Siirry pääsisältöön
Radar Türkiye
Löydä tapahtumat sovelluksessa
Avaa
Radar Türkiye

Bosporuksen rannikkorakennusten tarkastelu mereltä käsin.

Jokainen, joka ylittää Istanbulin salmen laivalla, jossain vaiheessa miettii samaa kysymystä.

Radar TürkiyeRadar Türkiye24 Eylül 202631
Ei vielä arvioita

Kirjaudu sisään tykätäksesi ja arvioidaksesi

Bosporuksen rannikkorakennusten tarkastelu mereltä käsin.

Istanbulinlahden laivalla matkustavat kaikki jossain vaiheessa miettivät samaa kysymystä. Nämä puutalot, jotka on rakennettu aivan veden äärelle, melkein aaltojen sekaan, kenelle ne on rakennettu, milloin ja miksi? Vaikka lahden rannalla sijaitsevat huvilat ovat tunnettu nähtävyys, useimmat niistä ovat edelleen asuinrakennuksia, joten niiden sisätiloja ei pääse näkemään. Tämä teksti pyrkii opettamaan, miten huviloita voi tarkastella ulkopuolelta. Kerromme, mitä kunkin osan tarkoitus on, mistä värit ovat peräisin, mitkä ovat vanhimpia esimerkkejä ja miten voit nähdä niitä nykyään laivasta, rannalta tai museosta. Mitä "yalı" tarkoittaa?

Sana on peräisin kreikan kielestä, jossa "yalos" tarkoittaa rantaa ja rannikkoa. Vanhemmissa teksteissä käytettiin myös arabian kielen sanaa "sahil" (ranta) ja persialaisen kielen sanaa "hane" (talo), joista muodostettiin yhdistelmä "sahilhane" kuvaamaan näitä rakennuksia. Kun rakennus oli hyvin suuri, sitä kutsuttiin "sahilsarayiksi" (rannikkopalatsi). Arkkitehti ja kirjailija Sinan Genim korostaa, että vaikka samankaltaisia rakennuksia on löydetty Meriç-, Porsuk- ja Yeşilırmak-jokien rannoilta sekä Izmirin rantakadulta, "yalı" on rakennustyyppi, joka on erityisesti Istanbulinlahden alueelle ominainen. Turkin islamilaisen tietosanakirjan (TDV) mukaan lahden ja Haliç-lahden rannoilla sijaitsee huviloita, jotka on rakennettu 1600-luvulta 1700-luvun puoliväliin. Istanbulinlahden huvilat saivat lopullisen muotonsa 1700-luvulla. Topkapı-palatsin rannalla sijaitseva Yalı Köşkü -huvila on yksi tämän tyylin edelläkävijöitä; Genim kutsuu vuoden 1592 Yalı Köşkü -huvilaa ensimmäiseksi monumentaaliseksi rakennukseksi, jossa sana "yalı" esiintyy. Lale Devri -aikana, eli sulttaani Ahmed III:n hallituskaudella (1703-1730), Istanbulinlahden ranta alkoi täyttyä valtion virkamiesten, varakkaiden kauppiaiden ja palatsin kanssa yhteydessä olevien perheiden kesäasuntojen myötä. Sanaa "yalı" käytettiin pitkään synonyyminä sanoille "konak" (suuri talo) ja "köşk" (palatsi), ja se viittasi usein taloihin, joissa perheet asuivat kesällä. TDV:n mukaan tämä muutto oli rituaali, joka toistui vuosittain. Nykyään, Turkin Wikipedian mukaan, Istanbulinlahden molemmilla puolilla on noin 360 huvilaa, jotka ovat säilyneet nykypäivään. Huvilan Boğazın rannalla varustetut huvilat koostu yleensä pääkerroksesta, joka ulottui merelle päin, ja yläkerrasta. Nämä ulokkeet tuettiin puukonsolien avulla. Pohjakerros oli palvelutiloja, ja siellä oli kivilaatta, joka oli päällystetty marmorilla tai kalkkikivellä, sekä siihen avautuvia huoneita. Yläkerrassa oli oleskelutiloja, vastaanottohuoneita, makuuhuoneita ja joskus kirjasto. Huviloissa ei yleensä ollut parvekkeita, vaan leveitä kuistia. Myös suhde veteen oli huviloille tyypillistä. Koska aiemmin ainoa tapa päästä huvilaan oli mereltä, laituri oli välttämätön. Genimin mukaan laiturit rakennettiin usein haremirakenteen alle tai haremipuutarhan pieneksi satamaksi. Laiturin päässä saattoi olla kylpylä, ja puutarhan nurkassa kalastuskioski. Sisätiloissa huoneisiin ja kuisteihin sijoitettiin pieniä altaita ja suihkulähteitä, jotta vesi olisi läsnä. Genim mainitsee myös perinteeseen liittyvän asian, joka koski laitureita: merimiehillä ja kalastajilla oli oikeus käyttää näitä laitureita, ja kalastajat saattoivat tarvittaessa levittää ja kerätä verkkojaan siellä. Valkoinen, kalkkimaali ja harmaa

