka kanssa Anadolu Ajansı haastatteli vuonna 2024, kuvailee tätä rakennusta yhtenä kahdesta Turkissa säilyneestä rakennuksesta, joka on säilyttänyt alkuperäisyytensä. Han restauroitiin vuosina 1671-72 ja 1785, ja sille tehtiin perusteellinen kunnostus 1950-luvulla. Osmangazi kunnan mainosten mukaan tämä oli paikka, jossa silkkiämyyntiä hallinnoitiin vuosisatojen ajan. Bursa tuotti itse silkkinsä.

Ajan myötä myös raaka-aineet alkoivat tulla Bursasta. TDV:n silkkiä koskevan raportin mukaan 1500-luvulla silkintuotantoa ei näytä olevan Anatoliassa, mutta 1600-luvulta lähtien Bursa sai mainetta yhtenä tärkeimmistä silkintuotannon keskuksista. DergiParkin tutkimus kertoo, että 1700-luvulla anatolialaista silkkiä pidettiin parempana kuin iranilainen silkki, ja eurooppalaisten kutojien kiinnostus anatolialaiseen toukkakilpaan kasvaessa alue muuttui silkintuotannon keskuksesta silkkiä tuottavaksi paikaksi. 1800-luku oli koneiden vuosisata. Ensyklopedian mukaan vuodesta 1838 lähtien alueelle tuotiin höyrykoneita, joita kutsuttiin "keinuiksi" ja joita käytettiin silkkiä tuottamiseen toukkien koteloista. Kauppaministeriön raportin mukaan silkintuotanto alkoi vuonna 1845, kun Bursa perustettiin 60 keinuun varustettu tehdas. Sen jälkeen alkoivat vaikeat ajat. Turkin historian instituutin julkaisussa "Belleten" julkaistussa artikkelissa kerrotaan, että 1860-luvun jälkeen silkkiperhosissa esiintyneet taudit pysäyttivät alan. Saman artikkelin mukaan Düyun-ı Umumiye -hallinto, joka sai oikeuden kerätä silkkiäveroja ja hallita Turkin ulkoisia velkoja, otti keskeisen roolin alan elvyttämispyrkimyksissä. Koulusta kooperatiiviin.

Ratkaisujen etsinnän konkreettisin askel oli koulu. DergiParkin tutkimuksen mukaan Düyun-ı Umumiye -hallinnon tukema ensimmäinen silkkituotantokoulu, Harir Darüttalimi, avattiin Bursassa vuonna 1888 ja siellä aloitti 12 oppilaalla. Samankaltaisia kouluja perustettiin myöhemmin myös Antalyassa, Amasyassa, Beirutissa ja Elazığissa. Kauppaministeriön Jos etsit paikallisesti tuotettua silkkiä, voit kysyä myyjältä, mistä tuote on peräisin. Muutama askel hanin takana sijaitsee Yıldırım Bayezidin 1300-luvun lopulla rakennuttama Bedesten. Kulttuuriportaali kuvailee sitä ensimmäiseksi osmanien aikaisena bedestenina; aikoinaan kaupungin arvokkaimpia tuotteita myytiin, ostettiin ja säilytettiin täällä. Nykyään siellä on kultakauppojen alue. Kulttuuriministeriön maailmanperintösivusto kuvailee Orhan Gazin kompleksin ja sitä ympäröivän hanien alueen, sen suurten hanien, bedestenin ja markkinoiden, olevan kaupungin kaupankäynnin sydän jo 1300-luvulta lähtien. Turkin Wikipedian luettelon mukaan myös İpek Han kuuluu tähän maailmanperintökohteeseen. Jos haluat nähdä silkkituotannon prosessin alusta loppuun, on olemassa vielä kaksi paikkaa. Bursan kaupunginmuseossa on erillinen silkkiosasto, joka on suunniteltu vanhojen käsityöläisten liikkeiden esittämiseksi. Kaupunki esittelee tätä osastoa museon suosituimpien alueiden joukossa. Lisäksi Umurbeyn silkkituotanto- ja suunnittelukeskuksessa, jonka kaupunki on perustanut entiseen tekstiilitehtaaseen "elävän museon" periaatteella, voidaan opastetulla kierroksella nähdä silkkituotannon prosessi toukkien kutumisesta lankojen ja kankaiden valmistukseen.

Käytännön vinkkejä:

Hanien alue sijaitsee kaupungin keskustassa, Ulu Camin ja Orhan Gazin moskeijan välissä, ja kaikki paikat ovat kävelyetäisyydellä. Koza Hanin pihalla on rauhallisempaa aamulla. Tarkista kaupunginmuseon ja silkikeskuksen aukioloajat, ryhmävierailujen ehdot ja mahdolliset maksut suoraan kyseisten laitosten virallisilta verkkosivuilta. Jos olet kiinnostunut toukkakaudesta, suunnittele vierailusi kevään loppuun; Marmarassa toukat alkavat syödä huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa, ja ne kerätään noin neljäkymmentä päivää myöhemmin. Luotettavin tapa tunnistaa silkki ostettaessa on kysyä myyjältä tuotteen koostumus ja valmistuspaikka. Lähteet:

Kommentit

0/1000

Kirjoita ensimmäinen kommentti