Huviloiden väreistä yksinkertaisimman tiedon antaa TDV. Vaikka ne olivatkin pieniä, huvilat muistuttivat pieniä palatseja, ja ne maalattiin yleensä valkoiseksi tai kalkkimaalilla. Kalkkimaali on luonnollinen pigmentti, joka sisältää rautaoksidia. Anadolu Ajansin vuonna 2024 haastattelema taidehistorioitsija Doç. Dr. Zeynep Emel Ekim kertoo, että tämä maali, jonka sävyt vaihtelivat punaisen lisäksi ruskeaan ja keltaiseen, suojasi puuta auringolta, kosteudelta ja sateelta. Sen levittäminen oli työlästä. Puhdistettuun puuhun levitettiin ensin lyijypitoista pohjamaalia, sitten levitettiin kova tahna, joka oli valmistettu pellavaöljystä ja kalkista, ja pinta hiottiin. Maalia levitettiin tarvittaessa kaksi kerrosta. Koska maalia voitiin levittää vain puuhun, sitä ei nähty kivirakenteissa tai marmorissa. Nykyään monissa paikoissa sen ovat korvanneet helpommat ja edullisemmat synteettiset punaiset pigmentit. Ekim mainitsee, että alkuperäistä kalkkimaalia on käytetty muun muassa Amcazade Hüseyin Paşan huvilassa, Kandillissä sijaitsevassa Kont Ostrorogin huvilassa ja Çengelköyssä sijaitsevassa Sadullah Paşan huvilassa. Kaikki huvilat eivät olleet punaisia. TDV:n mukaan rannikkoalueilla, joilla asui paljon ei-muslimiperheitä, huvilat olivat vankkoja rakennuksia, joiden ulkoseinät oli Yeniköyssä, Tarabyassa ja Büyükderessä oli ulkomaalaisten ja suurlähetystöjen kesäasuntoja, ja joissakin Büyükderen vanhoissa suurlähetystörakennuksissa on edelleen kesäasuntoja. Sarıyerissä taas oli kesäasuntoja keskiluokan perheille. Aasian puolella maaseutumainen luonne on selvempi; puutarhat nousevat rinteeseen kerroksittain. Yksi syy siihen, että rannikko on niin hyvin dokumentoitu, ovat bostancıbaşı-virkailijoiden kirjanpidot. Kun sulttaani matkusti Bosporin salissa kuninkaallisella veneellä, bostancıbaşı-virkailija ohjasi venettä ja antoi tietoa rannikon varrella olevista kesäasunnoista, puutarhoista, palatseista ja laitureista. Näihin tehtäviin tarkoitettuihin, säännöllisesti pidettäviin kirjanpitoihin sisältyy tärkeimpiä asiakirjoja, joiden avulla voidaan jäljittää, kenen omistuksessa mikäkin kesäasunto on ollut eri aikoina. Veneellä liikkumisessa oli omat tapansa. TDV:n mukaan ministerit matkustivat viiden, alemmissa asemissa olevat virkamiehet taas neljän, kolmen tai kahden pariavempien veneiden kyydissä, ja kun vene ohitti kesäasunnon, oli tapana laskea aurinkovarjo alas osoittaakseen kunnioitusta. Vanhin niistä on Amcazade Hüseyin Paşa -kesäasunto.

Bosporin rannalla sijaitseva vanhin säilynyt kesäasunto on Köprülü-sukunsa kuuluisa sadrazam Amcazade Hüseyin Paşa, joka rakennutti sen Aasian puolelle, Kanlican ja Anadoluhisarin väliin. TDV:n mukaan sen rakennusaika on 1699, ja se on määritelty Bosporin ja ehkä koko Istanbulin vanhimmaksi puurakennukseksi. Sen yhteyttä pašalaisen säätiöihin viitataan usein nimellä "Meşruta-kesäasunto". 29. huhtikuuta 1700, Karlofça-sopimuksen jälkeen, Itävallan suurlähettiläs tuotiin sinne merellä seremoniallisesti ja hänet otettiin vastaan. Kesäasunto oli aikoinaan suuri kokonaisuus, jossa oli 20 huoneen harem-rakennus, joka ulottui 80 metriä merelle. 1800-luvulla päärakennukset paloivat tai tuhoutuivat; nykyään jäljellä on vain yksikerroksinen, osittain paalujen varaan rakennettu salihuone. Se on yksikerroksinen, T-muotoinen tila. Keskellä on marmorilla päällystetty neliö, jossa on suihkulähde, ja kolme siipeä nousee hieman ylöspäin. Vaikka ulkopuolelta se näyttää erittäin yksinkertaiselta, sen sisätilat on koristeltu kullanvärisillä koristeilla, norsunluusta ja simpukankuorista valmistetuilla kaap Tämä suunnitelma on yksi parhaista esimerkeistä osmaani-ajan huvilarkkitehtuurista. Siinä on täysin symmetrinen pohjapiirros, jossa on keskeinen sisäpiha ja kaksi toisiaan risteävää akselia. Sisäpiha, joka on suuntautunut merelle, on reunustettu kahdella huoneella kussakin kulmassa, ja sen molemmilla puolilla on kuistit, jotka avautuvat merelle ja puutarhaan. Yläkerrassa sisäpiha levenee, ja sen yllä on matala, kupolin muotoinen katto, joka tuo mieleen huoneen. Pieni, sisäpihaa vastapäätä oleva huone, jossa oletettavasti oli musiikkia, viittaa siihen, että tätä salia käytettiin ruokailu- ja musiikkitilaisuuksiin. Todellinen yllätys on seinissä. Huoneiden sisäänrakennetuissa nicheissä on kaiverrettuja kuvia, jotka esittävät Bosporin ja Kultaisen Hornin rannoilla sijaitsevia huviloita, palatseja ja rantarakennuksia. Yksi niistä kuvaa Topkapın rantarakennusta, joka paloi vuonna 1862; näin ollen huvilan seinät ovat kuin todiste rakennuksista, joita ei enää ole olemassa. Rakennus sai nykyisen ulkoasun vuosien 1949–1951 välisenä aikana, kun arkkitehti Turgut Cansever ja Cahide Tamer kunnostivat sen. Lisäksi se kunnostettiin vuosien 1995–1997 välillä, jolloin Feyza Cansever oli projektin johtaja. Nykyään Tek-Esin -säätiö ylläpitää sitä. Sen punainen julkisivu on helposti tunnistettavissa Çengelköyn edustalla kulkevista laivoista. Kandillissä sijaitsee Kıbrıslı -niminen huvila, ja Kanlıcassa Hekimbaşı.

Anatolian puolella, Küçüksua ylitettyäsi, Kandillin rannalla alkaa Kıbrıslı -niminen huvila. Se rakennettiin 1700-luvun lopulla, ja sen ensimmäinen omistaja oli I. Abdülhamidin pääministereistä, İzzet Mehmed Paşa. Vuonna 1840 Kıbrıslı Mehmed Emin Paşa osti sen, ja se sai nykyisen nimensä. Turkin Wikipedian mukaan se on huvila, jolla on laajin julkisivu Bosporille, ja sen rannikkoviivat ovat 64 metriä. Sen parhaiten säilynyt osa on vastaanottosali (selamlık); siihen pääsee nelisarakkeisen kuistin kautta, ja sen neljässä kulmassa on huoneita. Huomaa, kuinka julkisivu on elävöitetty ulkonemilla ja pitkien, kapeiden ikkunoiden rivillä, kun katsot sitä laivasta. Hieman pohjoisemmalla, Kanlıcan ja Anadoluhisarin välissä, sijaitsee Hekimbaşı Salih Efendi -niminen huvila. Se on saanut nimensä Salih Efendiltä, joka osti sen 1850-luvulla ja joka Vuoden 1995 tulipalossa suuri osa rakennuksesta tuhoutui. Vuonna 1998 aloitettu kunnostus ei perustunut rakennuksen tilaan juuri ennen tulipaloa, vaan sen ulkoasuun 1890-luvulta. Tämä huvila kertoo myös länsimaisten vaikutusten alkamisesta, joka alkoi Dolmabahçen palatsista. TDV (Turkin Historiallisten Arkkitehtuurien Perintö) toteaa, että 1800-luvulla rakennettiin näyttäviä kivitaloja, jotka olivat varustettuina kaikilla uusklassisen tyylin elementeillä, ja joissa marmoria suosittiin. Klassinen julkisivu muuttui länsimaisten elementtien myötä. Mereltä katsottuna puisen ja parvekkeilla varustetun huvilan ja pylväillä varustetun, symmetrisen kivitalon näkeminen vierekkäin on helpoin tapa ymmärtää tämä muutos. Mehtabiye, auringonlasku-talo ja elämän loppu.

Huvilat eivät koostuneet pelkästään päärakennuksista. Genim kertoo, että Rumelian puolen huviloissa oli "mehtabiye" (kuunvalon tarkkailutorni) ja Anatolian puolen huviloissa "güneşlenme köşkü" (auringonlasku-talo). Näissä pienissä, yhden huoneen torneissa, kuten nimestä voi päätellä, tarkkailtiin kuunvaloa tai auringonlaskua vastakkaiselta rannalta. Mieti Bosporin molempien rannikkojen suhdetta valoon: Anatolian puolella, joka on suunnattu länteen, auringonlasku on pääosassa, kun taas Rumelian puolella kuunvalo heijastuu veteen. Tämä elämä päättyi 1900-luvun alussa. TDV kirjoittaa, että ensimmäisen maailmansodan loppu merkitsi myös Bosporin rannikkoläheisen elämäntavan loppua. Taloudellisten vaikeuksien vuoksi perheet eivät enää pystyneet ylläpitämään huviloitaan; suurin osa rannikkohuviloista vaihtoi omistajaa, ja ne alkoivat poiketa alkuperäisestä suunnitelmastaan. Osa niistä tuhoutui myös tulipaloissa. Tulipalot, jotka olivat puun luonnollinen vihollinen, olivat suurin syy Bosporin menettämiensä huviloiden määrän kasvuun. Boğaz Kanuni ja suojelu.

Tänään huviloiden ja niiden ympäristöjen suojelun perusta on 18. marraskuuta 1983 hyväksytty ja 22. marraskuuta 1983 virallisessa lehdessä julkaistu 2960-luvun Boğaz Kanuni. Lain tarkoituksena on suojella ja kehittää Bosporin alueen kulttuuri- ja historiallisia arvoja sekä luonnonkauneutta yleisen edun mukaisesti, ja samalla rajoittaa väestötiheyttä lisäävää rakentamista. Laki jakaa alueen kerroksiin: rannikon takana on näköalue, sen takana on taustamaisema Çengelköy-İstinye -linja kulkee mutkittelevaisesti molempien puolen rannikkoa pitkin, ohittaen Çengelköy'n, Arnavutköy'n, Bebek'in, Kandillin, Anadolu Hissarın, Kanlican, Emirganin ja İstinyen. Bebek-Emirgan -linja, joka liikennöi viikonloppuisin, pysähtyy myös Anadolu Hissarissa ja Kanlicassa. Tarkista ajantasaiset aikataulut Şehir Hatları -yhtiön verkkosivuilta, sillä ne voivat vaihdella. Jos haluat kävellä rannikkoa pitkin, Rumeli yakası -puolen rannikko Bebekistä Rumeli Hissariin ja Emirganiin on hyvä valinta. Emirganissa sijaitseva Şerifler Yalısı on TDV:n mukaan myös "tielaituri", eli se on rakennettu tien ja meren väliin, joten voit nähdä sen julkisivun kävelytieltä. Englanninkielisen Wikipedian mukaan tämä 1780-luvulla rakennettu huvila on Rumeli yakası -puolen vanhin säilynyt. TDV:n mukaan huvila kuuluu Kulttuuriministeriölle. Arnavutköyssä 1980-luvun alussa rakennettu rantatie kulkee myös huviloiden edestä. Anadolu yakası -puolen huvilat ovat usein sijoittuneet tien ja meren väliin, joten rannikolta näet usein vain niiden aitojen. Kandillin, Kanlican ja Çengelköy'n huvilat näkyvät parhaiten vastakkaiselta rannalta, erityisesti Bebekistä ja Rumeli Hissarin rannikolta. Lähimpänä huvilaan pääsee Büyükderessä sijaitsevassa Sadberk Hanım -museossa. Museon päärakennus on 1800-luvun lopulla rakennettu Azaryan-huvila, joka on kunnostettu arkkitehti Sedad Hakkı Eldemin valvonnassa vuosina 1978-1980 ja muutettu museoksi. Se avattiin 14. lokakuuta 1980 Turkin ensimmäisenä yksityisenä museona. Tutustu näyttelyyn ja kiinnitä huomiota paitsi kokoelmaan, myös huoneiden kokoon, portaisiin ja siihen, miten näkymät avautuvat ikkunoista. Jos haluat nähdä suuremman mittakaavan rannikkorakennuksen, myös Anadolu yakası -puolen Küçüksu Kasrı ja Beylerbeyi Sarayı ovat avoinna yleisölle. Tarkista ajantasaiset aukioloajat virallisilta verkkosivuilta.

Käytännön vinkkejä:

* Ota huomioon valaistus. Anadolu yakası -puoli on länteen päin, joten sen rannikot valaistuvat iltapäivällä ja illalla; Rumeli yakası -puolen rannikot näkyvät paremmin aamulla.
* Istu lautalla rannikkoa vastapäätä. Matalat rakennukset, kuten Amcazade divanhanesi, voivat jäädä helposti huomaamatta kaukaa; kiikarit tai hyvä zoom-objektiivi - Tayyib Gökbilgin), https://islamansiklopedisi.org.tr/bogazici

Kommentit

0/1000

Kirjoita ensimmäinen kommentti